Perjantaitreenit

Aamu aloitettiin kontaktitreenillä, sehän on jo aika taitava vaikka oli vasta viides kerta tuota. Muistin siirtää palkan maahan edellisen videoinnin jälkeen kun Riina siitä huomautti, kiitos hänelle! Selkeästi päässä jo raksuttaa kun tipahtaa pallilta niin menee takaisin sinne. Vähän lisäsin liikettä ekaa kertaa, toiseen suuntaan vaikea mut toiseen pysähtyi joka kerta. Eihän se nyt noin ihan taiteen sääntöjen mukaan menis mut jotain aamusumussa piti keksiä uutta :D


Illalla käytiin sitten taas Hannan kanssa hallilla aksaamassa nuorten kanssa, eli Raipen ja Jecun. Ensiksi Jippo pääsi taas putkeen, ensin kokonaan suorana ja sitten toisesta päästä mutkalla ja sitten molemmista päistä mutkalla. Palkkaa se edelleenkään ei edes odota, ei lelua eikä namia. Jatkaa vaan juoksemista pöpinä :D Tulee ihan kivaa vauhtiakin. Tutustuttiin sitten Raipeenkin lisää, vähän se jo oli kivempi muttei nyt ihan kavereita olla vieläkään. Lämpiää aika hitaasti noille uusille koirakavereille. Ihmiset sitten onkin ihan toinen juttu, Hanna ja seuraavana treenaamaan tullut Tanja oli ihan ihania! Hyppäs muuten ite takakonttiin kun oltiin hallilta lähdössä :O Apua. Onneks ylöspäin eikä alas, sitä mä olen kyllä tarkkaan varjellut ettei pöljä sieltä loikkaa.

Jecun osuus:


Lisää näitä helppoja pentutreenejä mitä ollaan Helenan opissa viime kesänä tehty, tuo 3-hyppy oli aika kaukana putken suusta eli siinä pääsi irtoamista treenaamaan, hyvin hakee ja lähtee eikä kysele enää yhtään :) Paremmin kääntyi tuon kakkosen kun lähti ykkösen ja kakkosen puolestavälistä ja teki ennakoivan valssin siihen. Jos otti vastaan kakkosen takaa ja jatkoi kolmosta kohti niin teki isomman kaarroksen. 5-6 onnistui jos oli tarpeeksi ajoissa, ihan turhaan jäin seisomaan esteen taakse, liikettä vaan ja hyvin menee. Toinen variaatio näillä esteillä oli 1-2-6 ja numeroimaton putki, siinä taas ennakoivaa valssia. Taas löytyi ohjaus mitä ei kunnolla osaa, siitä sitten palkattiin että kääntyy siivekettä hipoen. Oma ohjauskin oli vähän pielessä mutta parannettiin molemmat :) Lopuksi vaan käännettiin kakkoshyppy niin että pääsi menemään putkeen, kaks hyppyä ja taas putkeen suoraan. Huomasi että alkoi väsymään, vauhti pikkasen hidastuu mutta tekemistä ei kyllä lopeta. Niinkuin eräs muu tässä taloudessa ;) Intopiukeena oli kyllä Jeccu taas, aikamoinen vauhti sillä olis kyllä....möllikisoihin talvella? Katsotaan nyt.

Kommentit

Marika Forslund sanoi…
Tova kävi eilen taas tokokoulussa eikä hänelle kelvannut nakik palkaksi. Onneksi taskusta löytyi pehmeitä koirannemeja. Hän ei siis myöskään tarvii sitä palkkaa vaan on iloinen kunhan saa tehdä jotain. Hassuja noi Hästängensenit.
tuija sanoi…
Onhan se hyvä että tekemisen ilo on parasta :D
Jaana sanoi…
Jippo on niin hellyttävä, kun sen etutassut tömähtävät maahan ja se jää siihen odottamaan namia. Ja häntä heiluu. Ihan mahtava muksu.