Perjantai-illan huumaa hallilla

Jonnan kanssahan näitä perjantai-illan treenejä tuli harrastettua, nyt mentiin toisen porokoiraharrastajan eli Hannan kanssa koirinemme treenaamaan. Pääasiassa mentiin treenaamaan Raipen (Hannan uusin tulokas) ja Jecun kanssa. No siinä sivussa sitten treenattiin kaikkien koirien kanssa, eli 6 koiraa sai jokainen oman vuoronsa :)) Ensin pääsi Jippo tutustumaan Laipeen ja oli se vähän jännää, Laipe on aika raisu puolivuotias poitsu. Kyllä se siitä kumminkin hetken perästä, nakkia syötiin samasta kädestä. Jatketaan noita yhdessä treenaamisia niin tutustuvat vieläkin paremmin. Sitten Jippo pääsi halliin ja putkea tehtiin taas, tällä kertaa vähän pidempänä ja oli muutenkin helpompaa kun oli apukädet. Hanna piti kiinni ja minä kutsuin putken läpi. Onneks olikin, sanoi mulle että ala nyt ihmeessä heti käyttämään sitä lelua kun kerran niin hienosti taistelee. Hallista löytyi kiva karvalelu mitä sitten käytin palkkana, höpsö tuli putkesta, tappoi elukan, jätti siihen ja jatkoi juoksemista :D No, pääasia että sillä on hauskaa hallilla. Tehtiin muutama kerta vaan, juoksentelin sen kanssa sitten hallissa ja leikittiin lelulla.

Jeccu ja Raipe teki seuraavaksi tällaista rataa eri variaatioilla:


Nämä on niitä Helenan pentutreenejä, ihan hyvä tehdä näitä Jecunkin kanssa kun sille ei niin kovin paljon pohjatyötä ole tehty. Tässä onnistuu takaakierto kyllä hyvin mutta välistäveto ei, sitä pitää vielä vahvistaa paljon. Toisaalta se kyllä jäi katsomaan alustaa millä Hanna oli putken jälkeen palkkaamassa ja yritti päästä helpolla ja mennä suoraan sinne. Oli mun ohjauksessakin vikaa, yliohjaan turhaan kun ajatus on edelleen että se on pentu. Kun ajattelin sitä Cassuna niin onnistui. Tehtiin yksittäisenä välistävetoa muutama kerta sitten. Toinen variaatio oli että 3. hyppy oli ykkönen, putki kakkonen ja sieltä suoraan olevat hypyt kutsuna 3 ja 4. Ne meni tosi hienosti, ei ollut aikomustakaan jättää väliin niitä. Ei muutes ollut rimoja kuin bumperit vaan Raipen takia. Hyvin irtosi putkeenkin eikä tarttenut saatella vaikka ajattelin että sitä pitää treenata vielä lisää. Kolmas variaatio oli että ylimmäisenä vasemmalla oleva hyppy oli 1, suora putki 2 ja takaakiertona kuvassa oleva 1-hyppy oli 3. Tähän treenattiin pitkää valssia. Hyvin meni sekin. Jeccu oli ihan intopiukeena, pomppi mun ympärillä aina kun ei tehty rataa ja vauhtia riitti :)

Cassun kanssa viimeiseksi sitä japanialaista, viimeksi kun tehtiin vaan toiselta puolelta niin nyt otin molemmat puolet. Muuttelin vaan tosta radasta hyppyjen paikkoja ja otin tosta keskeltä yhden pois. Kahdella ekalla toistolla painatti pimeeseen putkikulmaan tohon suoraan putkeen. Sen toisen persjätön on tultava HETI eikä hetken päästä. Helpotin itteäni Hannan kiellosta huolimatta ja käänsin putkenpään seinäänpäin :D Sitten onnistui pari kertaa, Hanna käski kääntää putken takasin ja onnistui vieläkin, jee!! Ei se enää niin vaikealta tuntunut että olisi koko ajan joutunut miettimään että kumpi käsi se olikaan? Vähänks olin onsku kun meni niin hyvin ja tuntui että uskaltaa jopa kisoissa käyttää. Vielä kun keksisin siellä radalla että mihin kohtaan se sopii ;)) Tein itselleni asiat vielä vaikeammaksi viimeiseksi ja laitoin Cassun suoraan putkeen, sieltä 1 takaa ja 2 takaa ja sitten se japanilainen niille kuvitteellisille esteille mitä tossa piirustuksessa ei näy. Tuli vauhtia ja radan osaksi se samantien niin onnistui vieläkin! Paitsi että tuli ykköshypyn ohi jos ei ajoissa kutsunut...miten niin laajaa....Hyvä treeni parempi mieli!

Kommentit