Tunnariviikko



Maanantai:

Aloin eilen tekemään Riikan neuvomaa tyyliä tunnarin opetukseen. Piti kaksi kertaa päivässä tehdä mutta päätin että kerta riittää, sitäpaitsi meidän pihakin on niin pimeä ettei siellä näe mitään illalla. Tyyli aloittaa oli aika huvittava, kaadoin tunnarit lumilapion päälle kassista ja levitin ne pitkin pihaa. Soralle eli autojen paikalle. Mietin että kuinkahan kauan tässä tänään menee mutta Cassupa teki heti nenällä töitä, ei montaa joutunut edes nuuskimaan kun oma löytyi! Keskittyminen oli ihan eri luokkaa kuin sunnuntaina. Olen kyllä vahvasti sitä mieltä että se halli tosiaan on vaikea ympäristö kokemattomalle koiralle niinkuin Katariina sanoi, sekä se että meillä hallilla on se oletusarvo että siellä tehdään agilityä joten sen vire on jo aivan liian korkea heti aloittaessa. Eli se treeni olikin aika lyhyt, lopettaa piti heti kun oma löytyy eikä jankata. Olis niiiiin tehnyt mieli tehdä uudestaan kun oli niin taitava mutta osasinpa lopettaa, ha!

Treenattiin sitten sivuaskelia seuruussa ja pomppiihan se, joo...Namitkin on kyllä ne just parhaat maksaherkut, sekin lisäsi tietysti pomppimista, aamulenkin jälkeen tehtiin ja olihan sillä varmaan aika kova nälkäkin. Otin sitten hidasta kävelyä ja juoksua kun se aina vähän levähtää, menin aika läheltä autoa ettei päässyt leviämään. Poitsuhan oli aika hyvä, mun kriteereillä ainakin.

Tiistai:

Samantien kun tulin töistä, maassa märkää lunta paljon. Voin kertoa että ei kannata kipata niitä tunnareita siihen lumeen jos nyt ei välttämättä halua tehdä koiran tehtävää erityisen vaikeaksi. Eli eipä menny kovin hyvin tuo treeni, se kyllä teki nenällä ekana töitä mutta ei vaan löytänyt omaansa. Talloi niitä vielä syvemmälle tietty kun siinä päällä pyöri-ja se oma oli just siinä eli se meni jokseenkin persielleen tuo. Turhautui sitten kun ei löytänyt niin alkoi nostelemaan mitä vaan. Otin pois ja jatkettiin, sitten keskittyminenkin alkoi rakoilemaan kun naapurissa paukuteltiin auton ovia ja käytiin hakemassa lapsia perhepäivähoidosta ja jouduin komentamaan että takas töihin. Sen ekan kun "löysi" (eli nosti varmaan vahingossa) niin sitten se lumi oli jo niin tallattu että oli vähän helpompaa. Seuraavan löysi ihan heti, musta näytti että se näki mihin mä sen laitoin niin otin pässi uuudestaan! Sitten nostikin jo paria väärää ennenkuin toi oman. Sitten oli tietty pakko ottaa vielä uudelleen ja silloin löysi heti, keskittyi taas haistelemaan. Eli neljä tunnaria meni eilen.

Keskiviikko:

Aamulenkin jälkeen, samassa kohtaa mutta tein lumityöt. Olen nyt melko vakuuttunut että ne tunnarit on imenyt mun hajut, jäivät yöksi lämpimään autotalliin, olivat kosteita (kun kastuivat siinä lumessa eilen) ja vaikka teki töitä niin ei millään löytänyt oikeaa. Eli ne haisi varmaan kaikki samalta. Sitten taas turhautui ja alkoi katselemaan naapuripihojen tapahtumia sekä pyöri tunnareitten päällä. Nosteli sitten mitä sattuu. Kohta tää temppu on nimeltään nosta kaikki mitä maassa on. Perkele. Tein seuraavaksi semmoisen missä lähetin normaalisti etten painostanut sitä niitten kapuloitten edessä ja löysi sen heti. Tuli taas tunne että näki mihin laitoin tunnarin eli tein uudelleen...joo tosi fiksua. Nosti taas paria väärää ja tein sitten tietenkin vielä kerran ja silloin löysi heti. Ei hyvää päivää. Jätin tunnarit yöksi ulos pakkaseen, huomenna jos tekee väärin niin sitten tää homma loppuu kunnes saan uudet tunnarit. En halua sekoittaa sitä ihan täysin. Siis sekin etten mä tule epävarmaksi että näkee mihin se viedään, enkä lopeta kun löytää heti. Kaikkihan se tekee nopeasti, miksei sitten tätäkin? Ja luin jonkun blogista että Pekka Korri oli tätä opettaessa sanonut että tunnarit pitää olla aina uudet niinkuin kokeessakin. No tosiaan, maanantaina se löysi heti kun ne ei tietysti ollut vielä niin hajustettuja. Oli tänään oikein ihmeissään kun oli ihan varma että löysi oikean, kävi etsimässä palkkaa auton konepellin luota missä purkki oli. Ahdistus.

Torstai:

Päivällä töistä tultua metsälenkin jälkeen. Takapihalla pajun alla, nurmea, lehtiä ja vähän lunta. Pakkaspäivä, tunnarit vissiin hyvin tuulettuneet koska: Levitin harjalla tunnarit kun kaadoin ne maahan, Cassu pa:han ja etsi. Teki heti töitä nenällä, löytyi ekalla! Ja nopeasti. Superpalkka, puoli purkkia maksanameja. Jätin tunnarit taas pihalle pakkaseen. Päätin että lähetän sen sivulta ettei paineistu kun kyykin sen edessä. Läheltä lähetys ettei tuu vauhtia kauheasti ja liikaa intoa. Jep. Tää toimii.

Perjantai:

Päivällä pitkän lenkin jälkeen, jätin grillikatoksen taa ettei nyt varmasti näe mihin tunnarin laitan. Tyhmä vapautin sen sieltä etsimään niin tuli vähän liikaa vauhtia...nosti ensin yhden väärän ja sitten vasta oikean. Uudestaan pa:sta läheltä niin löytyi heti ekalla. Samassa paikassa pajun alla kuin eilen.


Lauantai, sunnuntai ja maanantai jäi kiireitten tai minkä tahansa takia väliin. Saipa tunnarit tuulettua.

Tiistai eli periaatteessa viimeinen päivä:

Päivällä aamun pika-agilitytreenien jälkeen omassa pihassa pajun alla. Cassu oli sisällä kun levitin tunnarit, laitoin oman ja hain Cassun ulos. Lähetin pa:sta aika läheltä etsimään. Löysi ekalla!! Ei varmasti ainakaan nähnyt mihin oman laitoin kun se epäilytti hetkittäin. Mut mitäs nyt sitten? Teenkö mä tätä siihen seuraavaan koulutuskertaan asti vaikka pari kertaa viikossa? Iik, jatko-ohjeita kaipaan...Jonna!?!?



Kommentit