Pentukoulua ja agilitypäivä

Jipon pentukoulussa oli tänään toinen kerta. Kotiläksyjä tuli treenattua aika vähän, pariin otteeseen perusasentoa. Ruokakupilla ollaan treenattu kontaktia, odottaa lupaa mennä kupille ja ottaa sitä ennen katsekontaktin, se ollaan saatu viikon aikana kyllä opetettua. Ovesta ulos meneminen on vielä työn alla, joskus ehtii livahtaa ennen lupaa.

Tunnilla otettiin ensin pa:ta, avustettuna osaa oikein hienosti. Tehtiin vielä sivuaskeleita, aika hienosti pepun kolauttaa jalkaan kiinni :) Sitten keskelle hallia purkki nurinperin ja päälle nami, tarkoitus oli että pidetään kontaktia, kävellään siinä ympärillä eikä namia saa ottaa. Tää meni melko hyvin, pitää kontaktia nätisti. Ensin oli muuten ilman namia ja sitten namin kanssa kun kaikki oli niin taitavia. Edelleen vain 4 pentua paikalla, tunnin lopussa tajusin että Jippo ei ollut "yskinyt" yhtään kultsille eikä Helin häkissä olleille mitteleille, jee! Pissalenkillä tunnin jälkeen nähtiin Iiris-collie ja sen Jippo muisti melkein heti ja olis kovasti leikkineet, hihnat solmussa...Roturasismi alkaa vähetä :)

Sitten purkin päälle nami ja piti odottaa lupaa ottaa se. Onneks tätä oltiin kotona harjoiteltu, onnistui melko hyvin. Muutaman kerran joutui kieltämään ettei lähde ennenkuin ottaa katsekontaktin ja saa sitten heti luvan.

Maahanmenon harjoittelua, jos oli nami kädessä niin Jipon tassut meni kissa-asentoon eli rinnan alle taivutettuna molemmat tai toinen. Ilman namia onnistui paremmin, meni oikeaan asentoon ja sitten vasta se nami esiin.

Mentiin myös hihnassa toisten koirien ohitusta pareittain, ensin ihmiset kohtasi koirat kauempana ja sitten koirat vierekkäin ja ihmiset kauempana. No meidän parina oli Hero niin meinas olla se kivempi kuin minä. Mutta onnistui sekin, viimeksi tehtiin niin että koirat istumaan ja itse käteltiin kohdattua ihmistä eli Miiaa ja sehän onnistu, oho!

Lopuksi taas luoksetulo, mentiin putken taa puoliksi piiloon ja kutsuttiin, innoissaan tuli eikä häirinnyt mitteleitten haukunta vieressä :) Kaksi kertaa tätä. Läksyt samat kuin viimeksi.

Pomppi alkuun aina kun vapautin mutta tunnin lopussa joko oli jo väsynyt tai oppi meni jo vähän kaaliin, ei enää pomppinut oikeastaan ollenkaan kun noita ohituksiakin tehtiin.

Agilityyn tutustumispäivä:

Sunnuntaina oli schapendoeseille agilityyn tutustumispäivä jonka vedin, paikalle tuli yllättävän monta koirakkoa, 9 pentua ja 8 aikuisempaa, yksi jopa 8-vuotias pirtsakka veteraani :) Mukana oli myös Jennan ja Esan husky Lempi joka antoi ainakin mulle päivän parhaat naurut :D Se sai semmoiset juoksuhepulit että oksat pois, osui se välillä putken reikäänkin ja juoksi siitä hulluna läpi. Ei se mitään palkkaakaan ehtinyt siitä ottamaan. Hauska otus.

Lupaavia koirakoita oli paikalla, myös nuoria ja ihan lapsiakin omien pentujensa kanssa, tulevaisuuden lupauksia harrastusrintamalle! Erityisen mahtavaa oli kun yksi koirakko oikein silminnähden syttyi lajiin, ennen eivät olleet kokeilleet ja molemmilla oikein silmät paloi :) Ohjaaja sanoi että miten tämä on näin hauskaa, miksei tätä olla aiemmin kokeiltu! Kuulemma hauskempaa kuin toko. Haha, käännynnäinen :D Toivotaan että pääsevät harrastuksen kotipaikkakunnalla aloittamaan. Sain myös ohjata Peppiä, näytin sillä ohjauksia malliksi ja lopuksi tehtiin vielä osa samaa rataa kuin Cassun kanssa. Taitava tyttönen!

Ihana oli nähdä niin monta pentua, monen eri kasvattajan edustajia paikalta löytyikin. Yhtä mukavia kaikki :) No, sen verran oma lehmä ojassa että oli erityisen ihana nähdä Ransua eli entistä Bossia ja Täplää sekä Tovaa. Tuon Ransun luonne on kyllä niin isäänsä tullut, itsevarma miehen alku. Eikä kyllä mikään pahan näköinenkään...Likat sitten on kaikki ihan riiviöitä, ne on varmaan äitiinsä tulleet vai mitä Marika? ;D Meillä oli nimittäin koko kööri mukana, Cassu oli sen takia että sen kanssa mentiin rata näytöksenä, Jeccu sen takia että näytettiin se Ransun omistajille jotka eivät sitä livenä olleet nähneet ja Jippo piti tietysti viedä Marikalle näytille. Kimi oli mukana kepona, tarkoitus oli että lähtee kotiin jos/kun kyllästyy ja Cassun osuus on ohi. Hän sitten viihtyikin siellä koko päivän, oli kuulemma niin mukavia ihmisiä että ei ollut kiire kotiin. Toimi siellä kahvinkeittäjänä ja meidän otusten esittelijänä ja ulkoiluttajana :)) Kimi oli myös ylpeä miten hyvin Jeccu osaa käyttäytyä tuollaisessa tapahtumassa myös urosten kanssa, ei tartte pöristä eikä päristä. No, se on sitä itsevarmuutta justiin. Kiva että kerrankin Kimikin viihtyi noin pitkään! Schapeihmiset onkin niin mukavia :) Marikalle erityiskiitos kun tuli apuohjaajaksi, aikataulu olis kussut kyllä muuten rankasti...innostuin vähän liikaa aina yhden koirakon kanssa. Ainoa harmi oli ettei ehtinyt niin paljon muuta juttelemaan ihmisten kanssa.

Sosiaalistaminen jatkuu:

Jippo on saanut kyllä viime viikolla taas sosiaalistumista urakalla, maanantaina pentukoulu, perjantaina oltiin Annella 6 koiran lauman luona (Annella oli hoidossa kasvatti edellisestä pentueesta ja hänen omistajan uusi pentu Nalle-haukusta), käytiin lauantaina Rikoon tutustumassa joka on Kimin tyttären australianterrieri sekä tuo eilinen tapahtuma. Edelleenkin oman rotuiset on heti jees mutta muihin pitää ensin pitää välimatkaa ja sitten vasta tutustua. Lauantaina Riko oli lopulta hätää kärsimässä Jipon kanssa, yritti mennä jo karkuun että ei jaksa enää juosta mutta yks vaan paahtoi menemään. Hauskaa niillä oli, Riko-parka odotti kuulemma meidän lähdön jälkeen ovella pitkään että tulisko ne takaisin...raukka. Käytin siellä tilaisuutta hyväkseni ja ajeltiin hissillä pariin kertaan ylösalas vaikka Kia asuu ekassa kerroksessa :) Ei ollut hississä ennen ollut, ihan hyvin se meni. Sonakin pikkuhiljaa alkaa lämpiämään Jipolle, yritti vähän jo leikkiäkin omaan tyyliinsä. Sunnuntaina Kimi sen kanssa hengaili hallilla muitten kanssa, huskya oli ensin vähän jännittänyt mutta sitäkin meni sitten haistelemaan ihan itse kumminkin pariin otteeseen. Sisarukset tunnistivat vielä toisensa :)

Kävin sunnuntaina päivän lopuksi pyytämässä Jennalta että katsoo hampaat, niitä ei kukaan muu vieras olekaan ell lukuunottamatta katsonut. Nätisti antoi katsoa eikä pyristellyt. Eikun nyt valehtelin, Annekin ne katsoi silloin perjantaina, silloin ei ollut niin hyvin paikallaan vaan vähän venkoili pään kanssa. Hampaita on tullut ylös keskelle uudet, muutama punainen reikä siellä on myös, alhaalla ei ole uusia. Kulmurit ei ole vielä lähteneet. Ikenet on tosi punaiset ja turvoksissa yläleuassa, tuli mieleen että onko se nyt mahdollisimman fiksu aika pyytää vieraitakin hampaita katsomaan...no, tehty mikä tehty. Purenta näyttää hieman ylä-sellaiselta tällä hetkellä mutta ei sillä ole niitä hampaitakaan kaikkia sekä se turvotus varmaan vaikuttaa asiaan. Yhtään en muista miten Jeculla meni, vakaasti olen kyllä sitä mieltä että sillä oli koko ajan purenta ok. En mä kyllä noin usein niitä vilkuillutkaan. Ell rokotuksilla olivat vielä ainakin ok pari viikkoa sitten. Katsotaan...

Sunnuntaina vielä Jenna piti loppuun pennuille näyttelyharkat kun kaikki koirat oli treenattu. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja menin Jipon kanssa porukan reunamille treenaamaan kävelemistä hihnassa pomppimatta. Doing-doing-vaan...no meni se hetkittäin ihan nätistikin. Naksuttelin siitä kun meni hyvin. Kontaktia se kyllä pitää tosi hienosti! Vähän sitten liikaakin näyttelyitä ajatellen, täytyy näihin eri käskyt nyt laittaa. Mennään-käsky mulla on Jeculle näyttelyihin, laitetaan se sama. Tällä viikolla on perjantaina renksun hallilla näyttelyharkat, sinne olisi tarkoitus mennä, taas vähän erilainen paikka ja tilanne.

Kommentit

Kia sanoi…
Riko rakastui Jippoon ensi silmäyksellä :)
Marika Forslund sanoi…
Ehhei Tuija. Pentujen äitihän on tosi rauhallinen joten riiviögeenit tulevat varmaan postinkantajan koirasta. Luulenpa et ainakin veljeni Ami on aika rauhallinen joten mieti vähän miksi meille siunaantuu noita riiviö-lapsia?
Mullekin tuli mieleen et taas mä hääräsin siellä hallilla vähän liikaakin. Milloin oppisin et voisin keskittyä yhteen asiaan enkä sähellä kahden koiran kaa.