Jecun eilinen tokokurssi

Joulutauon jälkeen mentiin tokokurssille. Vuorossa oli luoksepäästävyys, paikkamakuu, liikkeestä istuminen, luoksetulon pysäytys, seuraamista liikkuroituna.

Kauhean nätisti se on perusasennossa pitkään kun odoteltiin tunnin alkua. Siis jos palkkailee, jos namia ei tipu niin sitten tullaan eteen istumaan ja tuijotetaan...tasaisin väliajoin kun muistaa palkata niin hyvin menee. Luoksepäästävyys saa jo koomisia piirteitä, tällä kertaa opena oli Minna ja ensin malttoi istua mutta kun ei ennestään ollut tuttu niin pitihän se kuono tunkea sinne Minnan haaroihin ja vähän tutustua...omg. Mä en ole vieläkään tottunut tohon tapaan, Cassu kun ei tee sitä ollenkaan eikä ikinä. En mä edes muistanu että urokset sellasta tekee ennenkuin Jeccu tuli meille :)) No sitten otettiin uudestaan niin pysyi istumassa eikä liikkunut. Huhhuh.

Samantien perään paikkamakuu. Ekan kerran kun jätin niin jäi taas vinoon, nyt korjasin sen heti kun mua olis taas ärsyttänyt se ihan älyttömästi. Menee kyllä kivasti sivulta maahan ja ihan nopsastikin. Hihnan otin pois ja menin 5 askeleen päähän. Laskin nää oikein että seuraavaksi muistaa. Häiriötä riitti, viereistä koiraa komennettiin maahan ja vinkui (siis se viereinen). Pientä härdellinpoikastakin oli kun yhden koiran takapuolta meni haistelemaan sen naapuri ja pikku rähähdys kävi siinä. Yksi koira oli meidän ja tän härdellin välissä mutta Jeccu vaan makas maassa ihan rauhassa :O Molempia häiriöitä kyllä katsoi muttei ollut edes sen näköinen että nousisi ja lähtisi katsomaan mitä tapahtuu. Tosi hyvä!! Aika oli kaks ja puoli minuuttia mutta mä lasken tän kahdeksi minuutiksi sen alun korjaamisen takia. Palkkailin epäsäännöllisin väliajoin, etenkin niitten häiriöitten aikana ja kun katsoi mua niin kehuin. Toi katsekontakti pitää saada paremmaksi että tuijottaa vaan mua vaikka maailma räjähtäis ympäriltä. Muutenhan tämä meni kyllä loistavasti, nousi vasta käskyllä istumaan ja olis vaan istunut siinä senkin jälkeen kun vapautin :)

Seuraamista liikkuroituna, sanoin Minnalle että me ei sitten olla treenattu seuraamista yhtään. Et namin kanssa voidaan kyllä mennä muttei muuten osata. Käy kyllä automaattisesti aina istumaan kun pysähtyy. Tein vielä sivussa itsekseen sitten kääntymisiä, se hauskasti oikeen tömäyttää pepun kengän sivuun kun kääntyy.

Liikkeestä istuminen, ei menty seuraamalla vaan ihan mentiin eestaas ja käsky istu ja palkka. Istuu nopeasti ja pysyy hyvin kunnes vapauttaa. Vapautus taaksepäin, ei suoraan jatketa eteenpäin ettei opi lähtemään perään. Kävelin sitten aina viereen ja vapautin siitä vasta.

Luoksetulon stoppia, kovasti yritettiin taas myydä käsimerkkiä mutta mä sanoin että edelleenkään schape ei pysähdy sillä :) Siivekkeen kierron kautta, ja yllättäen kun tehtiin tätä sen istumisen jälkeen niin aina kun sanoin seiso niin jäi seisomaan mutta kun ehdin luo palkkamaan niin istui jo. prkl. Neuvoksi että anna tulla ihan lähelle ja samalla kuin käsky niin äkkiä nami turpaan. Ite mietin tätä että ekaks pitää tehdä pelkkää seisomista ja sitten esteen kiertoa sen jälkeen. Sille kun jää päälle tasan se mitä viimeks on tehty.

Omatoimisesti sivussa kontaktia nami kädessä ja kun katse on silmiin ja sitten saa namin.
Muistin että se näyttelyhän on kohta niin vähän juoksentelin siinä sivussa ja yllättäen se meni aika hyvin! Sitten opeteltiin vaan odottamaan omaa vuoroa. Kerran jopa haukahti mulle mutta lopetti heti kun komensin maahan ja sitten vaan oltiin. Hirveen yllättävää muuten että ton tokotunnin jälkeen ei hihnassakaan kisko vaan kulkee nätisti vierellä...pitäisköhän harrastaa vähän useammin tokoa sen kanssa?

ps. Cassun kanssa kotona seuraamista ensin askel askelelta eteisessä peilin edessä ja sitten jopa muutama askel putkeen ilman namia, aika hyvä paikka. Kaukoja myös mutta mikä ihme tähän on tullut? 4 vaihtoa ihan oikein ja jos tekee sen yhen ylimääräsen niin istumaannousu on sellanen että siirtää pepun etutassujen luo??? Voiko tää johtua niistä peruutteluista? En käsitä, tein sitten tosi läheltä että nousi oikein sen viimeisenkin. Hienosti oppinut kyllä laskemaan että näin monta tehdään, alusta saakka olis pitänyt tehdä eri määriä.

Kommentit

Tessa sanoi…
Mikä tokokurssin tokavika kerta??? Vielä kakshan niitä pitäis olla... tai kolme jopa?
tuija sanoi…
OO kappas olin merkinnyt kalenteriin väärin, ajattelin jo että aika monta kertaa jäi meiltä välistä :)) Iloinen yllätys! Kiitos!
Kielpi sanoi…
tokon vika kerta on viikolla 4.