"Keinulle vauhtia"-viikot alkoi

Tätähän mun on pitänyt alkaa treenaamaan jo aiemmin, ollaanhan sitä tehty mutta tärkeimpänä listalla on ollut puomi sitä ennen. Eli nyt sitten tosissaan keinun kimppuun kun se puomi on saatu kuosiin. Ongelmana keinulla oli ihan alun alkaen se että koko laitos oli ihan kamala. Ihan alussa ääni taisi olla se pahin järkytys. Sitä treenattiin olemalla lähettyvillä kun joku ylipäätään meni keinua että ei siihen ääneen kuole. Tähän yritettiin aikoinaan myös bang-leikkiä, ei kyllä kuin ehkä kaksi kertaa kun se vaan oli myös ihan järkyttävän epäilyttävää eikä Cassu suostunut laittamaan tassua siitä sivusta sille keinulle lainkaan. Taisi se pari kertaa sitä hipaista ja meinas kuolema tulla. Että se siitä leikistä. Sitten seuraavaksi otin mahapullat käyttöön ja niillä sain houkuteltua koko keinun hissukseen menemään ja siinä kohtaa huomasi ettei siihen oikeesti kuole. Sitä sitten jatkettiin ja siihen päästiin mitä se tätä nykyä on, eli kisoissa ei tiedä käykö näin...


...vai niinkuin Tampereella missä yhtäkkiä palasi vanhaan ja Cassulle muistui mieleen että hirvee! Tähän kuolee! Ja esteen suoritus kestää n. 7 sekuntia mutta tuli sen kumminkin raasu vaikka pelottikin. Lentokeinun se on tehny kaks kertaa kisoissa, tuolla Nastolassa mistä kuva on niin sillä oli kyllä koko radalla semmoinen vauhti päällä ettei joko tiennyt olevansa tekemässä keinua tai ei vaan malttanut odottaa että laskee maahan asti. Niissä yksissä Jyväskylän kisoissa se oli vähän hiinä ja hiinä eikä tuomari sitä tuominnut lentomalliksi. Ite olisin kyllä. Loput on ollu semmosta semijännäilyä mitkä vie 3-4 sekkaa, Janakkalassa tais tulla semmonen melko optimaalinen parin sekan keinu missä tuli melkeen täysiä loppuun ja jatkoi matkaa vasta kun keinu oli maassa. En oo tosiaan siihen vielä puuttunut sen ihmeemmin kun oli niitä pakottavampia esteitä ekaks hoidettava. Nyt on kyllä jo pakko kun kolmosiin ei ole mitään asiaa tollasella suorituksella.

Ongelmana on sitten nyt se että meidän seuran keinu on semmonen ihana missä on päällä rypyliäinen kumi(?)matto eikä se luista tassujen alla. Suurinpiirtein kaikissa kisoissa missä ollaan käyty on semmonen luistava puinen keinu. Et saankohan mä nyt sitten aikaiseksi sille lentokeinun muissa paikoissa kun yritän saada sinne vauhtia? Ajattelin sitä Lotan neuvomaa tyyliä kokeilla mutta ensin kisataan tän vuoden jäljellä olevat kisat ja sitten tauolla tehdään sitä jos tuo "toistoa-toistoa-toistoa ja jää lihasmuistiin plus saa itsevarmuutta"-tyyli ei tuota tulosta. Kun en uskalla riskeerata että mitä tuo herkkis siitä sitten tuumaa.

Tänään alotettiin tehokuuri ja näin meni:




Niinpä niin...että mikä keinuongelma?? Eka oli semmonen reilu 2 sekkaa ja loput alta sen...nopeiten tulee siinä kun jätän odottamaan suoraan keinun eteen ja siitä vapautus keinulle. Helvetti. Pitää saada luistava keinu hallille. Mutta esim. maanantaina treeneissä keinun suoritus ei ollut noin hieno. Toivotaan että tästä selvitään toistoilla ja jostain on saatava puinen keinu!

Niin ja ps. palkkana tietenkin maailman mahtavimmat mahapullat!

Kommentit

Ransu sanoi…
Missä oot piilotellut tuollaista tilannekuvaa!? Mä odotan kanssa kauhunsekaisin tuntein, mitä tuo mun herkkis hienohelma sanoo keinusta. Kesällä se kyllä meni puomille ja A:lle niin ettei paljo päätä palellu, mutta nyt on tää ikä sellainen etten kyllä sille esittele just nyt mitään uutta. Sais varmaan keinukammon. Jos sulla oli tuossa välissä video, niin se ei nyt ainakaan koulun koneella näkyny :(
Tessa sanoi…
Opeta Cassu pysähtymään keinulla? Nyt ainakin videon perusteella se valuu koko ajan ollessaan keinulla, onko siis mikään ihme, et välillä (kun on superintona jossain kisoissa) tekee lentokeinua, kun ei tiiä/ymmärrä pysähtyä, kun keinu liikkuu. Sillähän siihen saa sen nopeuden, kun se oppii, mihin kohtaan pitää juosta pysähtymään ja missä vaiheessa sit lähdetään taas liikkeelle. Vaik Evi on paukapää, niin sekin pysähtyy, ainut vaan, että se ei malta odottaa sitä uudelleen liikkeellelähtöä ja sen takia sille tulee lentokeinuja. Koirakin pystyis paremmin ottaan vastaan sen keinun tömähdyksen, kun sillä olis kaikki neljä kinttua maassa ja vois joustaa kunnolla, eikä tolla tavalla kolmella jalalla taituroida puolipystyssä.

Mun mielestä.
tuija sanoi…
No höh Sanna ettet nähnyt videota,katot illalla sitten kerran Tessalla ainakin toimii :) Noi herkkikset on kyllä vähän hankalia otuksia...Toivotaan että ei saa kammoa!

Tessa: kun ei sillä se pysähtyminen siellä kisoissa oo se ongelma.. kun tää: http://youtu.be/XvXAXnhiGeM
Tota se useimmiten tekee, enemmän tai vähemmän. Ja niinku näit maanantain harkoissa. Et kyl se tietää mihin kohtaan asti tullaan että alkaa heijaamaan. Se että tulis täysiä siihen asti ku alkaa liikkumaan ja sitte nopeasti niiaa, oottaa kunnes keinu on maassa ja jatkaa matkaa, sehän se olis ideaali mutta ku kaikki hemmetin keinut on erilaisia!!
En kestä, nyt mulle iski lentokeinupaniikki ja angsti ylipäätään keinusta :D
tuija sanoi…
no toi linkki nyt ei sitten toimi mut kato se Tampereella 25.8. eka rata. Argh.
Tessa sanoi…
Tajuan kyllä, mikä teidän ongelma on, mutta jos saisit sille koiralle menemään jakeluun sen, että kun se keinu liikkuu, silloin pysähdytään, tuon koko esteen suorittaminen ei olis tuommosta hiipimistä ja kammoomista. Siis vaikka se menee tuossa Treen videossakin tosi hitaasti, niin liikkuu koko ajan. Jos tukkis olis mun koirani, niin mä vahvistaisin ehdottomasti sitä keinun liikettä (et se on superkivaa ja kun heiluu saa namia!!) ja sen lisäks vahvistaisin sitä, että kun se liike on päällä, niin siellä myös pysähdytään. Mä näen asian niin, että sujuvan näköinen keinu on sellainen, että koira stoppaa ja jatkaa matkaa, tapahtui se sitten nopeasti, hitaasti, kontaktialueella tai just ja just puolenvälin yli.

Oon surkea selittämään, mutta varmasti siis tajusit pointtikin, oli vaan pakko kommentoida, sillä mun mielestä tuo keinun suorittaminen itsessään näyttää väärältä, kun koira liikkuu koko ajan eteenpäin (vaikka sekin on kyllä sitten parempi kuin keinukammoisen peruuttavan koiran kanssa meneminen... nimim. kokemusta on siitäkin).

Tsempityksiä, äläkä ny vielä menetä yöunias ;)
Jonna ja porot sanoi…
Mä näen kokoajan liikkumisen hyvänä asiana. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin nipin napin kaatumispisteeseen menevä koira, joka jää odottelemaan että kaatuuko se este vai ei... ja aikaa palaa.
Ite yrittäisin vahvistaa ajatusta että päätyyn kovaa ja siinä nätisti kontakti ja kovaa pois. ravaamine tuntuu olevan just siitä pienestä epävarmuudesta merkki. Liike kuitenkin kertoo että halua on mennä eteenpäin. Kokemuksella ja treenillä sen vois saada varman nopsaksi. ite haluaisin että omani laukkaa keinun päähän.. mutta on vissiin hieman liikaa vaadittua että tekis lukkojarrun sit siihen. ;) Oman kokemuksen mukaan en jotka pysähtyy epämääräiseen kohtaan keskiosan jälkeen, alkavat enemmän empiä. Niille ei ole selkeää kohtaa mielessä missä se keinu taittuu ja ne pysähtyvät ekasta nitkahduksesta. Tällöin ne voi jäädä tasapainoilemaan, jopa peruuttaa ja keinu rysähtää takaisin. osa pomppaa pois. minullakin ollut aiemmin keinuongelmainen otus.