Torstaitokoilujen päätös

Tänään oli tokokurssin päätöskerta, kokeenomaisesti tehtiin 6 eri liikettä.

Aloitettiin ihan kuin oikeassa tokokokeessa, portista kutsulla sisään ja siinä kopeloitiin koira ihan oikeasti. Vähän Cassu oli ihmeissään siitä pallien kopeloinnista, ihan nätisti oli siinä kuitenkin. Sitten liikkeenohjaaja ohjasi paikalle missä odotettiin kokeen alkua. Laitoin maahan ettei ala heti haukkumaan, oli tässä vaiheessa hienosti hiljaa.

1. Luoksepäästävyys
   - tätä siis tosiaan täytyis harkata, antaa kyllä koskea mutta hyppäsi oman istumapaikan verran taaksepäin paikaltaan (hieno suoritus sinänsä) koko ajan mua katsoen. Kokeen jälkeen pyysin paria kaveria koske-
maan siihen kun istuu vieressä perusasennossa. Ekalla kerralla siirti paikkaa, tokalla huomas kyllä että ei tosiaankaan nauti siitä koskemisesta mutta pysyi paikallaan. Oikein semmonen iiiiiiii ällööööö-olo näky.
Tästä pisteet 9 silti.

2. Paikalla makaaminen
       - haukahteli pari kertaa ennen liikkeen alkua, jäi maahan nätisti. Makasi hyvin paikallaan, sitten naapurikoira nousi ylös, pysyi, pää kääntyili kyllä. Tokan kerran kun sama koira nousi jaksoi vieläkin pysyä, melkein koko ajan seurasi mitä siinä tapahtuu mutta kolmas? neljäs? kerta oli liikaa (toisen koiran ohjaaja oli siinä kanssa koko ajan hölisemässä koiralleen) ja nousi istumaan ja haukkui pari kertaa. Palasin koiran luo ja käskin maahan. Aika oli melkein täysi siinä vaiheessa, kuulin kun liikkuri sanoi että palkkaa heti kun pysyy, mä olin silleen et en mä haluis palkata ku se nousi ja tuomari ja liikkuri kauhistuneena että ei me sulle sanottu! Ohjeet oli sille viereiselle häiriökoiralle :) No ei ainakaan vielä noin paljon häiriötä kestä, toivottavasti oikeassa kokeessa ei ole sellasta naapuria. Odotti istumaan-käskyä kyllä kun olin uudestaan laittanut maahan. Tästä 8 koska aika oli melkein lopussa ja pysyi muuten nätisti.

3. Seuraaminen
       - sai valita hihnassa vai ilman ja halusin nyt sitten katsoa miten seuraa ilman namia ja hihnaa, tää oikeestaan ainoa mitä oltiin treenattu välipäivinä, kröhöm...hyvän häiriön nimeltä Jeccu pomppiessa vieressä :) Haukkui taas kun kesti hänen mielestä liian kauan ennenkuin ruvettiin tekemään mitään sivulletulon jälkeen....omg, mitä enemmän se innostuu tokosta niin sitä enemmän haukkuu! No lähdettiin sitten liikkeelle, tästä en voi oikein mitään sanoa (kun en oikeesti näe mikä sen paikka on) muutakuin että tuntui kohtuuhyvältä, hienosti käännökset (vasen, oikea ja täys) seurasi, istui kun pysähdyttiin ja koko ajan kontaktissa (älyttömän tyytyväinen tästä!) Kysyin kaverilta että miltä sen paikka näytti niin sanoi että oli musta noin 30 cm päässä eli ihan liian kaukana. Huolimatta ohjaajan kärsimättömyydestä lopussa millä meinasin pilata koko homman lopun perusasennon mennessä pieleen...annoin jotain ihme käsimerkkejä ja hölötin jotain ihan pöhköjä, olis kuulemma riittänyt pelkkä sivulle..siitä huolimatta 10, oli erittäin kiltti tuomari ;) Niin eikä pomppinut yhtään eikä mitään, teki kuulemma tosi kauniisti töitä yhteistyössä ohjaajan kanssa! Yritin olla kattomatta Cassua ollenkaan, ehkä tässä nyt sit näky se treenaaminen vaikkei paljoa oltu tehtykään. Onkohan toi väli muuten Jecun kokonen? :D Ite olin kyllä tosi tyytyväinen, lähemmäks kun saa niin aika hieno liike!

4. Luoksetulo
      -tää on ihan loistoliike, tulee vauhdilla ja kiertää läheltä sivulle, 10 tuli!

5. Liikkeestä maahan
      - no tässä nyt näky että ei tosiaan ole tehty pitkään aikaan, ihan Cassun toisiks paras liike ja tartti kaksoiskäskyn...pisteitä 8,5. Ottaa päähän, omaa tyhmyyttä kun ei ole harkannut.

6. Liikkeestä seisominen
     - tää oli vapaavalintainen liike, olisin ottanut mieluummin hypyn mut tokohyppy kateissa :) olis se ollu sit siel etuhallin puolella kuitenkin, no eipä se haittaa, onhan tämäkin osattava. Tartti kaksoiskäskyn ja käsiavun (en oo varma olisko jäänyt ilmankin mut varmistelin) Jäi sitten kauniisti seisomaan, ei tassutellut ja odotti paikallaan kun palasin sivulle, ei siirtynyt mun liikkeen mukana, se hyvä! Pisteitä 8.

7. Kokonaisvaikutus
     - saatiin 9 komennushaukuista johtuen, hienosti ja innokkaasti tekee muuten töitä :) hemmetin haukku, mitähän siihen nyt keksis...se oman vuoron odottamisen opettaminen on alkanut tuottamaan hyvää tulosta, nyt se vaan on siirtynyt tohon et heti kun tulee sivulle niin pitäisi alkaa tekemään. Täytyy alkaa palkkaamaan siitä että on siinäkin hiljaa, kai se sillä menee-toivon kovasti!

Maaliskuussa tulee sitten jatkokurssi, sinne päästävä ehdottomasti! Ja muistettava harkata kotona kanssa, potkikaa mua perseelle!! Se 10 minuuttia päivässä ei olis kyl yhtään liikaa vaadittu keneltäkään. Aina sitä sen verran aikaa löytyy vaikka kuinka olis kiire tms. olevinaan.

Kommentit

Sanna sanoi…
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sanna sanoi…
meette pörstille kokeeseen niin saa alkaa heti tekemään kun on sivulla, tai jopa jo ennen kun koira on ees siihen ehtinyt :)

mä oon saanu hauhau sarkille opetettua pikkupikkuhiljaa sekunteja yksi kerrallaan päässä laskien sivulla hiljaa istumisen, kun on palkannut siitä, eka jostai sadasosasekunnista ja pikkuhiljaa epäsäännöllisesti sivullaistumisaikaa pidentäen. ei se siinä vieläkään kestä pitkiä aikoja mutta sen verran että kokeessa malttaa liikkeidenvälit haukkumatta :)

ps. kirjotin jo kerran mutta silmät ristissä niin piti laittaa uus ihan olemassa olevia sanoja käyttäen...siksi poistettu kommentti.
tuija sanoi…
Okei, täytyypä ettiä semmonen koe ainakin ekaks missä on Pörsti ;) Niin ja tosta seuraamisesta vielä, paikka oli kuulemma vallan hyvä eikä liian kaukana ollenkaan tuomarin mielestä, kämmenenleveyden verran irti jalasta. Joo täytyy tota yrittää että kun on pyytänyt sivulle, palkkaa siinä niin ei rupea möykkäämään. Ihme juttu tosiaan, mitä enempi se tokosta innostuu niin sitä enemmän se on alkanu haukkumaan?? Kai se on niin täpinöissään sitten...
Marika Forslund sanoi…
Odotin että olisi ollu myös video teidän tokoilustanne. Saitte kyllä aika hyvin noita pisteitä.
Jos en väärin muista niin Pörsti ei tykkää haukkuvista koirista. Mutta rakastaa innokkaita iloisia koiria.
Sanna sanoi…
Jep. lähinnä meinasin sitä että meillä (kuten oon ollu lukevinani että Cassulla kans?) haukku ilmenee jos on ilmetäkseen niin sillon ku ei tehä mitään, ootellessa yms. Eli liikkeiden välissä, aloituslupaa ootellessa jne. Pörstin koe oli semmosta pikakelausta kun ei kyselty että onko ohjaaja valmiina tuli vaan käskyä että liikkeelle mars suoraa edellisen liikkeen lopusta ennen ku koira oli ees sivulla että ei ollu Saralla haukut lähelläkään..

En siis sen kokeen perusteella pahemmin tykännyt Pörstistä tuomarina, mutta jos oisin ollut varautunut ja harjotellut suorittaa pikana, niin ehkä oisin eri mieltä.

Kehäänkin piti mennä pikana, jollekin ennen meitä ennen suoritusvuorossa olleelle koiralle kiukkuisesti huusi että "kehään sieltä nyt, pisteet ropisee.." kun ohjaaja varmaan luuli että heille sanoittaisiin kun saa tulla kehään..
tuija sanoi…
Joo Sanna ihan oikein olet ymmärtänyt, ei se tehdessä hauku. Toi pikajuttu vois olla silleenki hyvä ettei ehtis itekään jännittämään :) olis vaan että aha, taas mennään! Eikä Marika olis ollut kuvaajaa, ei kyllä tullut mieleen kuin vasta jälkeenpäin että olis ollut kiva siitäkin video saada. Ja tuomarina ja liikkurina oli siis meidän omat hellämieliset kouluttajat, sen takia varmasti pisteet noin hyvät ;)