Se on sitten medi!

Käytiin tänään Hyvinkäällä kisoja kattelemassa ja otin Cassun mukaan mitattavaksi, aattelin että ylitetään nyt se suurin kynnys kisauran aloittamiselle suuntaan tai toiseen...jos olis mitattu maksiksi niin aloittaminen olis jäänyt hamaan tulevaisuuteen. Ajatuksena oli että Ritva Herrala olisi mitannut kun on kuulemma "hyvä" mittaaja, siinä nyt kuitenkin kävi niin että ykköset loppuivat jo puoli kolmelta kun oli niin paljon poisjääntejä ja kakkoset olis aloittaneet vasta neljältä mitkä hän oli tulossa tuomaroimaan. Pähkittiin siinä seurakavereitten kanssa että no mennäkö kysymään Anne Saviojalta sitten kuitenkin vai ootella sitä Ritvaa. Aattelin loppujen lopuks että rohkea rokan syö eikä tässä nyt enää jakseta odotella.

Olin jo oksennuksen partaalla jännityksestä kun menin sitten kiltisti kysymään että: anteeks saako häiritä ja mittaisitko tuon mun koirani? No Anne kysyi että onko se lähdössä kisaamaan lähiaikoina? Mä sanoin että joo on sillä ikä täynnä, varmaan sen takia kysyi ettei ihan nuorta keskenkasvuista veis mitalle. Sitten kysyi että onko sulla kisakirja, mä että joo on se täytetty ja paperitkin on tossa mukana. (Kaverit aiemmin neuvoi että osta kisakirja valmiiks ja täytä rauhassa kotona niin tulee siisti...onpa tosi siisti, ihan sottanen ku sähläsin sitä kirjottaessa.) Mistä tulikin mieleen että nyt se on pakko laminoida tai jotain ettei VAAN mee pilalle :) Sitten Anne lupasi että joo mitataan vaan, jalat tärisi entistä kauheemmin...siinä sitten vieressä nätisti oottelin Cassun kanssa kun jutteli tuttujen kanssa jutut loppuun ja eikun mitalle.

Kysyi vielä mittaa etsiessään että onko pelkoa että tulee maksi? Mä vaan että joo sehän tässä vähän jännittää. Nostin pöydälle ja alkuun Cassu vähän pyöri siinä mut asettu sitten, Anne vaan tuumas että onpa sillä nätisti tukka ponnarilla ja kaikkee (hah, laitoin sille ponskun että sen kauniit silmät näkyy jos vaikka tuomarikin heltyis). Ainiin ja oli loimikin koko päivän päällä että karvat litistyis mahdollisimman paljon :D En sentään ajellu kaljuks niinku joku ehdotti.

Mittaili aikansa muutaman kerran ja oli jo laittamassa kiertoon mutta sanoi sitten että mitataas vielä toiselta puolelta ja tässä vaiheessa jo neljä meidän seuran ihmistä oli Cassun kimpussa asettelemassa sitä mahdollisimman hyvään asentoon, Jonna piti muka näyttelyasennossa ja minä hoen että: pesulle pesulle. Anne vaan nauro että auttaako toi muka? Eikä mitään ku yks vaan jököttää mahdollisimman ryhdikkäänä ja leuhkana että kattokaa kuinka monta ihmistä on MUN kimpussa :) Ei kyllä tajunnu yhtään omaa parastaan...No Anne sai heti kaks kertaa medilukeman toiselta puolelta ja se muuten mitataan sitten lapojen päältä eikä takaa, niinku joku mulle sanoi. Päätti sitten että kyllä se medi on, mm-kisoihin jos meet niin sitten varmaan joudut kyllä makseihin. No joo, sinnehän me ollaan tässä nyt just menossa...Eikä laittanut kiertoon edes! Anto kisakirjan ja sano että mee lottoamaan ja onnea kisauralle. Juteltiin siinä lomassa kaikkee muutakin mutten kyllä yhtään muista mitä, olin niin paniikissa. Kai mä jotain järkevää sille vastasin, ehkä.

En oikein kotimatkallakaan vielä tajunnut että siitä nyt tuli medi ja käskin Jonnan kattomaan sitä kisakirjaa että onko se nyt varmasti ruksi siinä medin kohdalla ja ettei laittanu kiertoon? No on se ruksi siinä nyt sitten, juhuu!

Kommentit