Tuplajättipotti!

Eilen oli Lahti KV, mihin meinasin jättää kokonaan menemättä. Syystä että Jipolla on juoksut ja alkaa olemaan vuoden näyttelykiintiö ihan tarkkaan täynnä-ei meinaa inspata, ei sitten millään. No, onneksi en sitten kotiin kumminkaan jäänyt...Tuomarina oli hollantilainen Cindy Kerssemeijer. Ketynä edellisen Lahden näyttelyn tapaan luottohenkilö Tessa, Jippo on hänen luonaan hoidossa ja toi kiltisti Jipon näyttelypaikalle kammattuna. Kuvasikin mielettömän hauskoja kuvia näyttelypaikalta. Nää on aina parhaita, ihminen joka ei harrasta näyttelyitä kuvaa niitä ei-niin-olennaisia ja kuitenkin kaikkein hauskimpia tilanteita :D

Jeccu relaa ennen kehää

ja haukkuu tylsyyttään...

nauraa :D

piehtaroi...
halaillaan ennen kehää

Hirveän pitkiä tarinoita ei jaksa kirjoitella, kertoohan nuo kuvatkin miten reipasta menoa se näytteleminen taas olikaan ;) Valiouroksia oli kolme, Jeccu esiintyi kyllä ihan hienosti juostessa, paikallaan ollessa katse sekä asento meinasi suuntautua koko ajan sinne Jipoon häkin suuntaan. Vaikka muka kauas yritettiin se jättääkin. No, siitä huolimatta voitettiin valiourokset. Me kyllä mentiin taas niin hurjaa vauhtia, että oltiin jo takas reunalla seisomassa kun muut vissiin veti vielä sitä ekaa suoraa :D



Samantien oli pu-kehä, vetskuja ei ollut. Jatkossa yksi junnu, yksi avo-luokan uros ja kaksi valiota. Jecun tuomari siirti ekaksi aika nopsaan, juostiin vielä kehä ympäri ja sitten ukkeli käteltiin PU1:ksi! Eli se sai ekan Cacibinsa! Jesh! Tiedossa siis vielä yksi juoksentelu Jecunkin kanssa, olin jo kysynyt että jos nyt niin sattuisi käymään niin veisikö Anne Jeccua, se kun on "ammattilainen" niin on helpompi vieraan viedä. Krhm. Olen äärettömän pahoillani Anne!

Koiran vaihto lennossa taasen, junnunarttukehä odotti! Jippo oli odottanut lungisti häkissä vuoroaan, ainakin sitten kun rauhoittui. Vissiin niin poikki hoitopaikan terriäisten kanssa leikkimisestä että nukkui kun kerrankin oli mahdollisuus. Kyllä se sitten aika reipasta Bomppaloikkaa taas esitti kun mut näki...nimimerkillä kehään mennään koira naaman korkeudella. Tuomari kysyi molempien koirien kohdalla että haluanko esittää koiran pöydällä vai maassa, no minä tietenkin sanoin että ihan sama. Kummin hän haluaa. Nostatti mieluummin pöydälle, pitkä ihminen vielä niin ei tartte kumarrella koko päivää. Jippo onneksi juoksenteli ihan nätisti, mitä nyt laukalle meinas välillä lähteä mutta ihan sievästi se menee. Melkeen yhtä kovaa kuin Jeccukin :) Narttuja oli yllättäen ilmoitettu vain kolme, nekin junnuja kaikki, joten Cacibia ei jaettu ollenkaan. Paikalle ei tullut kyllä kuin kaksi, joten nartut oli nopeasti käyty läpi.


käyty jo esiintymässä, odotellaan jatkoa...

tuomari kätteli Jipon luokkavoittoon!
Katan onnitteluhalit
Sitten olikin edessä se tilanne mitä en olis kyllä uskonut, vaikka sitä varten jo apureitakin kysyin. Eli Rop-kehässä molemmat meidän koirat!!! No, siitähän sitten riemu repesi, Jipolla tosiaan ne juoksut ja Jeccu viriilinä miehenä ihan sekaisin...Anne parka :D
hienosti kulkee....

Siinä mallia Jecun kauniista liikehdinnästä kehässä :D :D Voi jestas sentään...me mennään Jipon kanssa tuolla kaukana edessä...tuomari jo vaihtoi paikkoja, toisinpäin niinkuin kuuluisi, ei päästy sitäkään vähää eteenpäin. Lopussa Jeculla oli jo kielikin ihan sininen kun kiskoi niin hulluna, kai se meinas tukehtua koko koira.
Eipä ollut siis vaikea arvata kummasta rop tehtiin, tuomari käsi ojossa jo kättelemässä voiton merkiksi:
Jeccu tulee tuolla jossain perässä....

Hyvä meidän perhe!!


Yritettiin Annen kanssa seisottaa koiria, ei tullut mitään, joten nappasin molemmat koirat komentoon ja nehän seiso aika hyvin! Tosi ammattilaishandlerilta näytän, yhtään en roikota Jeccua hihnastakaan :D Mutta sentään seisoivat hännät huiskien nenät vastakkain jonkun aikaa...


Kunnes tuomari oli sitä mieltä että kaipaan apua, ja sitten show oli taas päällä:

 No ni! Ainakin naurua riitti! Sanoin kyllä tuomarillekin jo jossain vaiheessa että voidaan luovuttaa, doesn´t matter...


Ehkä päivän paras tilannekuva!


Tuomari osoittelee Jeccua että; Ei, ei tää nyt vaan onnistu, Jippo puree hihnaa varmaan eka kerran elämässään ja mua vaan naurattaa. Tuskanhiki ihan julmettu taas tuon esityksen jälkeen. Hiphei. Tuomari oli muuten ihan mielettömän ihana ja ystävällinen noinniinkuin muutenkin. Käsitteli koiriakin kauhean nätisti. Sanoin hänelle ihan lopuksi että ovat isä ja tytär, hän oli vähän että aaa-aaa! Vähän silleen että no ilmankos tykkäs molemmista :)

Päivän arvostelut oli tämmöiset: 
Jeccu: "Excellent type and size. Masculine head. Good broad skull. Large round eye. A bit thick ears. Scissors bite. Well constructed lightly built body. Fine bones. Large feet. Well angulated. Good coat. Lightfooted movement with typical tail." 
Suomennosta:" Erinomainen tyyppi ja koko. Maskuliininen pää. Hyvä leveä kallo. Isot pyöreät silmät. Hieman paksut korvat. Saksipurenta. Hyvin rakentunut kevytrakenteinen runko. Kevyt luusto. Isot tassut. Hyvin kulmautunut. Hyvä turkki. Liikkuu kevyesti, tyypillinen häntä."

Jippo: "15 months old. Excellent type and size. Feminine head, well shaped. Lovely thin ears. Large round eye. Lovely expression. Scissors bite. Excellent lightly built body. Fine bone. Large feet. Good angulations. Excellent coat structure. Light movement." 
Ja suomennos: "15 kuukauden ikäinen. Erinomainen tyyppi ja koko. Narttumainen pää, hyvin muodostunut. Kauniit ohuet korvat. Isot pyöreät silmät. Kaunis ilme. Saksipurenta. Erinomainen kevytrakenteinen runko. Kevyt luusto. Isot tassut. Hyvät kulmaukset. Erinomainen turkin laatu. Liikkuu kevyesti."

Upeat arvostelut, aika paljon noissa on samaa mainittuna. Isin tyttö <3 Aika mahtava päivä siis, ei varmaan ihan heti samanlaista vastaan tulekaan!! Oli kyllä pikkasen pää sekasin. Arvostan eritoten tuota vielä sen takia kun oli rodun kotimaan tuomari.
 
Päivän palkintosaalis, valkkasin kerrankin noita tavarapalkintoja. Paitsi Jecun ekasta Cacibista oli pakko ottaa iso pokaali :)
 Isossa kehässäkin käytiin sitten Jipon kanssa kahteen kertaan, rop-juniorit sekä ryhmäkehässä. Iloinen yllätys oli se että ryhmissä tuomari kävi oikeasti läpi kaikki koirat, että ei vaan kävellyt ohi ja sillä hyvä. Jatkoon ei kyllä päästy. Aika täyspäinen elukka se on sekin, veteli keskellä käytävää kyljellään hirsiä, ihmisiä ja koiria kävelee ohi ja who cares. Senhän se teki kyllä jo viimeksikin, mutta nyt vielä vilkkaammassa paikassa. Lopulta sekin päivä oli ohi ja tosi virkeänä töihin yöksi. Jippikaijee. No, on sekin vuoro onneksi jo tehtynä.

Ensi kuussa mennään Jyväskylään, sinnekin olen hulluuksissani aiemmin ilmonnut. Olisi muuten ketyn paikka vapaana, molemmat sinnekin lähdössä joten apukäsiä tarvitsisi. Porkkanana vois sanoa että siellähän on Pandan tehdas ;) Ja Jipon juoksut on jo silloin ohi, joten muutenkin olis helpompaa! Anyone?





Kommentit

Marika Forslund sanoi…
Mulle tuli ihan kylmiä väreitä kun luin juttusi. Molemmat koirat ovat kyllä upeita ja liikkuvat vielä niin kauniisti!!!
Onneksi ette jättäneet näyttelyn väliin!
Vielä ois teillä pari näytelmää tänä vuonna. Ens vuoden alussa voitte hyvin mielin pitää näyttelytaukoa. Heinäkuussa sitten hakemaan sitä viimeistä sertiä, elokuussa jotkut isommat kekkerit ja sen jälkeen suuntana ulkomaat?