Timon aksatreenit vk 7 ja puomi-keppitreenejä


Valkoisia palloja mentiin, ja kattelin, että taas saa juosta verenmaku suussa :D Hyvä juttu, että oli kaikki kontaktiesteetkin radalla, huomenna kisoihin yrittämään niitä puuttuvia aginollia. Tuomari siellä kyllä vaihtui Minna Räsäseksi, jolla on ihan übervaikeita ratoja, viimeksi kun oltiin niin yhdellä radalla vain kolme sai tuloksen. Ja niistä yksi puhdas nolla. Saatiin tosin jollain hänen radalla sieltä nolla. Tais olla hyppäri. No, näillä mennään, katsotaan mihin meidän taidot nyt sitten riittää!

Alkua kokeilin kahdella tapaa, halusin tuon puomin takia testailla. Eli molemmin puolin sitä juoksin, ja hyvin pysähtyi vaikka edessä tein valssinkin. Kutonen ei ollut rengas, vaan tavallinen hyppy, tila ei varmaan sille riittänyt. Tuossa tönäisy kutosella, ja hemmetinmoista kyytiä tekemään muurin ja ysin väliin persjättö, ja takaakierto ysille. Taas juostiin, kepeillemenoon kokeiltiin myös kahta tapaa, leijeröintiä, joka tuntui omasta mielestä paremmalta, ja sitten pakkovalssilla toiselta puolelta. Se oli turvallisempi, kuten tulimme huomaamaan myöhemmin....molemmat onnistui pätkissä. Tuohon 15-17 väliin olis ollut pari mahdollisuutta, meillä puomi vetää hulluna, varsinkin kun sitä on nyt treenattu paljon. Joten ainoa vaihtoehto oli se, että kepeiltä putkeenlähetys välittömästi kun kepit tehty, hirveetä kiirettä toiselle puolelle puomia, tekemään japski. Otetaan vasempaan putkesta ja oikeella toiseen putkeen. Tässä piti olla toooosi nopea, Jippo kävi A:lla eka yrittämällä. Eli lähinnä melkein samantien se näyttö toiseen putkeen, pään kääntö jo vaihtaa suuntaa. Timo sanoi tästä kohdasta, että jotkut koirat tulevat ensin suoraan jonkun matkaa putkesta, ja sitten vasta kysyvät että mihin, mutta Jipolle pitää olla nopea, koska se niin vahvasti reagoi mun liikkeeseen ja sijaintiin. Ihan testin vuoksi kokeiltiin myös toinen puoli, mutta puomillahan se oli. Ei auttanut mitkään tönimiset putkeen. Se olisi pitänyt olla niin vahva työntö, että jatkoon ei mitään mahdollisuutta.

17-20, ihan suoraan, 19 seinän kautta eli vasemman kautta takaakierto, oli siinä enempi tilaa seinän välissä kuin kuvassa. Jatkosta mut pelasti Jipon superitsenäinen keinu, sen kun jätti tekemään, ja juoksi tekemään 22 esteelle saksalaisen, ja 23 putkeen. Itse siis tultiin tätä "alapuolta" loppuun. Tuossa joku yritti takaaleikkausta, siinä tuli vaan se efekti, että koira kääntyi väärään suuntaan. Tämä kohta oli kuulemma ollut toivoton, jos joutui viemään koiran keinun päähän asti ja yhtäaikaa lähtemään.

Ja sitten perinteiset, alkuun ja nolla-käsky. Piti hetki vetää henkeä, sitten lähdettiin, ja run-Tuija-run! En ehtinyt enää niin hyvin kepeillevientiin, joten Jippo ehti napata muurin, ja tuli sen kautta kepeille. Jatkettiin kuin mitään ei olis tapahtunut, ja tuolla 15-17 kohdassa huomasin olevani taas jäljessä, joten joutui laittamaan all in-niinkuin Timo sanoi, ja jalat ihan hapoilla esteellä 19. Taistelin loppuun, ja muuten taas nollana maalissa, se yks ylimääräinen hyppy tehtynä. Mä tosin jäin tonne putken 23 seutuville puuskuttamaan, kun Jippo oli jo maalissa :D Timo sanoi, että hyvin taisteltu loppuun, vaikka näki että nyt juostaan jo syvällä suossa, jalat ei meinaa nousta millään :D Huhhuh, mutta olipa taas hyvät treenit!

Tosiaan, sitä puomia on ehditty treenata tällä viikolla tasan kerran, ja valitin seurakaverillekin, että ei se nyt oikeen tunnu edistyvän. No onneksi olin kuvannut sitä videolle, ja kyllähän se edistyy! Jotenkin sitä ei itse näe, kun katsoo toiselta kantilta. Hallilla oli siis sopivasti puomi, ja kun ne kisatkin on tulossa, niin tehtiin sitten välillä kokonaisenakin sitä. Hyvinhän se menee loppuun katse edessä, vaikka jään taa. Ja alas asti. Toki joku olis voinut muistaa tehdä molemminpuolin sitä alastuloa alkuun...krhm. Mutta jatketaan tätä, kyllähän siinä tulee samalla muutenkin vahvistettua alastuloa, olen sitten edessä tai takana. Kontaktitreeni nro 3

Ja kepithän ne kyllä edistyy, ihan huimin harppauksin! Kuvakulma taas loistava, mutta tasan tärkeinhän tässä näkyy, mun sijainti ja kepeillemeno. Oli siis tuolla kerralla putki-hyppy-kepit. Hypyn kohdalle vaihdoin sitten myös muurin sekä renkaan, eikä ne kyllä vaikuttaneet. Ensi kerralla sitten sen pituuden kanssa. Vaikeusastetta lisäsi myös nyt "oikeat kepit", eli ei ollut kujaa avoinna. (koska olin laiska, ja nuo kepit valmiina sopivasti kentän reunalla, hyvä syy, eikö? ;) )  Niin, ja ps. ei taaskaan yhtään toistoa väärin!! Jesh!

Kommentit