Tokossa taas

Tänään lähdettiin tokoilemaan, olivat ravanneet Jecun kanssa puolisen tuntia ennen sitä niin aattelin että suurimmat höyryt olis siinä...saahan sitä aatella! Ajeltiin hallille päin niin piti Ruusulantien puolivälissä ruveta oikeen ulvahtelemaan niin aattelin että no jep, haukkumiseks menee. Ei oo tällä viikolla käytykään hallilla kuin kerran omissa aksareeneissä niin onhan se nyt ihan liian vähän Cassun mielestä.

No kummiskiin alotettiin taas luoksepäästävyydellä, ensin väisti mutta korjasin takas sivulle ja hirmu kehut ja namia kun ei enää siirtynyt kun koskettiin. Sitten tehtiin paikkamakuuta, monta lyhkästä missä oli tarkotus tehä 2-30 sekunnin mittasia pätkiä ja käydä palkkaamassa, ottaa välillä perusasentoon ja taas maahan että tulee paljon lähtöjä siitä vierestä. Meni ihan ok, nous kerran mut käskin takas ja meni heti. Tuli aika hyvät häiriötreenit kun koko ajan joku käveli palkkaamaan omaa koiraa ja eri aikoina vielä. Aika hyvin katteli koko ajan mua eikä muita, vähän pää käänty jossain kohtaa.

Sitten tehtiin niin että koirat perusasentoon riviin, yks kerrallaan käveltiin toiseen reunaan hallia ja pyydettiin sivulle ja sitten jäätiin sinne toiselle laidalle uuteen riviin. Ok, tuli vähän mun mielestä huonoon asentoon, korjasin. Sitten siitä uudesta rivistä koira perusasennossa, itse kaks askelta eteenpäin ja käännyttiin koiraa kohti ja odotettiin omaa vuoroa. Hah, Minna sai pari kertaa selittää mitä se tarkotti ennenku käskytti tolleen ku armeijassa: ota kaksi askelta ja täyskäännös :) ollaan me urpoja...No anyway, siinä taas odotettiin omaa vuoroa koiran ohi töllötellen, käännyttiin ja toiseen reunaan hallia ja siitä luoksetulo. Ihan ok, siinä omaa vuoroa odotellessa vähän katteli viereistä Maisa-bortsua "siihen malliin" ;)

Seuraavaks oli seuraamisen käännöksiä, 1-2 askelta ja käännös vasempaan. Tää on hyvä nami kädessä, heti kun ei oo namia niin tuli se ulospäin kupla. Minna käski kokeilla pari kertaa enste namilla ja sitten ilman niin sehän menikin loistavasti! Oho! Ei oo kuulemma ongelmia takapään käytössä, siirtää tosi nätisti sitä kyllä. Tätä takapään käyttöä just toissapäivänä vai eilen vähän treenattiinkin, siirryin vaan askeleen sivuun ja tuli aina oikeeseen paikkaan. Missähän kohtaa tosta namista pääsis kokonaan eroon ettei tarttis imuttaa sillä aina? Vaatiskohan vaan uskallusta..Joo ja sitten oikeelle käännökset, ne on huonompia!? Siinä se vähän niinkuin kääntyy eteen ja paikka katoaa? Haluaa jonkun videoimaan treenejä! Täyskäännökset menee sitte taas hyvin. Ja koira ei saa olla ihan kiinni itessä, pitää olla kämmenenleveyden verran väliä, tuomarit aika tarkkoja siinä kuulemma nykyään.

Liikkeestä maahan tehtiin yksitellen käskytyksen kera, sivulletulo (kun se tulee sieltä mun takaa kiertämällä) meinas jäädä puolitiehen kun toisella puolella hallia oli penturyhmä ja siellä olis ollu jotain kiinnostavaa..Menin vähän kauemmaks aidasta, tuli sivulle ja sitten lähdettiin liikkeelle, ihan nätisti lähtee seuraamaan vaikkei ollu namia kädessä nyt sitte. Vaati aika vahvan vartaloavun tähän, siis reeniä reeniä. Takasin palattiin koiran taakse, ei edes aikonut nousta ylös, hieno! No okei, tätä kohtaa on treenattukin, siis pitää muistaa treenata niitä mitä muka jo osataankin...eli se pläts-maahanmeno ilman apuja on saatava takas!

Luoksetulon pysäytyksistä Minna neuvo miten ne vois opettaa, mä kerroin että ollaan reenattu (siis oikeesti tasan yhden kerran hallilla Sarin kanssa ;)) siivekkeen kierrolla ja siitä seis. Mutta ei ainakaan kuulemma kannata alottaa treenaamaan niin että kutsuu koiraa ja siitä stoppia, pilaa sitten luoksetulon siinä samalla. Eli just silleen vaikka että kiertämään siivekettä ja siitä seis tai käsimerkki ja siihenkin Minnalla oli hyvät neuvot. Mentiin sitten esimerkkikoirakoks, laitettiin siiveke ja sitä kiertämään ja seis! Pysähty ekalla kerralla heti, hieno poika! Tokalla kerralla töpötteli eteenpäin, siitä heti uudestaan kiertämään ja seis! niin pysähty taas tosi hienosti :) Ja krhm tässä siis pitää käyttää takapalkkaa...sentään heitin lelun mut vähän väärään suuntaan ;)

Siinä olikin sitten tämän viikon tokostelu ohjatusti, jos tää nyt vaikutti siltä ettei haukkunu koko aikana niin väärässä ootte...Oli se paljon hiljempaa kuin viimeks mutta ääntä riittää ihan liikaa kyllä. Huomasin senkin että kun juttelin omaa vuoroa odotellessa Pilvin ja Helenan kanssa niin sillon se malttaa kauemmin olla hiljaa!? Ilmeisesti oon ite paljon rennompi enkä tuijottele sitä ainakaan että oo ny prkl hiljaa niin kestää paremmin? Joo no koko ajan tein sitä saatua ohjetta että laittaa maahan aina ja aina ja aina jos nousee ja louskuttaa, lopussa väsy kyllä jo ihan selvästi ja näytti että olis ihan kyllästynyt mutta tais tajuta että pakko tässä on antaa periks..Nyt tulee sitten viikon tauko reeneissä kun on vuosikokous, täytyy käydä yksinään treenaamassa ja yrittää laittaa videokamera johonkin paikkaan mistä näkyis mikä sen paikka noissa liikkeissä oikeen on.

ps. metallikapulaan voi laittaa vaikka teippiä tai villalankaa ympärille jos se ällöttää.

Kommentit