Vastaus siihen, miksi Cassu ei enää kisaa agilityssä
Agilityn saralla tehtiin meidän viimeinen kisarata helmikuussa -14. Moni tätä on kysellyt miksi, eikä tietysti ihan kaikkea tiedä joten: Cassu paineistuu niin paljon agilityssä, että se on saanut jäädä siitä "eläkkeelle". Syy ei ole se, että haluaisin keskittyä Jippoon. Koska eihän tuon kanssa tarttis muuta kuin mennä, saatiin yhteistyö silläkin saralla juuri siihen vaiheeseen, että kaikki toimi. Eikä mitään olisi sinänsä tarvinnut enää opettaa, vaan hioa joitain asioita vielä hienommaksi. Tammikuun kisoissa mentiin vielä näin Ojangossa: (jo näissä kisoissa ihmettelin että eikö se kuullut kun huusin tule hop!, ei nimittäin ekalla luvalla lähtenyt tällekään radalle.)
Ja sitten se rata helmikuussa, joka jäi meidän viimeiseksi ja minkä jälkeen itkin lohduttomasti. Nyt jo pystyn itsekin tuon katsomaan, en kyllä ilman sitä että silmät kostuu. Se tosiaan mieluummin jäisi lähtöön istumaan, eikä tassut meinaa irrota lattiasta millään. Pelottaako sitä, kun se "hylätään" yksin karmeaan meteliin, mahdollisesti uhkaavia koiria lähistöllä, ja saattaahan myös se taivas sieltä tippua niskaan. Hiippailee sitten pitkin rataa, kunnes tuossa puomilla sitten komennan kunnolla tekemään. Mikä helpottaa sitä, koska otan ohjat kunnolla käsiini, eikä sen tarvitse itse päättää. Ja lähtee se lukko päästä. Mutta en halunnut tuota tilannetta toistaa enää ikinä, joten tässä syy miksi ei enää kisata. Tämä on siis toka rata, teki saman ensimmäisellä, mutta lievempänä. Eikä mun koirankouluttajataidot riittäneet/riitä siihen, että olisin tuohon ongelmaan hyvää ratkaisua löytänyt. Asiaa on kyllä pohdittu useammankin ihmisen kanssa. Tämähän ei myöskään ole pelkästään ongelma kisoissa, se ei treeneissäkään suostunut tulemaan ohjauksiin, vaan suorittelee itse rataa mieluummin. Tai menee A:lle seisomaan 2 on 2 offiin, mitä siltä ei myöskään ole vaadittu koko kisauran aikana. Tai miljoona muuta pientä asiaa, joita en jaksa tähän luetella.
Mistä näkee sen uskomattoman radanlukutaidon, mä takaosassa huudan sille että pussiin-pussiin niin tosiaan kääntyy sinne ohjaamatta (kun en edes päätä käännä urpo siihen suuntaan), ja tekee aivan oikein jopa okserin välissä ennen pussiin menoa. Onneksi Cassu itse vapautuu tuon radan aikana, eikä sille jää siitä ikävä olo. Mutta, se kun tekee tuota myös treeneissä, väistää jonkun tehtävän ja tarjoaa jotain muuta tilalle, kun se tuntuis itsestä helpommalta. Joten en pakota sitä tekemään agilityä, toko on sen mielestä varmaan sen takia helpompaa, koska se on aina samanlaista. Liikkeet tehdään aina samallailla, muu ei muutu kuin ympäristö, ja sen Cassu on ainakin vielä tähän asti kestänyt. Tämän takia valitsen mieluummin pieniä kokeita, esim. Ojangon jätän kokonaan pois harkinnasta sen kanssa. Jonka takia myöskin tokon sm-kisat taitaa olla poissuljetut sen kanssa. Vaikka Oili Huotari kylläkin oli tästä vähän eri mieltä....ans kattoo nyt! Olisihan se tosiaan hienoa lähteä edustamaan schapendoeseja niihin karkeloihin. Tästä kun oli puhetta Heinolan koulutuksessa.
Tässä myös se syy, miksi jokaisessa schapendoes-yhdistyksen kokouksessa puhun niiden pehmeiden koirien yhdistämistä vastaan. Että saataisiin koiria, joiden päät kestää myös ne harrastukset, eikä vaan kasvateta niitä sohvaperunoita, tai näyttelytähtiä, kiinnittämättä luonteisiin huomiota ollenkaan ja sitten ihmetellä että mihinkähän hittoon sitä nyt on jouduttu näitten kanssa? Koska rakastan rotua, ja näissä on ihan mahtava potentiaali ihan mihin asti vaan! Ja ei, valitettavasti ihan kaikkea ei pysty hyvällä kotikasvatuksella aikaansaamaan vs. jo syntymässä pääkoppaan hyvät valmiudet saanut pentu. Ja tosiaan, se on ihan eri saada se koira toimimaan harrastuskentällä, kuin siellä näyttelykehässä sen muutaman minuutin ajan mamman vieressä. Turha tulla selittämään, kummatkin osiot on nähty. Enkä nyt tarkoita sen osaamistasoa millään lailla, vaan yleistä asennetta. Ja myöskin, on ihan pikkasen helpompaa se normaaliarki, hyvän pääkopan omaavan koiran kanssa kuin ylipehmeän koiran kanssa. Joten senkään ei pitäisi olla syy, että mitä väliä sillä on, kunhan se puudeli näyttää nätiltä eikä nyt ekana pure kun joku tulee vastaan, ja onhan se nyt kotona ihan kiva. Joo, kärjistettyä kyllä mutta tätä mieltä olen. Joka ikisessä koulutuksessa kouluttaja tai kanssa"opiskelija" kysyy, miksei näitä näy enemmän harrastuskentillä? Siinäpä hyvä kysymys!! Potentiaalia todellakin olisi! Lipsahti pikkasen sivuun aiheesta, mutta sattuupa olemaan niin lähellä sydäntä tämä luonnehomma, että jaksan paasata tästä vaikka kuinka.
Sitten näitä ihania välähdyksiä, jotka lämmittää sydäntä ja näkee että Cassulla on kivaa. Kun se vaan osaa. Kulkee ihan ajatuksen voimalla <3 Kävin tekemässä hallilla viime viikolla Mujusen kisarataa, ja nollahan siitä olisi tullut tuon poitsun kanssa. Kaks kertaa peräkkäin. Tuolla videolla on tosiaan kaikki mitä se teki. Kummankaan muun kanssa ei ihan ekalla onnannut ;) Eikä se olis hidaskaan, Jecun rata 28 s, Cassun 26 ja 25. Jipon tasaisesti 26 molemmat. Ensin radalla siis Jeccu, sitten Cassu kaksi kertaa ja Jippo kaksi kertaa viimeisenä.
Ja sitten se rata helmikuussa, joka jäi meidän viimeiseksi ja minkä jälkeen itkin lohduttomasti. Nyt jo pystyn itsekin tuon katsomaan, en kyllä ilman sitä että silmät kostuu. Se tosiaan mieluummin jäisi lähtöön istumaan, eikä tassut meinaa irrota lattiasta millään. Pelottaako sitä, kun se "hylätään" yksin karmeaan meteliin, mahdollisesti uhkaavia koiria lähistöllä, ja saattaahan myös se taivas sieltä tippua niskaan. Hiippailee sitten pitkin rataa, kunnes tuossa puomilla sitten komennan kunnolla tekemään. Mikä helpottaa sitä, koska otan ohjat kunnolla käsiini, eikä sen tarvitse itse päättää. Ja lähtee se lukko päästä. Mutta en halunnut tuota tilannetta toistaa enää ikinä, joten tässä syy miksi ei enää kisata. Tämä on siis toka rata, teki saman ensimmäisellä, mutta lievempänä. Eikä mun koirankouluttajataidot riittäneet/riitä siihen, että olisin tuohon ongelmaan hyvää ratkaisua löytänyt. Asiaa on kyllä pohdittu useammankin ihmisen kanssa. Tämähän ei myöskään ole pelkästään ongelma kisoissa, se ei treeneissäkään suostunut tulemaan ohjauksiin, vaan suorittelee itse rataa mieluummin. Tai menee A:lle seisomaan 2 on 2 offiin, mitä siltä ei myöskään ole vaadittu koko kisauran aikana. Tai miljoona muuta pientä asiaa, joita en jaksa tähän luetella.
Mistä näkee sen uskomattoman radanlukutaidon, mä takaosassa huudan sille että pussiin-pussiin niin tosiaan kääntyy sinne ohjaamatta (kun en edes päätä käännä urpo siihen suuntaan), ja tekee aivan oikein jopa okserin välissä ennen pussiin menoa. Onneksi Cassu itse vapautuu tuon radan aikana, eikä sille jää siitä ikävä olo. Mutta, se kun tekee tuota myös treeneissä, väistää jonkun tehtävän ja tarjoaa jotain muuta tilalle, kun se tuntuis itsestä helpommalta. Joten en pakota sitä tekemään agilityä, toko on sen mielestä varmaan sen takia helpompaa, koska se on aina samanlaista. Liikkeet tehdään aina samallailla, muu ei muutu kuin ympäristö, ja sen Cassu on ainakin vielä tähän asti kestänyt. Tämän takia valitsen mieluummin pieniä kokeita, esim. Ojangon jätän kokonaan pois harkinnasta sen kanssa. Jonka takia myöskin tokon sm-kisat taitaa olla poissuljetut sen kanssa. Vaikka Oili Huotari kylläkin oli tästä vähän eri mieltä....ans kattoo nyt! Olisihan se tosiaan hienoa lähteä edustamaan schapendoeseja niihin karkeloihin. Tästä kun oli puhetta Heinolan koulutuksessa.
Tässä myös se syy, miksi jokaisessa schapendoes-yhdistyksen kokouksessa puhun niiden pehmeiden koirien yhdistämistä vastaan. Että saataisiin koiria, joiden päät kestää myös ne harrastukset, eikä vaan kasvateta niitä sohvaperunoita, tai näyttelytähtiä, kiinnittämättä luonteisiin huomiota ollenkaan ja sitten ihmetellä että mihinkähän hittoon sitä nyt on jouduttu näitten kanssa? Koska rakastan rotua, ja näissä on ihan mahtava potentiaali ihan mihin asti vaan! Ja ei, valitettavasti ihan kaikkea ei pysty hyvällä kotikasvatuksella aikaansaamaan vs. jo syntymässä pääkoppaan hyvät valmiudet saanut pentu. Ja tosiaan, se on ihan eri saada se koira toimimaan harrastuskentällä, kuin siellä näyttelykehässä sen muutaman minuutin ajan mamman vieressä. Turha tulla selittämään, kummatkin osiot on nähty. Enkä nyt tarkoita sen osaamistasoa millään lailla, vaan yleistä asennetta. Ja myöskin, on ihan pikkasen helpompaa se normaaliarki, hyvän pääkopan omaavan koiran kanssa kuin ylipehmeän koiran kanssa. Joten senkään ei pitäisi olla syy, että mitä väliä sillä on, kunhan se puudeli näyttää nätiltä eikä nyt ekana pure kun joku tulee vastaan, ja onhan se nyt kotona ihan kiva. Joo, kärjistettyä kyllä mutta tätä mieltä olen. Joka ikisessä koulutuksessa kouluttaja tai kanssa"opiskelija" kysyy, miksei näitä näy enemmän harrastuskentillä? Siinäpä hyvä kysymys!! Potentiaalia todellakin olisi! Lipsahti pikkasen sivuun aiheesta, mutta sattuupa olemaan niin lähellä sydäntä tämä luonnehomma, että jaksan paasata tästä vaikka kuinka.
Sitten näitä ihania välähdyksiä, jotka lämmittää sydäntä ja näkee että Cassulla on kivaa. Kun se vaan osaa. Kulkee ihan ajatuksen voimalla <3 Kävin tekemässä hallilla viime viikolla Mujusen kisarataa, ja nollahan siitä olisi tullut tuon poitsun kanssa. Kaks kertaa peräkkäin. Tuolla videolla on tosiaan kaikki mitä se teki. Kummankaan muun kanssa ei ihan ekalla onnannut ;) Eikä se olis hidaskaan, Jecun rata 28 s, Cassun 26 ja 25. Jipon tasaisesti 26 molemmat. Ensin radalla siis Jeccu, sitten Cassu kaksi kertaa ja Jippo kaksi kertaa viimeisenä.
Kommentit
Todellakin schapendoesien luonteisiin pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota. Pehmeä koira voi arjessa kotikoirana pärjätä, tai sitten se voi olla sielläkin haastava. Kuten faceenkin kirjoitin, niin paljon parempi ei ole tuollainen turhan teräväkään koira. Kisapaikoilla ja harrastuksissa toimii kuin unelma, olispa joka paikassa samanlainen. Mutta heikko hermorakenne haittaa kotielämää vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Ei ole helppoa koiralle eikä ihmisille. Eikä perheen muille koirille.
Tämän rodun parissa on jo liikaa puhuttu sitä, että näiden kuuluu olla pehmeitä. Hieman pehmeitä ehkä, mutta ei niin ettei ne kestä julkisia paikkoja tai harrastamista. Näyttelyihin voi todellakin opettaa koiran käyttäytymään tietyllä tavalla, arvostan koko ajan enemmän sitä, että koiralla on jotain näyttöä toimintakyvystään jostain muualtakin kuin kehän kiertämisestä. Vaatimukset koiran suhteen kasvaa, mutta onneksi näyttäis olevan ainakin jokunen sellainenkin kasvattaja, joka pistää sen pikkusievän ulkonäön rinnalle ja edelle terveyden ja luonteen.