Itseensätyytyväinen koira
Päästiin myös Jecun kanssa Oilin treeniin, oman seuran järjestämään koulutukseen viime lauantaina. Sieltähän sitten paljastuikin pari asiaa, minkä takia musta on tuntunutkin etten oikeen saa tuota jätkää hanskaan. Iski jo masennuskin tuossa välillä, kun tuntui ettei edistytä yhtään. Se kyllä tekee aina ihan innoissaan, mutta tuntui että joka kerta saa aloittaa alusta. Toisaalta, sen kanssa pitäisi treenata huomattavasti useammin kuin Cassun kanssa, jolle riittää uudenkin asian tajuamiseen todella lyhyt aika.
Eli, Oili huomautti siinä treenaamisen lomassa, että Jeccu on kovasti itseensä tyytyväinen koira. Jopa niin tyytyväinen, että ei siinä ihan välttämättä ohjaajaakaan tarvita. Tekee hirveän mielellään asioita, mutta sillä kun ei ole suurta merkitystä meneekö se asia oikein vai ei. Kun sitä ei juurikaan haittaa elämässä mikään, eikä se että sille sanotaan jos joku meni väärin. Se on vaan sitä mieltä, että vähän mä olin siisti! Jesh! Tehdään lisää!! Tässä Oili kyllä mulle antoi armoa sen verran, että kun toinen koira on täysin erilainen, niin onhan se vaikeaa. Ja sanoin että kun mua huolestuttaa, että mä pilaan tuon koiran, niin Oili sanoi että sä et sitä millään pysty pilaamaan. Se ei siis missään nimessä tee sitä pahalla, siitä vaan nyt on niin hiton makeeta tehdä kaikkee, ettei nyt ihan jaksa välittää mitä se tekeminen on. Kunhan tehdään.
Joten nyt rakennetaan sille motivaatio siitä pelkästä tekemisestä, siihen että se tekee niitä asioita mun kanssa, ja mulle. Vaikka osittain sillä se jo onkin, varsinkin niissä asioissa missä pidetään kontaktia. Oili sanoi että mieti nyt miten hieno siitä tulee, kun tämä asia saadaan kuntoon. Ei tartte palkkaa eikä mitään, se vaan tekee tekemisen ilosta. Ja tolla innolla, niin ei siitä voi tulla kuin loistava lopputulos. Okei, siis yritetään!
Ja millä se rakennetaan? Ensin kitketään siitä se haukkuminen (köh) ja piehtarointi (köh) pois. Opetetaan "käy siihen"-käsky. Mistä mun suussa vääntyi "käy maate ja vartu". Ensin tein tätä ihan vaan illalla kun kävi maate, mutta ajattelin että ei se siitä ymmärrä mitä tässä haetaan. Joten, tänään (tai eilen, kun on jo yö) tein niin, että kun Cassu treenasi sitä kapulan pitoa, niin Jeccu makasi lähellä eikä saanut nousta. Tää oli vielä helppoa. Sitten toinen sessio, kun tehtiin Cassun kanssa zetajutskia eli liikuttiin enemmän. Muutaman kerran tässä nousi, mutta palautin. Pitää tajuta että tehdään vasta omalla vuorolla, eikä häsätä yhtäaikaa. Ei siis saa haistella, eikä kieriä, saa olla rennosti lonkallaan kuitenkin. Ei saa käyttää normipaikkamakuu-käskyä ettei se mee pilalle.
Jecun kanssa kriteerien täytyy ehdottomasti pitää!! Ei saa lipsua yhtään vaatimuksista! Kikkakolmosista ei ole mitään apua, jos ei kuuntele mitä tehdään. Täysin mustavalkoinen suhtautuminen jotta se tosissaan tajuaa, mitä pitää tehdä. Ei saa suuttua, mutta sinnepäin olevia stoppeja (esim.) ei hyväksytä. Hölöhölö ja uusiks. Tässähän tuli kyllä mieleen, että se kun jaksaa toistaa samaa iäisyyden, niin haittaako sitä tässäkään jos se ei sitä palkkaa saa? Apua. Mun on päästävä Oilin oppiin sen kanssa uudestaan...
Tehtiin siis luoksetulon stoppia, ja siihen vielä treeniohjeet:
- Vaihda suullinen käsky!!! Ei tule näkemään käsimerkkejä, jos vaikka aurinko paistaa silmiin.
- Nyt alkuun molemmilla käskyillä. Vähitellen käsimerkki pois kokonaan.
- Pysäytä se niin että tuut vastaan ja oot tosi uhkaavan näköinen, stoppaa oikeesti niin, että se pysähtyy ja tajuaa sen merkityksen.
- Takapalkka motivointiin alkuun, apparin takana ja itsensä takana.
- Tee paljon kivoja leikkejä, jotta se stopin merkitys kasvaa!
- Keksi takapalkalle joku vapautussana, vaikka se JOO HYVIN! Kun kuulee sanan, saa juosta täysiä palkalle.
- Käytä takapalkkaa, jos ei stoppaa hyvin, ei pääse sinne. Päivän ruoka tulee vasta sitten kun pysähtyy kunnolla.
- Kun stoppaa, voit valita kummalle palkalle lähtee.
- Yksinään voi tehdä niin, että heittelee ISOJA nameja, jotta se näkee ja stoppaa tässäkin ihan lähellä. Sekä kiertoja ja stoppi lähellä. Läpijuoksuja 2 ja stoppi.
PALKKAA PAREMMIN!!! JOS TEKEE LOISTAVAN STOPIN, BILEET PYSTYYN!!! Jotta siinä huonossa ja hyvässä on selkeä ero.
Alussa tehtiin myös paikkaistuminen. Sekä pari makuuta. Tuota istumista ei osannut, ei sitä oltu ikinä ennen tehty. Lähti siitä mun luo piiloon. Paikkamakuut ihan loistavat, rivissä oli 6 koiraa, ja niistä 3 läksi kun kokemattomin päätti lähteä rillaamaan naapurin neidin pyllyä. Sehän ei siitä tykännyt, ja sitten kolme koiraa juoksi ympäri ja niiden ohjaajat komenti mutta Jeccu pysyi!!! Vähän olin ylpeä! Jecun viereinen koira, ja sitten ihan toisessa päässä ollut koira pysyi myös. Siitä välistä kaikki läks.
Yhteistreeninä myös kaikki koirat rinkiin lähelle toisiaan, käskytetään niitä maahan ja ylös. Ei saa mennä kuin omalla käskyllä. Sitten pujoteltiin seuruussa vastapäisen koiran ja ohjaajan kanssa yhtä aikaa muitten lomassa. Sitten vielä yksittäin seuruutettiin, ja pujoteltiin. Siinä vaiheessa kun oltiin itse ringissä, niin käskettiin oma koira maahan kun se vieras koira oli kohdalla. Tässäkin kävi pikku hasardi, kaksi koiraa rähähti toisilleen ja lähtivät ringistä. Jeccu vaan pysyi loistavasti vierellä ja kontaktissa kun kehuin! Tämmöiset jutut se handlaa kyllä tosi hyvin, missä se on käskyn alla. Nyt se pitää vaan laajentaa koskemaan kaikkea mitä siellä tokokehässä tehdään.
Ihan lopussa tehtiin vielä kuuntelutreeniä. Tässä Jeccu oli myös aika hyvä :) Ihan tämmöistä ei oo aiemmin tehty. Herneet päässä raksuttaa, että mitä tehdään. Hyvin se ajattelee kumminkin!
Loppusanat: Panosta siihen tosi paljon, koska se on tosi kiva koira, ja sillä on motivaatiota tehdä!

Kommentit