No niin!

Oltiin eilen illalla Janakkalassa tokokokeessa Jecun kanssa. Olin ollut taas yön töissä, enkä nukkunut kuin pari tuntia, mietin jo että en taida jaksaa lähteä ollenkaan. Sitten taas se itsepäisyys nosti päätään, ja aattelin että kai mä nyt helvetti jaksan, nukkua ehtii sitten haudassakin :D Joten eikun jousille ja matkaan!

Janakkalassa oli tietty kuuma, se kun on siinä poterossa ja musta kivituhka alla. Tuomarikin valitteli että onpa hiki. No kuumuus ei meitä haitannut, tai lähinnä Jeccua. Mutta se haittas, kun laitoin taskusta nakin ja pari lihapullaa sinne sivuun piiloon. Kun hokasin, että hitto mulla on namia taskussa, ja tuomari sanoi että kaikki palkat pois ja minähän uskoin. Se on kyllä viimeinen virhe tuon koiran kanssa, voi jestas sentään. Se pitäis aina vaan tulla autosta, sen se ymmärtää eikä haikaile perään. Ihan ekassa voittajan kokeessahan se läks ruutuun mennessä palkkapussille, josta luonnollisesti hylkäys. Voishan sitä luulla, että itekin olis jo oppinut että tälle koiralle sitä ei voi kehän reunalle tuoda! No mutta, taisteltiin läpi kokeen, se mikä jäi ihan vähän harmittamaan, oli sen yleensä tosi hieno seuruu, joka oli nyt totaalisen kamalaa, kun ajatuksissa vaan nakki. No peruutus oli kyllä taas mahtava. Kaikki liikkeet siis putkeen ja oltiin suoritusvuorossa kolmantena. Voittajaluokassa neljä koiraa, kaikki muut australianpaimenkoiria. Taisivat olla muut oman kerhon koiria. Ihan pakko tähän väliin sanoa, että ihanaa porukkaa tuolla! Tosi kannustavia tämmöisellekin, joka ei ketään tunne. Itse asiasssa tuo toiseksi tullut nainen kuvasi kerran Cassun kokeen Janakkalassa, silloin oltiin hallissa. Niinkuin tuosta allaolevasta kuvastakin näkee, kaikki taputtivat meillekin, ja olivat oikeasti iloisia tuloksista. Toki niitä aavistuksen nauratti Jecun kennelnimi (High Volts I Am A Hooligan, sen kun taas käyttäytyi ihan sen mukaisesti), niinkuin tuomariakin kisakirjoja jakaessaan :D Tuomarina toimi uusi tuomari Mari Väänänen, olikin tosi mukava ja rento, ei hullun tiukka muttei lepsukaan. Antaa lyhyet kommentit pistevähennyksistä liikkeiden jälkeen. Arvostaa iloisella ilmeellä tekeviä koiria ;)


Paikkamakuu 10, tässäkin näki ettei ihan noin vaan kymppiä irtoa, hieman levottoman oloinen koira sai pistevähennyksiä, en kyllä nähnyt miten paljon. Jeccu olikin ainoa joka sai täydet pisteet, meille sanoi vaan että täällä kaikki kunnossa.

 Yksilöliikkeet alkoivat metskulla, tästä kysyttiinkin meiltä luoksepäästävyydessä, että miten korkea Jeccu on, ja sen mukaan laitettiin este kaikille, se kun matalin noista oli. Ei tarttenut sitten vaihdella esteen korkeutta välillä. Hyvä homma. Ja onpa kuulkaa mahtipalkat auttaneet, saatiin 9! Vähennys palautuksesta ravilla. Sekin eilen kuitenkin ihan reipasta liikettä, eikä semmoista aaaapuaaa kun ärsyttää. Jesh!

Seuraavana tunnari, kapulat ympyrässä, se oli tosi hieno, meni takaosaan, haisteli tarkasti ja nopeasti, kun löysi oman, joka oli kolmas mikä osui kohdalle, nappasi ja palautti nopeasti ja purematta. 10!!! Jipii! Tuomari kommentoi, että ei hän olis uskonut että se tolla vauhdilla ja innolla lähtee, kun istuskeli siinä niin rauhallisena :D Hyvä Jeccu!

Seuraavana ällä, asennot seiso-istu. Tätä on nyt treenattu, mutta rikki se on vieläkin. Omalla kentällä en saa tekemään väärin, mutta kokeessa epäonnistuu. Edelleen sen ohjatun alun hinkkaamisesta johtuen. En tosin tiedä kuin olisi käynyt, jos eka asento ei olis ollut seiso, mutta sitten se jäi päähän ja seisoi toisenkin stopin. Tästä 5, tietenkin.

Sitten ruutu, minä kuiskailen missä ruutu ja yks vaan kattelee seinille nakit mielessä. Olin ihan satavarma, että a) ei lähde sinne ruutuun b) tarttee toisen käskyn. Mut ha! Käskyn saatuaan etenemään lähtee, ei tosiaan ollut ajatusta että missä se ruutu on, joten pienen mutkan kautta. Siitä vähennys, sekä lopun epätarkasta sivulletulosta. Tuosta se myös huomautti, että kun sanoin seiso-niin käskyn jälkeen on viive että pysähtyy. Täytyy siis sanoa se seiso myöhemmin, tuon liikkeenhän se tekee tasan noin huolimatta mitä mä sanon siinä :D Ja hakee paikkansa hyvin, se menee aina ruutuun noin että kaartaa vähän vasemman kautta käännöksen, ja pysähtyy enempi oikeaan reunaan. Tämän hyväksynkin, ja noin se on sen oppinut. En vaadi siis että menis ihan keskelle. Tästä 8,5. Tämä alkaisi siis tosiaan vaikuttamaan myös koevarmalta, jesh!

Sitten se paska seuruu, ainoa mistä oon tässä iloinen on se, että se ei lähtenyt palkalle, vaan kuitenkin pysyi lähellä ja se peruutus on upea! 6,5 ihan ansaitusti.

Tässä välissä Jeccu jo kyselee vähän tuomariltakin palkkaa, kun ei sitä kerran multa tule :D

Sitten vuorossa ohjattu, ja mä oon jo ihan rela, koska kuvittelin että mahdollisuus ykköseen mennyt. Tuomari toi arvontalätkiä niin, että toinen olikin auki, ja sitä tuossa naurettiin. Otettiin uusiksi ja vasen tuli. Vasen siinä oli aukikin, mutta en nyt tiiä kumman olisin halunnut, ei olisi ollut väliä. Jeccu oli tuossa alun seuruussa taas menossa sinne palkalle, murh. Kääntyy sentään mukaan, vaikka laiskasti. Ohjattukin alkaa oikeesti toimia, sinnehän se lähtee mihin pitääkin. Vaikkei kyllä taaskaan näe sitä kapulaa välittömästi. Joku urpo jää seisomaan jalat harallaan, joten Jecun palautus on vino, kun mun jalat on siihen nähden vinossa. Arg. No, alun huonon seuruun ja lopun vinon pa:n takia 8,5. Mutta ihan loistavaa, että haki oikean kapulan eikä epäröinyt! Jesh, tämäkin alkaa olemaan koevarmojen liikkeiden luettelossa.

Sitten siirryttiin luoksariin, menee nopeasti maahan mutta vinosti, kun tuli huonosti pa:han. Tulee vauhdilla, stoppi valuu ja ihan pikkasen törmää sivulletullessa. Tuomari sanoi että no pysähtyihän se, enkä ollenkaan huomannut että vähän tönäisi ;) 7.

Tässä vaiheessa Jeccu oli sitä mieltä, että nyt oikeesti olis jo sen nakin aika!! Näistä ajatuksista huolimatta, vaikka niitä tuli usein, niin joka kerta sain sen tekemään suorituksen loppuun, että siitä oon kyllä tyytyväinen. Uskoo mua sentään sen verran. Eiks tässä jotain tottelevaisuustta mitattu? :D

Jäljellä enää kaket, ja nämä kuitenkin ovat olleet tosi hyvät nyt, niin tiesin että toimii. Näissä se oli tosi tarkkana ja keskittynyt, eikä ajatus karannut nakkiin. Toisaalta, sehän oli siellä selän takana, kun se takapalkalla on opetettu, niin saattoipa olla vaikka hyväksi tässä kohtaa! Näistä tuomari sanoi, että tykkäsi tosi paljon sen asenteesta kakeihin, että vaikka tuli yhdessä vaihdossa eteen niin silti 9,5. Wau!

Yhteistyöstä 9, hän tykkäsi kokonaisuudessaan Jecun ilmeestä tehdä, on tosi kiva kuulemma. No niinhän se on, ja tommosesta kuumuudesta huolimatta suoritus ei "lässähdä" ollenkaan.

Sitten vihdoin syömään se hemmetin nakki ja lihapulla, ja kehumaan kentän reunalle. Siinä sitten jotain niitänäitä puheltiin toisen kisaajan kanssa, niin ekana suoritusvuorossa ollut kilpailija tuli sanomaan mulle, että te saitte ykkösen! Mä olin että ei varmana saatu! Hän sanoi, että kyllä, 265 pistettä. Mä olen joskus laskenut, että voittajassa pitää saada kaikista vähintään kasi, että ykkönen irtoaa sillä 256 pisteellä. Kuvittelin että ne kaksi huonosti mennyttä liikettä sitten sen ykkösen vei. Mutta ei, oli muuten niin hyvä rivi, että riitti helposti! Mä tosissaan kyllä luulin, että ne on nyt laskeneet väärin, ja autossa vielä palkintojenjaon jälkeen noita pisteitä laskin :D Mutta saman sain kuin hekin, että joo, uskottava on! Wuhuu! Nyt voisi tietysti pitää koetauon ja alkaa treenaamaan niitä EVL:n liikkeitä kuntoon, mutta meillä on tulossa syyskuussa piirinmestikset, joihin menen oletettavasti joukkuetta edustamaan ja marraskuussa on rotumestikset sitten. En kuitenkaan sitä EVL:ää sinne vielä kuntoon saa, joten pysytään tässä. Mitään paineita ei sitten enää kyllä ole, joten se helpottaa kummasti. On varmaan aika rento olo sitten niissä kokeissa. Ehkä ;)

Joo, ja siis tosiaan lopulta voitettiinkin, toiseksi tullut sai myös ykköstuloksen, hieno homma! Tosi mukava tuomari, ja hiton sujuva kehä, en kyllä valitettavasti tiedä liikkurin nimeä. Tuo kehä kyllä laitetaan mieleen ;)

Ystävällinen katselija jopa videoi meidän suorituksen, tässä sekin:

 Video kokeesta


Heppu <3

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Wau, ihana iloinen pari! Ohjaajalla oikea asenne tekemiseen tuon rotuisen koiran kanssa. Olette todella kivaa katsottavaa ja koiralla on ihan super-ihana tekemisen meininki!