Kasvattajan päiväkirja

Heräät klo 4.30. Ensimmäinen kakkakierros. Siis kierrä talo, etsi miinat ja kerää pois. Siis ne joita Jippo ei ole ehtinyt syömään (yäk). Yritä välttää samalla pissalänttejä. Kiroile, kun kumminkin astut pissaan. Ethän muuten ihmeessä mennyt laittamaan sukkia jalkaan vielä!?! Totaalinen nounou.


Ainiin, ja ihan ensimmäisenä: muistithan laittaa ruoan turpoamaan pennuille? Laske päivän ensimmäinen pesuvesi, moppaa lattiat. Ja joo, pissapaperit jätin käytöstä siinä vaiheessa, kun ensin keräsin kakat, sitten keräsin paperisilpun ja sitten vasta moppasin. Jäipähän yksi siivousvaihe pois. Niitä pissapapereita oli ihan järjettömän hauska juoksuttaa ympäri taloa, ja lopulta repiä ne palasiksi. Pitäkää paperinne, minä moppaan mieluummin.

Vesa ei tunnusta mitään.

Bertta jäi itseteosta kiinni, alibia oli turha keksiä.

Sitten kun olet saanut siivottua, ja pennut roikkuvat lahkeissasi kiinni, on aika tehdä aamupala. Itselle, ne nappulat eivät ole turvonneet vielä. Anna ensimmäinen ruoka Jipolle, ja se imettää pennut. Voit laittaa sukat jalkaan tässä vaiheessa, kunhan lattia on kuivunut. Mene tietokoneelle päivittämään blogia, ja toivo/odota että pennut nukahtavat hetkeksi. Nosta sitä ennen jalat ylös, jotta roikkuvat pennut irtoavat.


kuvituskuva, Kimi ei tosiaan ole hereillä tässä vaiheessa!!

Nouse pois tietokoneelta, koska unohdit laittaa pesukoneen pyörimään. Koskaan niitä puhtaita vaatteita et kyllä vaatekaappiin asti ehdi laittamaan, mutta onpahan sitten siitä läjästä ottaa esim. puhtaita sukkia jalkaan. Hyvä puoli tässä on se, että kun joskus saat sieltä vaatekaapista katsoa jotain päälle, ne tuntuvat ihan uusilta, kun niitä ei ole pariin kuukauteen käyttänyt. Palaa tietokoneelle, yritä saada ajatuksen päästä kiinni, ja päivitä sitä blogia! Oottakaapas muuten hetki, kun käyn laittamassa pesukoneen pyörimään...


No niin, mihinkäs sitä jäätiin....söpöihin pentuihin mitkä nukkuvat missä uni sattuu tulemaan? Awwwww...ps. pallomeri on hieno keksintö, pennut rakastavat sitä! Ensimmäinen "allas" tosin syötiin rikki, ja nyt on toinen menossa.


 Palloja saattaa löytyä vielä joulunakin erinäisistä paikoista. Siis yksi asia lisää, mikä piti tehdä ennen siivoamista: kerää pallomeren pallot.


Tosin, aika äkkiä oppii nostamaan pallomeren yöksi pois, pitää kivaa mekkalaa kun siinä pennut riehuvat. Nyt kun ne eivät enää ensimmäisenä ala kiljumaan ruokaa, vaan alkavat aamuisin omatoimisesti leikkimään keskenään. Saa nukkua joinain päivinä jopa kuuteenkin! Yleensä sitten herääkin, kun tappelevat keskenään kiljuen, tai ärsyttävät poikia karvoissa roikkumisellaan. Jolloin ne murahtelevat kakaroille, ja pakenevat "vuorille".


Yhtään en ymmärrä, mitä Jeccu tahtoo sanoa? Ehkä jotain semmosta että voi p****n kakarat!! :D
Klo 7.30: Ne nukkuvat vieläkin! Seuraavaan heräämiseen ruoka on valmista, voi tunkea sen samantien nenän alle, ihan hirveä nälkä niillä jo sitten onkin. Ehkä noin klo 8 porukka vaatii evästä.

Klo 7.32: pennut heräsivät. Vie ne ulkoilemaan, jotta saat edes muutamat pissat ja kakat ulos. Keräile aitauksesta karanneita pentuja. Todennäköisemmin ne ovat nimeltään Vesa, Antsa ja Bertta. Ihastele kauniita pentusia turvallisesti aidan takaa. Kun väsähtävät, tuo ne sisään. Laita pentuhuoneen portti kiinni, tuo ne kaksittain sisälle portin taa, jotta edelliset eivät karkaa sillä välin, kun haet seuraavia. Tee tarkistuslaskenta. Laita ulko-ovi kiinni. Avaa ovi, ja pyydä isot koirat sisään. Laita ovi kiinni uudelleen. Avaa portti, ja päästä pennut vapaaksi sisällä.

Muista laittaa heti seuraava annos turpoamaan, kun laitat tämän ruokasatsin tarjolle. Varmista että kaikki pennut nyt tosiaan tuli otettua sisälle. Toista syönnin jälkeen pissa-ja kakkakierros, ja tässä vaiheessa saat sitten vaihtaa uudet sukat jalkaan. Ihan varmasti menit astumaan pissaan, etkö mennytkin?? Moppaa lattia. Estä pentuja mm. syömästä tietokoneen johdot, jotta edes joku yhteys ulkomaailmaan säilyy.





Sitten kun ne nukahtavat tästä leikistä klo 8.36, ota itsekin päivän ekat päikkärit sohvalla. (tai jos jaksat, jatka blogin kirjoittamista) Tässä pätee sama ohje kuin kuulemma ihmislasten kanssa: Nuku kun pennut nukkuvat. Kun heräät noin klo 10, käytä isot koirat lenkillä, ja ruoki ne. Muista ottaa ne pyykitkin pois koneesta, viikkaa telineestä kuivat pyykit siihen huojuvaan läjään.


Pennutkin heräävät kun tulette lenkiltä, ruoki nekin ja sitten on taas pissan ja kakan siivousta, ja taas olet mennyt astumaan märkään. Sukat nro 3 jalkaan. Vaihtoehtona tässä on se, ettei pidä sukkia ollenkaan. Minä kun olen semmoinen vilukissa, että kesälläkin pidän villasukkia, niin se ei ole vaihtoehto minulle. Käy mahdollisesti kaupassa. Yritä päästä ovesta ulos ilman, että metri kertaa metri tuulikaapissa on 10 koiraa. Ei onnistu. Palaa sisään, odota että pennut nukahtavat. Sitten lähde kauppaan, tee itsellesikin ruoka, syö se ja mene toisille päikkäreille. Kello saattaa olla noin 15 tässä vaiheessa.

Päivällä pennutkin nukkuvat pidempään, samoin kuin aikuiset koirat. Heräätte päikkäreiltä n. klo 17, ruoki pennut. Toista pissa-ja kakkarundi, moppaa lattiat. Vaihda uudet sukat. (nro 4). Tokihan pesit sukkia siinä aamun pyykkikoneellisessa? Niitä tarvitaan huomenna. Sitten kaikki leikkivät, ja touhuavat omiaan. N. klo 19-20, lähde käyttämään isot koirat lenkillä. Tulet kotiin n. klo 21, ruoki pennut. Arvaa mitä sitten? Moppausaika!! Mene suihkuun, ihmettele suuresti, että mistä viemäriin valuva kakka tulee? Onko näin huonoksi mennyt, että sinusta valuu kakkaa ilman että ittekään huomaa? Kunnes tajuat, että siinä mustan laatan päällä oli koirankakka, joka valuu nyt viemäriin. Helpotuksen huokaus. Suolet vielä kunnossa (kohtuullisen ainakin).

Syö iltapala, istu sohvannurkassa ja ihastele pentujen yrityksiä päästä sohvalle. Oi kun ne ovatkin suloisia <3




Pennut nukahtelevat nurkkiinsa n. klo 23, jonka jälkeen ihminen sitten vähän somettaa ja katsoo ehkä jotain ohjelmaa telkusta. Menee sitten omaan nurkkaansa n. klo 23.30. Huomenna uusiksi!

Huomioni ja neuvoni uutena kasvattajana, ehkä toiselle uudelle kasvattajalle: OSTA PALJON SUKKIA!!






Kommentit

Marika Forslund sanoi…
En muista tota sukkarumbaa. Voi johtua siitä et olin itsepäinen ja pidin koiria aitauksessa. Kakkarumbaa muistan elävästi. Varsinkin silloin kun pennut olivat n 5 viikkoisia ja niillä oli ripuli. Kaikki pentulaatikossa oli paskassa ja kun se oli siivottu ja kaikki oli puhdasta niin joku sit taas sotki sen.

Muutama päivä vielä ja sitten talonne hiljenee. Luulenpa et teillä tulee olemaan tosi outoa ja tylsää.
Hups kun teidä talossanne on vähän rauhallisempaa niin jossain muualla on enemmän vilskettä. En tiedä olemmeko valmiita Fiollan tuloon. Vielä neljä yötä....eikä edes jouluun.
tuija sanoi…
Mä luovuin tuosta pentuhuoneesta jo viikkoja sitten, ne vaan huusivat siellä ja tunkivat päänsä pinnojen väliin. Niitä sitten pelastettiin sieltä jatkuvasti. Vaikka laitetiin eteen esteitä, se ei auttanut :D Mua ei kakka niin haittaa, kun sen näkee. Yhdenkään kakan päälle en ole astunut. Vielä. On kyllä varmasti outoa, onneksi toisaalta se tapahtuu vähitellen. Varmasti lasken koko ajan seitsemään, ja pelästyn kun enää on kolme.
Marika Forslund sanoi…
Muistan kun pennyt tottuivat pääsemään aamulla ulos pihalle ja kiljuivat jos eivät heti päässeetkään. Aitaus oli tapahtumien keskellä joten pystyivät seuraamaan mitä muut teki.