Ensimmäiset Pomppaloikat maailmassa!




Huhhuh, mistähän sitä tämän tekstin aloittaisi? Ainakin tästä oletettavasti tulee piiiitkä tarina. No, vaikka siitä, että olin torstaiyön töissä, pääsin klo 7 ja nukuin pari tuntia, hösäsin kaikenlaista ja lähdin takaisin töihin klo 14:sta. Kävin töihin mennessä kysymässä pomolta, että saanko lähteä jo klo 19 kun tulee lisää porukkaa töihin, jos siltä alkaa näyttämään. Hän antoi luvan, ja olihan muuten hemmetin hyvä. Jipolla laski ne lämmöt torstaiaamun 38:sta torstai-iltaan 37,1 ja perjantaina parin tunnin välein mitattuna alin oli klo 12.20 37 astetta, sen alempaa lämpöä en kiinni saanut vaan siitä oli lähtenyt nousuun. Kimi kiltisti mittaili lämpöjä tästä eteenpäin, ja ne vaan nousivat.

Pääsin siis kotiin lähtemään klo 19 ja kotona vajaa puoli kahdeksan. Jippo tuli mun viereen sänkyyn köllimään, kun ajattelin että levätään nyt, kun mäkin nukuin vaan pari tuntia sen yövuoron jälkeen. Jippo rakenteli pesää sänkyyn, kävi maate selkä mua vasten ja sitten tunsin että hitto, sehän supistelee. Siirtyi siitä sitten lattialle koiranpetiin ja alkoi ponnistamaan. Tietenkin selkä seinää vasten ettei meinannut mitään nähdä. Käänsin petiä hieman, jotta näin takaliston, ja ihmettelin että mikä hitto sieltä pilkistää? Tuleeko sieltä suoli ulos vai mikä? No ei, vaan eka pentu tulee KIELI edellä. On se aika metka näky, kun tavarasta pilkottaa iso kieli?? :D Huusin Kimin kattomaan, se kävi vilkaisemassa ja päätti siinä samassa lähteä poikien kanssa lenkille :D :D Meinasin kuolla nauruun.  No, tuli se loppu pentukin esiin, kalvot olivat lähteneet siis sen kielen kohdalta, ja Jippo repäs loput niin äkkiä, etten ehtinyt yhtään katsomaan mitä tapahtui. Ja tämä poika se oli nälissään! Jälkeiset vielä sisällä, niin jo on tissillä imemässä. Aivan uskomaton tyyppi. Ja iso! Suurin poika, 296 grammaa. Ja syntyi klo 20.30 että eipä siinä kauaa kestänyt sen jälkeen kun kotiin tulin. Luojan kiitos sain lähteä aiemmin!

Yksi kaveri sanoi, että anna sen synnyttää eka pentu sinne minne haluaa, ja siirrä sitten pentulootaan niin tekee loput sinne. Hyvä vinkki! Siirsin siis tämän pojan lootaan, Jipolle pentua näyttäen ja se seurasi mukana kiltisti. Seuraava poika (276 gr) tuli helposti ja nopeasti klo 21.00 eli puolen tunnin päästä ekasta. Yhtä nopeasti Jippo tältäkin repäisi kalvot, ja putsasi ja söi jälkeiset. Niinkuin edelliseltäkin, mutta oksensi molemmat samantien poiskin. Maha niin täynnä vielä, ettei sinne mitään mahtunut. Tämän jälkeen sitten Jonnakin tuli, mun synnytysapu Lapualta :) Henkinen tuki ja turva.

Seuraavaksi syntyi "Pikkulintu", pikkuinen narttu, joka on ihan täydellisen näköinen mutta pieni. Eikö se ole mahtunut kasvamaan tungoksessa vai miten? Paino 150 gr. Jäntevä ja eloisa pentu sekin.

Sitten oli taas vuorossa uros, joka oli perätilassa. Kesti pitkään punnertaa ulos, isokokoinen poika tämäkin. 290 gr.

Seuraava pentu syntyi vasta klo 3.20 ja taas uros, kovin äänekäs heppu ja sekin 290 gr. Tässä vaiheessa mietin, että olipa hienoa laitella niitä tunnusmerkkejä ylös, kaikilla pojilla lukee että "valkoinen kaulus ja viiva pyllyn päällä". Onneksi tuli laitettua vähän lisämerkkejäkin ylös. Alla olevasta kuvasta voi lähteä arvailemaan kuka on kuka....

valkoisia kauluksia :D
No niin, siis tuon viimeisimmän pennun jälkeen tuli vihreää vuotoa, mikä saattaa tarkoittaa että istukka on irronnut tai saattaa olla tarkoittamattakin. Vihreän värilläkin on väliä tässä hommassa. huhhuh. Muut olivat menneet nukkumaan ennen tätä pentua, minä torkuin erinäisissä asennoissa pentulootassa ja odottelin. Seuraavaa pentua ei alkanut kuulumaan, ja kun useampi tunti oli mennyt edellisestä, herätin Jonnan ja hän sanoi että eikun eläinlääkäriin. Pentuja selkeästi mahassa vielä oli. No se mun sopima päivystäjä oli jo lopettanut, hän ei voinut olla valmiudessa kuin sen edellisen yön, joten lähtö päivystävälle ell joka oli Lahden Evidensia.

Siellä meidän lääkärinä toimi Minna Rantanen, joka oli kyllä aivan mahtava! Hoitajana toimi myös erittäin ihana ja huolehtivainen ihminen, Mika, jonka sukunimeä en tiedä mutta kiittelin lopuksi kyllä kovasti erinomaisesta huolenpidosta. Molemmista paistoi todellinen eläinrakkaus. Eli alkuun puhuttiin kaikki mitä oli siihen mennessä tapahtunut tietenkin ja ensimmäisenä otettiin röntgen, jossa näkyi vielä 3 pentua. Hän kysyi, että eikö ultrassa sanottu kuinka monta olisi tulossa. Sanoin, että joo, vastaus oli että "on siellä enemmän kuin kaksi. On siellä useampi pentu." Hän tuota kovasti ihmetteli, hoitaja sanoi että voihan ne tietysti olla toistensa takana joten hankala nähdä. Lääkäri ei tietysti omaa ammattikuntaansa halunnut lähteä parjaamaan, niin sanoi vain, että no joo, mutta.....Niin, onhan esim. se kahdeksankin enemmän kuin kaksi ;) Mutta joo, itse vien rahani tästä lähtien muualle kuin sinne paikkaan jossa ultrattiin.

Laittoi siellä Jipon tippaan, antoi synnytystä vauhdittavaa lääkettä ja piakkoin syntyi seuraava pentu, taas uros joka painoi 276 gr. Hieman veltto kun oli niin kauan odotellut syntymää, piristyi kun hierottiin ja sai maitoa tissistä.

Seuraava pentu olikin lopulta narttu vaihteeksi, 247 gr. Plopsahti helposti ulos, kun Jippo nousi makuulta. Nämä kaksi tulivat nopeasti peräkkäin. Taisi olla kello 10. Eli tässä vaiheessa synnytys kestänyt jo 13 tuntia. Hirveä urakka pienelle Jippo-tytölle.

Sitten odoteltiin sitä viimeistä villahousua. Ei vaan tule, ei auttanut lisälääke, ei liikunta, eikä se että ell auttoi sisältä ja minä autoin puristamalla mahaa täysiä kun Jippo ponnisti. Ei inahtanutkaan, ei mihinkään suuntaan se viimeinen. Ell sai varpaista kiinni ja häntä tuntui, mutta oli niin liukasliikkeinen ettei ollut mistä vetää. Eli siis perätilassa oli ja jumissa vahvasti. Kovasti Jippo yritti sitä ponnistaa ja pungertaa ulos, mutta ei millään. Lopulta klo 12.30 ell sanoi, että ei hän näe enää muuta vaihtoehtoa kuin leikata se ulos, jottei mitään vahinkoa tapahdu. Harmitteli kovasti, mutta näin on tehtävä. Kunnioitan suuresti häntä siinä, että yritti kaikkensa jotta Jippo saisi synnytettyä kaikki itse, eikä olisi tarvinnut mahaa avata. Toki sanoin samantien, että ei muutakuin leikataan tietenkin. Plussaa tässä oli se, että jäljellä enää yksi pentu, joten haavasta ei tarvitsisi tehdä kovin suurta.

Joten Jippo leikkaushuoneeseen, sinne ei päässyt mukaan eikä kyllä olis tarviskaan tietysti. Lähdettiin Jonnan kanssa hakemaan vähän evästä, yhdellä energiajuomalla menty koko yö ja päivä siihen asti. Puoli tuntia tuohon leikkaukseen kuulemma menisi. Tultiin sitten takaisin kaupasta, istuttiin odottamaan eikä siinä kauaa tarvinnutkaan istua kun lääkäri tuli pieni styroksilaatikko kädessä ja onnitteli narttupennun johdosta. Jesh! Molemmat voivat hyvin, pentu jopa erinomaisesti. On semmoinen tahto-iita että kiljui kuulemma jo ulostullessaan maitoa ja yritti kiivetä siitä pikkulaatikosta ulos jossa ell sitä leikkaussalista ulos kantoi, sekä siitä isommasta styroksilaatikosta jossa kaikki muut pennut olivat. Tietty siis ne kotonakin syntyneet olivat mukana, että Jippo sai niitä imetettyä aina välillä. Hoitaja oli aivan ihastunut tähän tyyppiin :D Tämä pentu painoi 266 gr joten melko reippaan kokoisia kaikki pennut olivat, Pikkulintua lukuunottamatta. Päästiin lähtemään kotiin, ja thank god olemassaolevasta vakuutuksesta....

Pojat 296-276-290-290-276. Tytöt 150-247-266. Pojat olivat painon lisäksi sopineet tuon värikoodin näköjään :) Tytöt sentään erottaa helpommin! Kuvassa vasemmalta Tahto-iita, narttu 2 ja Pikkulintu. Kaikille pennuille en ole vielä pentulaatikkonimeä keksinyt, mutta eiköhän ne tässä viikkojen kuluessa muodostu.


Jippo hoitaa pentujaan hyvin, vähän liiankin huolehtivasti. Pentuhuoneessa oli julmetun kuuma lopulta, silloin oli viileämpi ja minä olin laittanut patterinkin päälle varmuuden vuoksi etteivät pennut palellu. No ei varmaan, kun huoneen lämpötila jo 27. Jippo aika tuskaisena läähätti. Nyt se on viilennetty jo 23,5 sentään. Tuli nuo helteetkin, niin riittää ihan ilmankin lämmintä. Ja sopivassa kasassa ovat, että eivät kyllä palellu ilman mammaakaan.

Kun nukkuu tissin vieressä suu auki, siitä voi sitten heti herättyään lupsauttaa nännin suuhun ja jatkaa imemistä. T:Tahto-Iita

mamma relaa, kiipeilemässä uros nro 2

Leikkaushaava, todella siisti ja pieni!
Leikkaushaava on pysynyt siistinä, ei punoita eikä vuoda mitään, eikä pennut imiessään saa sitä onneksi ärsytettyä. Tuo kuva on otettu heti leikkauspäivänä, joten siitä näkee lähtötilanteen. Pennut kasvavat kohisten, myös se Pikkulintu josta huolehdin kovasti. Niin, minä se en muuta nykyään teekään kuin huolehdin. Huolehdin siitä, että se pikkuinen kasvaa, huolehdin siitä, että siinä huoneessa on liian kuuma, huolehdin siitä, että Jipon pitäisi syödä enemmän (jos pennut kasvaa ja maitoa riittää, kaipa se ravintoa saa....), huolehdin lukemattomista muista asioista ja kohta omistan mahahaavan. Pikkuista yritin ruokkia emonmaidonvastikkeella, että saisi enemmän evästä. Kaksi kertaa toisena yönä se sitä joi, ja kolmatta kertaa ei huolinut. Mamman tissi parempi. Pidä juomas. No, se on sitten juotettu Jipolle että saa lisäenergiaa. Nostelen sitä pientä aina ohimennessä parhaalle tissille, otan isomman uroksen irti ja siirrän pienen siihen. Ei siinä mitään vikaa tosiaan ole, on vaan niin pieni että meinaa jäädä noiden isompien jalkoihin, varsinkin kun on suuri pentue. Painokin sillä nousee. Mutta huolehtia pitää. On se kyllä semmoinen tissitakiainenkin, että aina kun Jippo lähtee kävelemään, se roikkuu mukana. Siitäkin voi huolehtia, että sehän voi vaikka pudota pentulaatikosta ulos, kun roikkuu mukana. Vatsahaava done. Kyllä kasvattaminen on kivaa!

Kommentit