Ultra

Vihdoin se neljä viikkoa astutuksesta meni, ja päästiin aamulla ultraan. Itse olin jo sitä mieltä, että onhan tuon nyt oltava tiineenä, ihan varmasti. Ihan erilaisia juttuja kuin aiemmin juoksujen jälkeen. Ja Jippo kun ei valeraskauksista ole koskaan kärsinyt. Aika oli varattu jo heti seuraavana päivänä kun Rovikselta tultiin. Mentiin siis kunnaneläinlääkärille Lahteen, Ulla Helannolle. Tai niin luulin, häneltä ajan varasin ja hän yleensä vastaanottaakin. Mutta nyt paikalla oli joku uusi (sijainen?) jolla oli apuna selkeästi kokeneempi henkilö. No, eihän se mitään, eipä tuo ultraaminen nyt kovin vaikeaa ole. Kai? Kysyttiin että onko koiran ensimmäinen raskaus, johon tietysti vastaus että on. Ja sanoin että minäkään en ole aiemmin narttukoiria astutellut, joten ihan ensimmäinen ultra minullakin kyseessä. Ensin punnittiin, sitten selälleen pöydälle ja ajeltiin maha paljaaksi, jossa vaiheessa se kokeneempi ihminen sanoi, että jos tämä ei ole raskaana, niin on kyllä melko tukevasti valeraskaana :D

Kuva otettu kotona, melko punaiset ja turvonneet nuo nisät ovat. Kuvassa näkyy myös kovia kokenut sängynpeitto :D       Mutta puhdas ainakin tällä hetkellä! Tassut märät, koska se geeli piti pestä masusta pois.

No, siinä sitten minä olin pääpuolella varmistamassa ettei hyppää alas ja pysyy paikoillaan, se toinen ihminen "jalko"päässä ja se uusi lääkäri ultran kimpussa. Pikkusen kädet täristen hän siinä ultrasi, lisäsi välillä geeliäkin ja jatkoi töitä. Kysyi jossain vaiheessa että onko rakko tyhjä? Vastaus oli että on, käytiin lenkillä juuri ennen sinne menoa. Ja siinä sitä sitten syvän hiljaisuuden vallassa silmä kovana monitoria katseltiin, ja hän sitä geeliäkin lisäili ja pyöritteli laitettaan mahan päällä. Minä jo aattelin että no ei siellä sitten mitään näy, kun noin kovin vakavia ovat, ja hiljaisuus senkun jatkuu. Minä kysymään että no ei siellä sitten pentuja ole? Molemmat sitten oikeen kiljaisee, että ei, kun on täällä pentuja! No jaa, minä kun en tajua sitten mitään koko hemmetin masiinasta, enkä tosiaan niistä kuvista ehtinyt mitään kattomaan kun se vaan pyöritteli sitä koko aika. Sitten pysäytti jonkun pennun kohdalle ja näytti että tuossa on yksi. Jeesus sentään kun meinasin pelästyä että ajeltiin sitten ihan turhaan sinne Rovikselle asti. Ja yhet tuijottelee vaan monitoria eivätkä pukahda mitään. Huhhuh. Melkein ehdin jo sm-nollatkin saamaan kasaan siinä ajatuksissani, hitto. Ja että pitää sitten syksyllä tehdä uusi reissu, koska urosta en vaihda! Kyllähän te tiiätte sen tunteen, kun ajatukset juoksee nopeammin kuin saalista ajava gepardi :D Kysyin sitten lukumäärää suurinpiirtein, niin sanoi vain että ei voi sanoa, kun ovat vielä niin pieniä ja voivat olla toistensa takana, jne se normaali selitys. Mutta että on siellä useampi pentu! Meinasi sanoa että, niin ja kun ne voivat vielä ab...ja nielasi kielensä. Meinasin sanoa, että en mä ole niin herkkä, sano vaan että abortoitua eli imeytyä pois. Niinhän voi käydä, toivotaan että vaavelit kehittyvät loppuun asti, ja syntyvät terveinä, eihän tässä paljon muuta voi tehdä itse. Kuin odotella. Mutta nyt vähän levollisemmin mielin. Ja voi ruveta ostelemaan synnytyksessä tarvittavia tavaroita, sekä tilata aika toiseen herpesrokotteeseen. Mä olen taikauskoisesti vältellyt tekemästä ja ostamasta mitään, ennenkuin tiineys varmistui :D Nyt voi alkaa pentuhuonetta järjestelmään, mun askarteluhuoneeni saa uuden tarkoituksen. Ja voi jo ihan pikkusen juhlia, jipii!!!!

terkkuja Kopi-isälle ruusujen kera <3