Oman seuran aksakisat

Viime lauantaina oli VAU:n kisat Rakokiven urheilukeskuksen kentällä. Sinne tunnetusti paahtaa ja paahtaa...onneksi siellä on lähellä lampi missä voi uittaa koiria, ja onhan meillä aina ollut paljuja ja lasten vannoja koirien viilennystä varten. Kesän lämpöennätys meni tuona päivänä rikki, hipoi 32:ta ja varmaan siinä paahteessa jo neljääkymmentä. Joten tein ihan oikean päätöksen jättää Jeccu-turkkihirmu kotiin, Jipolla tuota pohjavillaa ei niin paljoa olekaan että se ei kuumasta niin paljoa kärsi. Onneksi eka rataantutustuminen medi1:llä oli jo klo 8.30, ja toka 10.45 joten meidän osuus oli ohi jo joskus puoli kahdentoista aikaan sentään. Ei ihan sitä kuuminta aikaa tarttenut olla. Meillä seuran sivulla jaettiin myös ohjeet koiran viilennyksestä, mitkä tulee tässä. Ovat jostain suuremman kilpailun ohjeista kopioitu. Hyvä muistutus itsellekin.


Jipon tyylinäyte viilennyksestä:
Se tokan radan jälkeen makasi tossa niin, että karvat kellui pinnalla ja leuka oli tuossa reunalla.
Oli se niin hauskan näköinen, eikä tietty ollut puhelinta taskussa että olisi kuvan saanut. Tuomari sattui kävelemään ohi ja nauroi ja huikkasi että ota nyt ihmeessä kuva! No eipä ollut silloin tietty kameraa. Sain sitten tuommosen istumakuvan malliksi. Seurakaverin lapsen vanna nimestä päätellen ;)


No sitten niihin ratoihin, tuomarina oli Sisko Pulkkinen. Rataprofiilit ei ihan ykkösluokan koirille olleet, tehtävissä kyllä kokeneemmalla koiralla mutta vaativat teknistä osaamista himppasen enemmän kuin suurimmalla osalla oli. Joten ekalla radalla kaikissa säkäluokissa tuli tasan yksi nolla. Toka rata oli jo vähän helpompi. Mietin niitä jotka ekaa kertaa elämässään olivat virallisissa kisoissa, eivät varmaan ihan heti uudestaan järkytykseltään lähde...


Eli eka radan lähtöön olis pitänyt mennä jo enemmän siihen kolmosen niistoon, en luottanut että Jippo osaa ja meinas mennä turvalleen kun yritti kääntyä sitten äkkiä. Siitä kepeille, mitä ei tietenkään osattu, eikä toisenkaan kerran vaan vasta kolmannella kun vaihdoin puolta. Sille "varmemmalle" puolelle. Sitä paitsi jonkun ohjaava käsi tekee semmosen huitasun tossa, ja laskee alas. Vaikea nuorelle koiralle. Hyi Tuija. Sillä kolmannella kerralla ohjaava käsi pysyy ylhäällä. Krhm.

Ja tässä tuleekin sitten tekemätön paikka meille. Olis pitänyt pystyä jättää koira pujottelemaan jotta ehtii ohjaamaan jatkon, tai rytmittää vedolla hypyn takaa (jos olis ollut sillä puolella missä kuvittelin olevani) putkeen. Mutta loistavaahan tässä on se, että Jipolla alkaa olla tuota estehakuisuutta! Jesh! Hyvin on lukinnut putken jo kaukaa :D Valssi jokseenkin myöhässä...sitten jäin väärälle puolella ja tuli tehtyä takaaleikkaus puomillekin, mitä ei myöskään oo ehkä ikinä tehty :) Meni kumminkin eteenpäin, vaikka selkeesti ihmetteleekin tuosta putkesta tullessa että mihin sitten? Sairaan hieno puomin kontakti!! Wuhuu! Seuraavat kolme estettä osaan ohjata, ja sitten taas en aattele että pitäis ottaa se koira enempi haltuun kun se puomikin näyttää ihan samalta kuin keinu...tulee sivusta sille mutta hieno bäng taas. Putkesta hypyn yli putkeen valssi myöhässä. Serpentiinin "puolipäällejuoksu" taas vähän kökösti ohjattu mutta toimii. Joten me selvitettiin tuo vaikea rata oikeestaan ihan hyvin, tuo ansaputki vaan veti liikaa. Makseille se putken pää sitten vaihdettiinkin toisinpäin. Reilu peli ;)

Mikä molemmilla radoilla oli yhteistä on se, että mä olen järjestään myöhässä!! Niin kuin tästä lopun serpentiinin kuvasta näkee, Jippo tulee suoraan päin ja kyselee jo että mihin?? Voi jestas sentään, mä ohjaan edelleen sitä Cassua ja Jippo nyt vaan menee paljon kovempaa. Tää on just se mitä Jaakko Suoknuuti mulle koulutuksessa sanoi. Sä osaat ohjata, oikeat ohjaukset kaikki kyllä tulee, mikä on hyvä, mutta aina myöhässä.


Toka rata meni taas ok niille kepeille asti. Marko siinä sivussa sanoi, että sanoit kerran liikaa Jip, ja se tuli sitten luo eikä yrittänyt kepeille. Yritin jopa suoristaa sille menoa noille kepeille, mutta yritin sitten liikaa kiinnittää sen huomion. Oli melko vaikea viisto avokulma. Ei monta koiraa oikein noita lähtenyt tekemäänkään. Jatketaan hypylle ja putkeen, mukavasti se kyllä irtoilee noihin putkiin nykyään! Puomille taas hyvä kontakti, hypyt menee hyvin eikä karkaa A:lle mikä oli tarjolla hypyn edessä. Sinne lipsahti aika moni koira. Muurin palikka tipahtaa (?), varmaan vaan huolimattomuutta. A:n jälkeiselle ohjaukselle oli aika monta vaihtoehtoa, noin ei ollut tarkoitus sitä tehdä :) Mutta ajauduin niin pitkälle että teinkin sitten persjätön ja pääsin kokeilemaan vetoa siitä ansaputken suulta. Tuossa se toimi kun ei päässyt lukitsemaan jo kaukaa sitä putkenpäätä. Sitten olikin enää loppusuora jäljellä. Maalissa siis kympillä.

Ihan mahtavaa työtä Ipanalta jälleen, hirveessä helteessä vielä, jospa tämä ohjaajakin nousisi tuon koiran tasolle ja alkais kipittämään kovempaa ja saisi ne ohjaukset tulemaan ajoissa!!

Loppuun muutama aivan loistava kuva, kuvaaja Suvi Lehto:

On se mun niisto melkeen ajoissa, katse jo oikeaan suuntaan...

 



Ihana ilme, tarkkana keinulla <3 Fokus ihan oikeassa paikassa!


Vauhdilla yli esteiden!



Tässä sitä hullunkiiltoa silmissä :D Tää on ehkä mun lempparikuva, tai sitten tuo keinukuva :)



 
Hauskaa kun Jippo on kisannut vasta tosi vähän aikaa, ja melkein joka kisoista on kuviakin :D Ainoa taitaa olla Mikkeli mistä ei ole. Sielläkin kyllä joku kuvasi, mutta en ole jaksanut leikkiä salapoliisia ja metsästää niitä jostain. Jos joku osaa vinkata mistä löytyy, niin voisihan nekin kattoa! Ja joo, nyt pidetään kisataukoa ja opetellaan ne kepit yltä päältä ja alta ;)

Kommentit