Jipon aksan viikkotreeni


Tehtiin ylläolevaa rataa tiistaina treeneissä. Ei me noin montaa erilaista juttua ehditty, Helenalla on vähän liian suuret kuvitelmat meidän porukasta :D Tehtiin valkoisia palloja, vitosputken paikalla oli kaksi hyppyä samoinpäin kuin edessä olevat hypyt. Sitten mustia palloja, erotuksella että oli siis ne hypyt putken tilalla edelleen, joten siitä tuli 9 esteen rata. Vitoshyppy oli ihan suoraan vaan, ei mitään kommervenkkejä, loput numerot siis siirtyivät yhdellä eteenpäin.

Tärkeä huomio: Jippo ei osaa mennä mun vasemmalla puolella ollessaan putkeen! Hyppii putken päälle tai tulee ohi, mutta ei kyllä putkeen ekalla käskyllä mene. Tähän sovittiin että tehdään enemmän vasurilta sitten.

Ekalla pätkällä (valkoiset pallot) opeteltiin eteen-käskyä, eli kun suoraan putkeen meni niin piti jättäytyä taa. Ihme juttu muuten että Jippo ei enää pyrkinyt puomille vaan meni joka kerta 2-putkeen! (Tai hyppäs sen päälle muttei kumminkaan pyrkinyt puomille ;)) Hii! Tää puomi mikä ei rataan kuulu, liittyy siihen Helenan sanomaan juttuun että joka koira osaa putki-puomierottelun kesän lopussa ja myös siihen että koirat pennusta asti tottuu siihen että putki voi olla puomin alla. Niitä kun ykkösten radoiltakin jo löytyy, ennen se oli suuri ihmetyksen aihe kuulemma :D Tavoitteena tässä että osaa lopulta yhtä hyvin kuin Cassu, käytiin yks päivä treenimässä just tuota kohtaa, tultiin vinosti sivusta ja pelkällä kiipee kiipee-käskyllä valkkaa puomin vaikkei koko estettä lähetettäessä näe <3

Enivei, palkkana oli namikuppi vikan hypyn takana. Eka kierros meni vähän ihmetellessä, meni kyllä mutta vähän hitaahkolla temmolla, tajusin että olis pitänyt käydä näyttämässä se palkka ekana niin irtois paremmin, toka kiekalla tehtiin se muutama kerta vielä ja pelkästään suoralta putkelta ja siitä kaks hyppyä. Toimi!

 Lisäksi toka kiekalla mustien pallojen alkua, esteet 1-4. Niin että itse menin kakkos-ja kolmosesteiden väliin valmiiksi. Tuostahan nyt oli ihan suora linja, eikä aiheuttanut vinossa olevat hypyt ihmetystä Jipolle. Itse piti olla aika kaukana sivussa ja tehtiin nuo niin että olin vasemmalla, ne ei tuottanut ongelmaa. Hieman ihmetystä aiheutti se että ei niin innokkaasti mene, sitten Helena tajusi että mä itse himmailen kun en vielä usko että osaa, sanoi mulle että juokse nyt sinäkin oikeesti niin johan alkoi molemmat toimimaan :D Juoksin melkein päin seinää lopussa kun ei saanut himmata.

Kolmannella pätkällä tehtiin koko mustien pallojen rata, kuvassa olevien 6-7 hyppyjen väliin persjättö ja osaspa ipana semmosenkin! Käskyinä oli vaan Jip Jip huomiona persjätössä, ei mitään muuta kuin lähtökäsky lisänä. Sitten vaan juoksin ja näytin hypyt matkalla. Sillä ei oo mitään ongelmaa tehdä rataa kaukana musta, ihan samalla etäisyydellä tekee kuin Cassukin, pitää vaan luottaa ja kipittää menemään. Kun voishan sitä nyt jättää tekemättä esim. ton vitospallon mutta ei, hyvin hakee hypyt kun vaan näyttää! Meni tosi hyvin Helenan mielestä, ite en paljon ehtiny kattelemaan kun vaan kirmasin :D Muutakuin että tulee se mukana. Palkkana edelleen namikuppi. Se on paras, ei se oikeen oo vielä ostanut noita lelupalkkoja aksaan. Ja se on kyllä ihan sairaan ahne, kotonakin huutaa odottaessaan kun ruokaa kuppiin laitetaan, vaikka leikkiä tykkääkin niin taidetaan pysyä tuossa. Mulla on semmonen lelu mihin laitetaan sisään ruokaa mutten millään löydä sitä. Täytyy vissiin ostaa uusi.

Yksinään bäng-leikkiä keinulla, viereisellä kentällä oli just silloin vapaata hetken. Se ei kyllä tosiaan yhtään aristele koko keinua, mulla oli se siiveke tietty alla niin meni jo siihen korkeaan päähän ennenkuin ehdin hätiin. Kävin sitten palkkaamassa ja nostamassa pois. Olishan se hullu sieltä alas muuten hypännyt.

Ensi kerta jää väliin paimennusleirin takia, jos nyt sitten Kimi ei suostu menemään treenaamaan. Not.

Kommentit