Löyttymäellä päivällä tokot ja illan agit

Jonnan kanssa päivällä treenailemaan ihanassa kevätsäässä. Aurinko paistoi, kenttä oli jo sula ja kuiva suurimmaksi osaksi. Tuli oikein hiki! Ei siis tarvittu jätesäkkejä eikä tullu maijaa paikalle :D

 Aloitin Jecun kanssa. Luoksetulo pari kertaa, se kun vaan on niin ihana :) Pikkasen vaati avustusta, jäi pa vinoon ilman. Vauhti edelleen ihan järjetön. Pa:n vinoudesta tuli mieleen että no tehdäänpä sitä sitten pelkästään. Jätin odottamaan ja muutaman askelen päähän 90 kulmaan että osaa hakeutua oikeaan paikkaan. Menin salaa koko ajan kauemmas. (Salaa Jonnalta siis, ei koiralta ;) Se olis kumminkin heti alkanut valittaa jotain...) Alkuun nami kädessä ja vähän apua, sitten ilman avuja. Se on niin hauska kun oikeen pomauttaa jalkaan pyllyllä että on varmasti oikein. Osaa siirtää siis takaosan oikeaan kohtaan. Muutama kerta myös ilman namia ja meinaa jäädä heti vinoksi, piti vähän huijata naminhajuisella kädellä. Liikkeestä seisomista alkeita, pysäytys naaman eteen törkätyllä kädellä ja namilla. Kävelin pari askelta eteenpäin ja palkkasin pysymisestä. Älä työnnä kättä eteen palatessa ja palkatessa-koira liikkuu vastaan, kiitos Jonna! Palkkaa vasta kohdalla ja käsi jalan vieressä. Pysyi ekan kerran jälkeen paikallaan eikä kääntynyt kohti viereen palatessa. Hyvä! Seuraamista muutaman askelen pätkiä, kättä voi jo nostaa nenän edestä pois hetkeksi. Tuijottaa vaan silmiin ja on onnellinen :D Ihan outoa kun se on niin liki koko ajan. Hieno "pikkumies"!

Cassulle vain tunnari ja kaket. Ekaksi tunnari, 4 askelen opin mukaan ekaksi vain oma ja se hiekkaan piiloon. Löytyi heti. Seuraavaksi kasa ja oma piiloon. Meni ihmettelyksi, etsi ja etsi ja ei löydä? Luojan kiitos oli Jonna mukana ja tuntee koiran, sanoi heti että pyydä pois. Nyt se meni sekaisin koska oppi jo että jos on muita niin omakin on esillä. Okei, oma kasan taakse näkyviin. Löytyi heti. Seuraavaksi kasa levitettiin ja oma väliin. Teki hyvin töitä, oma löytyi nopeasti. Jee! Eli askel kaksi täytyy jättää välistä kun tätä treenataan. Tehtiin vielä kaket liikkurin kanssa ja ennakoi maahanmenon, haukkui noustessaan lopulta ja kaikkea mahdollista eli ihan paskaa. Täytyy palkata istumisesta ja tehdä tätä liikkurin kanssa. Lopuksi tein ihan läheltä (3 askelta) ja onnistui. Huh. Äkkiä autoon ja pois :)

Illalla agitreenivuoro, Oreniuksen radan loppua. Kepeiltä lähtien eka yritys, ei osannut poispäinkääntöä tai mun ajoitus väärä. Ei jääty junnaamaan. Jatkettiin putkesta suoraan. Laaaaajoja kaaaarroksia ja silleen...Okei, tiukempi ote ja uudestaan. Pari kertaa mentiin loppuun asti, vikalla jo aika nätit kaarrokset eli olemattomat Cassulle. Eli näin se toimi: 11 hypylle, tiukka käskytys 12 ja heitto sille, juokse karkuun ja matkalla huuda kiipee-kiipee. Lähellä hyppyä 14 kutsu kontaktilta, lähetys takaakiertoon, niisto 16 ja persjättö 17 ja ite jo hirveetä kyytiä karkuun kun koira suorittaa 16:sta. Ehdin tekemään vekkauksen 18:sta, mitä ilman tuli muuten 19 väärinpäin koska valui pirun pitkälle. Siitä peruuttelua, 20 pakkovalssi, heitto putkeen ja pituuden vasenta puolta ehti hemmetin hyvin juoksemaan niistoon 22:lle. Persjätöllä 23, lähetys 24 ja takaaleikkaus + vastainen käsi käänti kivasti 25:lle. Lääh-puuh. Juosta sai mutta sehän tekee vaan hyvää!


Takaosassa ei ollut ketään niin kävin tekemässä Jeculle A:ta. Ei malta ottaa kontaktia jos en jää lähelle alastuloa. Pysähtyy kyllä muttei kontaktille.  Sattui mukavasti olemaan kujakepitkin siinä niin otettiinpa niitäkin pitkästä aikaa. Aluksi laajemmalla kun siitä on tosiaan jo kuukausia kun niitä on tehty. Onneks nyt alkaa sulamaan toi lumi niin saa omat pihalle että voi tehdä useammin. Pari toistoa aukinaisemmilla. Sitten kun muisti näköjään homman nimen niin kavensin. Vielä oli kummiskin enemmän auki kuin mihin jäätiin aiemmin. Huomasin että sen kanssa täytyy tosissaan juosta vierellä jos meinaa mukana pysyä :D Vielä sellaista että takaakierto hypylle, A ja siitä kepeille. Hienosti meni, kepittelytekniikka oli vielä hallussa. Sen jälkeen jäähdyttelylenkki ja kotiin syömään.

Vaikka pojat kyllä oli ehtineet vissiin jonkun verran jo syömäänkin kun unohtui lukitus vaatehuoneen ovesta ja pari Cassun voittamaa ruokasäkkiä oli lattialla kun kävin koirat treeneihin hakemassa. Toinen oli kyllä vielä ihan ehjä, toisessa ei paljon ollutkaan että ehkä ne oli vasta ne ehtineet kaapista kaivamaan. Treenitasku löytyi olkkarista, maksanpalat vissiin tuoksui kivasti kun tasku oli ihan märäksi lussutettu. Ei ollut reikää tehty kumminkaan. Näyttelyreppukin sisältöineen oli levitetty lattialle, onneks ei ollut Jecun rekkareita tai mitään papereita ehtineet myöskään repiä, ehkä se ruoan haju oli kummiskin kiinnostavampi. No, nyt tuhisee kaks koiraa aika tyytyväisenä päivän antiin tossa lattialla!

Kommentit