Tuplanäyttelyviikonloppu

Viimeiset näyttelyhommelit hetkeen, Orivesi kr lauantaina ja Tuusula Nord sunnuntaina. Seuraavaksi sitten erkkariin syyskuussa. Menipä samoilla kampauksilla, vaikka Juju kävi lauantai-iltana uiskentelemassa kuralätäköissä iltalenkillä. Eikä näköjään haitannut ollenkaan...;)

Lauantaina siis Orivesi,

jossa tuomarina Maija Lehtonen. Ilmoitin Orivedelle viime tipassa, kun innostuin kun Iitissä hän kovin pitkään katseli Jeccua vetskujen roppikehässä. Noh, ei hän sitten kovin innostunut kuitenkaan tuolla Orivedellä. On hän Jeculle sertinkin antanut nuorena poikana, semmoiset 7 vuotta sitten :D Ilmoitettuja koiria 16, joista pentuja yllättävän monta, 5 kpl. Uroksia ei ollutkaan aikuisia kuin toinen, avoluokassa.

Jeccu esiintyi taas nätisti kuten aina, mutta tälle tuomarille liian lyhytkroppainen.
Arvostelu: "8,5 v vahvaluustoinen, riittävät rungon mittasuhteet omaava uros. Vahva uroksen pää. Oikea purenta. Toivoisin hieman pidemmän kaulan. Hyvä selkälinja. Tilava runko. Riittävän tasapainoiset kulmaukset. Hieman korkea kinner. Sujuvat liikkeet. Hyvä karvanlaatu. Mukava käytös." Sillä sitten EH (kuten avouroksellekin), eikä uroksista voittajaa ollenkaan.

Vuorossa Juju, ja mietin että jos ei se tykännyt Jecusta, niin ei varmaan sitten Jujustakaan, se kun kuitenkin on myös lyhyempi rungoltaan. Noh, arvosteluhan oli kuitenkin todella hyvä, oltiin ainoat junnuluokassa ja saatiin ERI ja SA! Eli päästiin pn-luokkaan, mikä on minun mielestä aina voitto :)
Narttuja oli yhteensä 8, joista pn-luokkaan tuli 5, ensin käteltiin ulos toinen valio, ja sitten Maija laittoi nuorten luokan nartun ekaksi ja toisen valion tokaksi ja me oltiin kolmantena, vetsku neljäs. Siinä järkässä juostiin kierros, ja siihen päädyttiin. Näkyy hänellä olevan tapana tuo että siirtää jo siinä vaiheessa koirat mielensä mukaiseen järkkään, kun luokkaakin arvostellaan. Eli Juju PN3 ja vara-serti, ei huono ollenkaan! Jujun arvostelu: "15 kk, erinomainen tyyppi. Hyvät nartun mittasuhteet ja luusto. Oikea pään malli. Hyvä purenta. Hieman raskaat korvat. Hyvä kaula. Ylälinja saa tiivistyä. Hyvä runko ja kulmaukset. Hyvä hännänkäyttö. Erinomainen karvanlaatu. Mukava käytös."

Tuusula sunnuntaina

En osannut näköjään laskea, ja siksi Jujusta yön yli nukuttua tuli pari kuukautta vanhempi :D Orivedellä oli ihana kehä, puiden alla tilaa laittaa häkit ja muutenkin väljää. Toisin oli Tuusulassa, pienet kehät ja vierivieressä ja oikein piti etsiä reikää mistä pääsee kehään edes. No, siinähän sitä oli sitten tiivis tunnelma kehän laidallakin, ja mukava jutella kaikkien tuttujen ja vähän tuntemattomampienkin schapeihmisten kanssa :)

Katselin jo kotoa lähtiessä että Irina Poletaeva ei ihan hirveästi ainakaan muille roduille edes eriä antanut, että on ilmeisesti tiukka tuomari. Olen ollut kerran hänen kehässään, mutta vain pentuluokassa Englan kanssa. Tännekin oli ilmoittautunut paljon koiria, peräti 18 schapea! Paikalla lopulta 16, joista 3 pentua. Aikuisia uroksia 6 ja narttuja 7.

Sitten siinä vaiheessa, kun tuomari ei ollut antanut yhdellekään urokselle vielä SA:ta kun mentiin kehään, niin olin kohtuullisen varma että ei mekään sitä nyt saada. Mutta tämä tuomari arvosti kovasti hyvin liikkuvia koiria, ja sieltähän nousi punaista ja pinkkiä!

(Vaikka näihin kuviin tulikin oma leima, kun unohdin ne pois ottaa, niin en tietenkään itse ole kuvia ottanut. Ne otti kaima Tuija, suuri kiitos hänelle niistä!)





Mikä tarkoitti sitä, että Jeccu sain myös NORD-sertin, se kun myös veteraaneille jaetaan! Olinpa kovasti iloinen, mikä näkyy myös tästä kuvasta. Myös tuomarin ilme on hauska, kun hän osallistuu iloon :) Jecun arvostelu: "8 years old. (sanoin kyllä että 8 ja puoli, en mä sentään ihan kaikkea sekoita :D) Typical proportion. Excellent head. Scissors bite. Enough neck. Good topline and tail carriage. Correct shape of chest. Moderate angulations. Sound side movement. Could be a bit stronger at hocks. Excellent coat. Lovely temperament."



Ja taas äkkiä vaihtamaan koiraa, kun Juju tietty junnuissa taas oli. Ja ainoana narttuna. Onneksi oli Sanna (Epun omistaja) auttamassa ja annoin Jecun hänelle ja otin Jujun vaihdossa. Pikku erehdys kävi kehikselle aiemmin, hän jakoi ROP-junnun palkinnon sileän erin saaneelle urokselle jo heti sen arvostelun jälkeen. Toinen kasvattaja sen huomasi, ja sanoi että eihän se sitä voi vielä antaa, kun on toinen junnukin jäljellä. Ja sanoin kyllä aiemmin kehikselle, että mulla sitten se junnunarttu ja tulen pian kunhan vaihdan koiria. No kehään mennessä sanoin, että tämä on junnunarttu, että taisit jakaa jo rop-junnun palkinnon? Hän sanoi että eikö se ole nuorissa? Mä että ei kun junnu, hän sanoi että ei ole kyllä luettelossa, minä että kyllä se siellä on :) Taisi pikkuisen nolona hakea sen junnupalkinnon vielä hetkeksi pois...tuomarikin luuli, että nyt ollaan nuorten luokassa, missä se toinen koira on? Jotenkin jäänyt kokonaan vaan tuo huomioimatta, eipä siinä sen suurempaa draamaa.

Joten sitten arvosteluun, kävi koiran läpi ja laski kyllä takahampaatkin, että tarkka on kalustosta. Juoksutti eestaas ja ympäri. Hetken arvostelua lueteltuaan käski juoksemaan uudestaan ympäri. Juju nosti laukalle, kun oli vähän virtaa tassuissa, ja peitsasi sitten kun pidätin. Juostiin sitten vielä yksi ympyrä ja silloin se liikkui hyvin. Huhhei. Ja yllätyksekseni saatiin myös Jujulle ERI ja SA! Eikun kehän laidalle odottelemaan muiden arvostelut. Nuorten luokassa siis kaksi koiraa, avoimessa 3, valioissa yksi. Nuorissa eilinen voittaja sai myös ERI ja SA, toinen sai eh:n. Avoimessa tuli 2 eriä, muttei kummallekaan sa:ta. Myös valionarttu sai sileän erin, joten vastakkain siis meidän melkein samanikäiset koirat. Sannan (Scabbers-kasvattajan) koira 10 päivää nuorempi. Ja minä jo siinä kehän reunalla sanoin Jujulle että käydään hakemassa ne vara-laput sieltä. Hänen koiransa kun lauantaina voitti, ja messarissa myös Jujun. Sanna tuumasi että annetaan nyt tuomarin jakaa ne lappuset :D


lähtikö lapasesta...
Aiemmin siinä puhuttiin liikkeistä, ja hän sanoi minulle että menin liian hiljaa, kun Jujun takaliike jää vähän alle. Että pitäis mennä kovempaa että se ehtii ojentamaan kinttunsa. No minähän sitten kirmasin pn-kehässä kuin aropupu (omasta mielestä), ja sehän kannatti! Nimittäin tuomari laittoi Jujun ykköseksi! Juostiin myös yhdessä eestaas, että tämä tuomari kyllä tykkäsi verrata. Ja kiva oli myös, että hän selitti valintansa. Hän sanoi, että molemmat ovat hienoja koiria (perfect), mutta Jujun liike todella sujuvaa ja toisen nartun sellaista "tanssivaa". Ja toisen nartun hännänkanto liikeessä parempi, mutta hän ajatteli että onko tärkeämpi hännän asento vai liike, ja liike voittaa hänen mielestään. Onhan ne aika yhdensuuntaiset nuo askelet, kuten kuvasta näkyy. Hyvä Juupeli! Nauroinkin Sannalle, että olisit ollu sanomatta että mee kovempaa :D


Jujun arvostelu: "Excellent type. Feminine. Very well balanced for the age. Typical head. Correct dentition. Excellent topline. Tail carriage in movement could be a bit higher. Excellent chest. Very well angulated. Moves very well when she want. Excellent coat."

No sitten juostiin se ropjunnukehä, ja ei kovinkaan yllättävästi Juju voitti, kun se uros tosiaan sai sileän erin. Tässä vaiheessa Irina taisi sanoa, että no nyt se nosti häntänsäkin! Sitten vuorossa roppikehä, johon tietty Jeccu ja Juju, toista kertaa yhdessä sinne <3 Pyysin aiemmin että jos Sanna viitsii esittää Jecun, ja hän lupasikin onneksi. Eikä tästä roppikehässä yhdessä juoksemisesta tullut tälläkään kerralla mitään, Jeccu katseli taakseen ja Juju laukkasi sen perään. Tuomari laittoi Jujun voittamaan, ja hän sanoi että siksi että uros on aavistuksen liian tiivis hänen mielestään. Aika huippupäivä, molemmille NORD-sertitkin!

Kiitos kivasta päivästä kehän laidalla olijoille, olipa mukava turista! Ja pikku-Myykin kävi meitä Kirsin kanssa moikkaamassa, siitäkin on kasvanut sievä narttu <3


Ja jäin sitten vielä isoihin kehiin, vaihtoehtoja oli kolme, junnukehä, vetskukehä ja tietty ryhmäkehä. Alkoi karmea kaatosade siinä sitten ja päätin että no meen siihen vetskukehään kun se on ekana. Ryhmä 1 piti olla vikana. Kävin ilmoittamassa toimistoon, että en pysty viemään noita yhtä aikaa tietenkään, joten muut jää pois. Ja valintaan vaikutti myös se, että vetskuissa piti olla tuomarina samainen Irina. Eikä sitten tietenkään mikään mennyt noin. Ryhmissä ensin taisi olla vitoset ja seiskat, sitten ne ykköset, vielä vaan seistiin varttumassa sitä vetskukehää. Sitten vielä jotkut ja sitten vasta vetskut. Ja tietty meillä vaihtui tuomarikin, ja tiesin jo että turhaan jäätiin. Mutta käytiinpä sateessa esiintymässä, eikä Jecun turkki edes kastunut kunnolla :D On sillä niin paljon sitä villaa. Pikkusen meinas itelle tulla kylmä, kun ei ollut kuin nuo kuvanmukaiset vaatteet mukana. Hrrr...

Kotimatkalla käytiin sitten hakemassa Enkku, eli nykyiseltä nimeltään Tankkeri, on sillä kohtuuiso maha :D Hyvin se sujahti kotonakin laumaan, sinne mä sen konttiinkin vaan laitoin Jecun ja Jujun kaveriksi. Nukkuivat koko menomatkan. Jippo kyllä selkeästi kotona tajusi että se on tiine, saas nähdä yrittääkö hoitaa pentuja Englan puolesta. Laitetaan se sitten hoitoon, jos alkaa liian innokas hoitaja olemaan.

Enää n. 2 viikkoa odotusta jäljellä, ja kyllä sillä Englalla on tosiaan hankala jo olla. Ähisee ja hakee hyvää paikkaa, ja maha vaan on tiellä. Varmaan sillä on kuumakin, onneksi ei ole nyt mitään hirmuhelteitä luvassa. Nyt sitä vasta itsekin tajuaa, miten lyhyt aika sinne synnytykseen enää on! Jännittävää!




Kommentit