Peikkoset luustokuvissa

Varasin Päijät-Hämeen Eläinlääkäriasemalle joukkotarkin peikkosista viidelle. Tuurehan kävi jo helmikuussa, Ruuvi asuu sen verran kaukana että kävi omineen Kankaanpäässä Ventelällä 1.4. ja loppuporukka sitten täällä Lahdessa. Ihan alkuun täytyy taas kiittää kaikkia siitä, että olette kiinnostuneita oman koiran sekä koko rodun terveydestä ja siitä että otitte osaa tarkkiin! Kiitos kiitos kiitos!

Alkuun varoitan/muistutan siitä, että schapeillehan ei tarvitse kovin paljoa rauhoitetta käyttää. Tämäkin ell sanoi, että vaikka hän sen tietää, niin joka kerta yllättyy miten helposti ne "tipahtaa". Moni muu rotu ei sillä määrällä edes hetkahtaisi. Eli muistakaa aina mainita siitä jos joudutte koiran jostain syystä rauhoittamaan!

Sitten niihin kuviin: esimerkkinä Jujun kuvat, mutta eipä ne paljon huonommat olleet muillakaan. Lonkat kuulemma eivät voisi tiiviimmät olla, se olisi jo fyysisesti mahdotonta. Kuvannut ell Satu Nurmikari sanoi, että jos nämä eivät ole A:t niin hän ei tiedä mitkä sitten olisi.


Ell oli tosi ihana ja kärsivällinen hullun kasvattajan kanssa, joka oli heti hinkumassa tuloksia jokaisen kohdalla :D Kysyi jo toisen koiran kohdalla, että sanooko hän ensin jos jotain outoa on, ja sitten vasta aletaan katsomaan kuvia :D Ettei tarvitse plarata kaikkia kuvia läpi, ja kuunnella selitys jokaisen kuvan kohdalla. Juu mielellään kiitos! Onneksi sitä lausetta ei sitten koko iltapäivänä kuultu. Huh! Minä kun olen niin karmea jännittäjä, niin olipa melkoisen kuumottava päivä töissäkin ensin, ja sitten iltapäivällä vasta kuviin.

Hän kuvasi kaikki todella tarkkaan, sanoi että hän ottaa niin monta kuvaa, että ne ovat sellaiset että hän ne kennelliittoon haluaa lähettää. Eikä laita sinne sellaisia kuvia, joita ei omistaankaan laittaisi. Arvostan! Ja suosittelen. Muutkin kuvat ja nivelet ja nikamat olivat siistin näköiset ja niitä oli tarpeellinen määrä. Eli meidän agilityhommelit saavat jatkua, jipii!! Eikä nyt riehaannuta tekemisissä vieläkään, nuori koira, ei meillä ole kiire. Kontaktitreenejä eikä -esteitä vieläkään esitelty, kepeistä puhumattakaan.




Eniten ehkä kuitenkin jännitti Paavon kuvat, sillä kun sitä epämääräistä ontumaa pentuna oli, joka diagnosoitiin lopulta kasvukivuiksi. Sehän loppuikin jo aikaa sitten, mutta silti kyllä jännitti kohtuullisen paljon. Löysin facesta ulkomaiselta schapendoes-sivustolta keskustelunkin tuosta, ja niitä olikin yllättävän monta joilla tätä on esiintynyt, vaikka onkin kohtuullisen pienikokoinen ja kevyt rotu. Tuossa tuo keskustelu, jos jotain kiinnostaa aihe myös (ei anna näköjään tähän linkittää, mutta kopioi tuo rimpsu ja laita selaimeen, niin sinne pääsee) : https://www.facebook.com/photo.php?fbid=2189483511291837&set=gm.10156176537452462&type=3&theater&ifg=1

Paavon kuvat siis myös siistit, ja keskusteltiin siitä, että jos siellä nyt esim. joku irtopala olisi, niin se kyllä olisi jo aiheuttanut rikkoa nivelpintaan. Tätä kyllä jo Talviokin oli viimeisellä käyntikerralla sanonut, ja nyt vielä on menty melkein puoli vuotta eteenpäin, että varmasti jo olisi muutosta. Tässä Talviolla otetut kuvat lokakuussa, on kyllä melkoisen hyvät laitteet, kuvat erinomaisen selkeät.




Noiden viimeisimpien kuvien oton jälkeen epämääräinen ontuma loppuikin, Paavo oli silloin vähän reilu 8 kk ikäinen ja tuota samaa ikää ne muutkin on olleet kun oireilu loppunut. Että eiköhän tuo luku ole nyt taputeltu, kasvu ohi ja kaikki hyvin.

Kaikkien muidenkin Lahdessa kuvattujen (Saimi, Myy, Elmo) lonkat, kyynärät ja selät olivat erittäin siistit joten onnea kaikille terveistä koiruleista, ja nyt sitten vaan harrastamaan sitä mitä on suunnitelmissa kullekin ollut!

Ruuvi kävi tosiaan viime maanantaina, ja silläkin A:n lonkat ja nollan kyynärät, polvet 0/0, olat epävirallisesti kuvattuna myös terveet. Selkäkuvien tuloksia vielä odotellaan. Sannalla on tapana kuvauttaa koiransa päästä varpaisiin, ihailtavaa omistautuneisuutta :)

Tuuren tulokset siis ovat olleetkin jo tiedossa, lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä ltv 0 ja polvet 0/0. Tuurelta otettiin samalla myös rodussa puhuttavat veriarvot, jotka nekin myös ok.


Jotta kyllä voi kasvattaja olla ylpeä ja iloinen tästäkin pentueesta, aivan mahtavaa ja vielä kerran kiitos kaikille!

Kommentit