Koiraharrastuksen iloja-kaatosateessa tokokokeessa

Vuorossa oli 19.8. sunnuntaina tokokoe Luopioisissa. Hyppyä treenattu kovasti sitä edeltävällä viikolla kun mä sen rikoin. Tuomarista pari ihmistä oli pelotellut, osoittautui aivan päinvastaiseksi. Oli erittäin reilu kun keli oli todella karmea, sanoi vielä ennen kehää että olkaa nyt sitten tosi kilttejä ja auttakaa niitä koiria toimimaan tällä kelillä. Vettä tuli tosiaan taivaan täydeltä, maassa viiden sentin kerros vettä kun salaojat ei enää vetäneet. No tiesin kyllä jo että maahan ei mene eikä istumaankaan suostu. Paikkamakuun aikana maassa ei vielä sitä vesikerrosta ollut, ihan litimärkähän se kyllä oli. Meni nätisti maahan vielä siinä vaiheessa, jäi paikalleen kauniisti. Kuikin mökin takaa mikä oli piilona ja jossain vaiheessa oli noussut seisomaan. Just. Seisoi tasan niillä jalansijoillaan kyllä loppuun, varmaan se märkyys ja kylmyys imeytyi oikein sieltä maasta mahaan ja siinä vaiheessa nousi. Liikkuri sanoi että minuutin kohdalla nousi ja loput seisoi.

Mentiin kehästä ulos ja siinä vaiheessa en enää maahan saanut käskyllä enkä namilla, en edes katkarapuasentoon. Ajattelin jo että jätän kokonaan yksilöliikkeet tekemättä mutta päätin sitten että no kokeillaan ja treenataan nyt vaikka kun sinne asti mentiin. Kata oli ketynä mukana ja video on tässä:


Seuraaminen on ihan kauheeta, ei ollenkaan sellaista kuin se nykyään on. Cassusta kyllä näkee että olis kaikkialla muualla mieluummin kuin tuolla sateessa. Ollaanhan me nyt oikeesti sateessa treenattu mutta tuo oli kyllä ihan käsittämätön ilma. Mulla valui vesi pitkin jalkoja ja paidan sisään ja joka paikkaan. Ottaa kumminkin tässä vielä perusasennot ja saatiin 8. Näkee muuten hyvin Cassun turkista miten märkä se on, liikkuu ihan semmosena klönttinä eestaas.

Seuraavana liikkeestä maahan eikä tietenkään mene. No menee joo kolmannella käskyllä, nolla tietty.

Luoksetulo, tulee alun ravilla (kerkesin tän rikkomaan edellisenä päivänä. omg.) pysähtyy tietty kyllä heti, vähän liian aikasin käsken. Lopun tulee laukalla muttei kunnon pa:han tietenkään. Vinoon ja mitähän se oli...seiska.

Liikkeestä seis, pysähtyy normisti ja alkaa sitten ravistamaan, liikkuu askelen kun haistaa maata samalla. Ei halua istua, hienosti osaa kyllä vauhdilla peruuttaa :D Istuu lopulta. 7.

Nouto; vinttaan kapulan ihan hemmetin kauas ja se vierii lätäkköön. Aattelin jo että no sieltähän se ei kyllä sitä hae. No hakipa kumminkin, tässä sillä oli se oma normaali vauhtikin. On se nouto vaan niin kivaa! :)) Luovutus sitten olikin ongelma kun ei tiennyt mihin kävisi istumaan että sen voi antaa :D Kiertää ja kiertää mutta pysyypä nätisti kapula suussa koko ajan eikä pudota! (Onhan tästä kokeesta jotain positiivistakin löydettävä.) Nollillehan toikin olis kai oikeesti kuulunut mennä, tuomari sanoi että hän ei halua nollata koko liikettä kun itse nouto oli todella nätti. Seiska.

Kakeja ei sitten lopulta edes tehdä, ei suostu menemään maahan ja päätetään päästää Cassu tästä kärsimyksestä.

Jäljellä hyppy mitä nyt oli sitten kovin treenattu. Hyppyä ennen me molemmat tuomarin kanssa sanottiin Cassulle että: no ravista nyt! Ravista! :D :D No osaahan se käskystä jopa ravistaa niin sen jälkeen mennään liikkeeseen. Tohon vesilätäkköön poitsu ei sitten enää kyllä istu, aattelin että ihan sama ja sanon tuomarille että me lähdetään tästä asennosta. Pakkohan tätä nyt oli päästä kokeilemaan että miten menee kun sinne asti sinniteltiin. No ekalla käskyllä ei mene yli mutta tokalla menee (ja näyttämällä), ISTUU (tuomarikin sanoi että oho! :D) esteen taakse ja tulee pa:han, vinoon kylläkin mutta kumminkin.

Taisteltiin läpi tuo koe molemmat, olen siinä mielessä ylpeä Cassusta että olishan se voinut lähteä vaikka huitanhemmettiin tai lopettaa tekemisen kokonaan. Mutta jos tommonen keli on joskus toiste koepäivänä niin jätän suosiolla väliin, kiitos vaan :)) Oli kyllä palkkansa ansainnut. Tuomari sanoi lopussa että ei tartte kuin tota perusasentoa hioa ja saada se istumaan muuten kuin niin että käsken koiran istumaan ja meen ite viereen. Juu no ei se normaalisti näin meekään....sanoi että sade kyllä vaikutti aika voimakkaasti tänään tuloksiin. Eli tulosta ei saatu, pisteitä jotain 74? Mutta olipahan tosiaan kokemus. Hallikokeita kiitos!

Niin ja joo, tein iltalenkin lomassa vähän palauttavaa treeniä. Luoksetulossa tuli laukalla alunkin ja pysähtyi hyvin. Vähän matkan päässä liikkeestä maahan ja menihän se vaikka olikin märkä maa. Nameja oli tasan ne kaks mukana niin sitten vaan jatkettiin lenkkiä. En sentään rikkonut enempää liikkeitä tällä kertaa ;)

Kommentit