Tokotreenit 21.6.

Pitäis nyt vähintään kerran viikossa tokoa treenata, menin ilmoittautumaan kahteen kokeeseen heinäkuussa. Eli ehtiihän ennen ekaa koetta kolme kertaa sitten treenaamaan ;)

Aloitettiin just niillä mitä tarvitaankin, eli ruudulla "kun se nyt oli siinä". Tooosi suunnitelmallista. No joka tapauksessa tää on ihan hukassa, ei ole Cassulla käsitystä mihin sen pitää mennä. Menee määrätyn matkan ja kääntyy kohti, se on ruutu sen mielestä :) Meni jossain kohtaa kulmamerkille ja kaatoi, töni ja kaikkea että eikö tää nyt muka ollut oikea juttu? Valmiina olevan palkan kanssa onnistuu mutta ei sitä sillä saa tajuamaan oikeasti sitä ideaa. Maan taputtelulla meni lopussa oikein kauempaakin. Tähän iiiisosti treeniä. Ja mulle joku järkevä suunnitelma että MITEN mä sen opetan.

Jatkettiin tunnarilla kun se nyt on niin hauskaa :) Ekaks vaan oma hiekan sisään piiloon, selkeästi etsi parin metrin säteellä tunnarista ja löytyi hyvin. Sitten kasa ja tunnari niitten taa vähän kauemmas osaksi hiekan sisään. Löytyi heti. Kasa levitetiin ja oma vähän lähemmäs. Hyvä. Sitten Mari laittoi tunnarit ympyrän muotoon epämääräiseen läjään ja oma keskelle. Vielä yksi niin että ne oli yksitellen "ylhäällä" ympyrässä ja alempana enemmän läjässä. Keskelle oma, haisteli hyvin vääriäkin muttei nostanut ja toi oman. Tästä on tullut ihan lemppariliike, jopa niin että ei malttanut odottaa käskyä jossain noista ekoista kerroista vaan karkasi jo etsimään....toisaalta voi olla että Mintun vieressä tekeminen häiritsi sen verran että luuli että käskettiin? Siinä kohtaa kehuin mutten palkannut kun teki kumminkin hyvin töitä ja toi oman.

Sitten jopa semmonen liike mitä pitäiskin treenata, eli noutoa. Ekalla lopussa mälväsi ja palautus vinossa ja pään venkoilua. Seuraavalla vähän parempi, ehkä hieman mälväsi mutta pa melko suora, vähän kaukana mutta piti kauniisti kunnes otin.

Siirryimme toiseen tarpeelliseen eli metallinoutoon. Jooo ei me voi-luokkaan mennä kyllä ikinä. Vai saakohan sanoa suoraan että me jätetään tää liike väliin? Murinaa kun joutuu ottamaan, Mari nauroi että korvatkin ihan päätä myöten ja näkee että sitä ällöttää kyllä niin paljon sen kantaminen. Kaks kertaa vähän matkaa sain tuomaan, kymmenen käskyä vaatii ja tosiaan äänensävy on ihan kamala koetta ajatellen. Äh.

Hyppy koska ajattelin että tehdään joku kiva liike kun metalli niin ällötti. Hyvä muuten mut meinas taas vähän ääni tulla mukaan kun käski istumaan esteen takana.

Luoksetulon stoppi, alusta jäi himaan niin otin jonkun merkkiä kuvastavan ratin ja laitoin sen maahan. Ok kun jäi tietty haistelemaan sitä :D Nostin merkin sivuun niin kuin se olisi kokeessa, ei lähtenyt ekalla käskyllä kun taas katseli Minttua ihailevasti ;) Pari hyvää toistoa saatiin kuitenkin.

Seuraamista, menin kehumaan että osaa se seuratessa peruuttaa niin pitihän se kokeilla vieläkö muistaa. Muisti se ja osaa se. Sivuaskelet ok kanssa. Sitten mulle iski joku älynväläys miten saan seuraamisen käännöksen hyväksi, oikealle kylläkin, vasenta en testannut toimiiko. Vaihdan omaa rytmiä, vähän siihen malliin että otan muka vielä askelen eteen mut yhtäkkiä käännynkin oikealle. Toimi! Cassu tykkäs tästä treenistä ihan kamalasti kun oli kaikkea yllätyksellistä eikä tylsää pelkkää suoraanmenoa. Mentiin kyllä jonkun matkaa suoraankin jossain vaiheessa, mun mielestä parantunut ihan sikana koko seuraaminen. Meinaa jopa talloa mun varpaille että on se ainakin lähempänä kuin ennen :D Happy!

Hyvää häiriötäkin oli kun samaan aikaan treenasi Minttu ja loppuosassa vielä Marin Chili-uros eikä ollut ongelmaa sen kanssa. Minttu on näköjään Cassulle pahinta häiriötä, se kun on niin ihq. Paikkamakuuseen en ehtinyt kun olin myöhässä. Sitä pitää ehtiä treenaamaan ennen koetta edes kerran, mun mielenrauhan vuoksi. Tiedän kyllä että sen osaa mut silti.

edit. unohtui että tehtiinhän me kaketkin! Nyt nousi joka kerran ekalla mutta ennakoi maahanmenoja...jipii. Tässä osin varmaan taas häiriö syynä, arpoo että saattoi se jotain sanoa kun kattelee muualle...Onnistui viiden ja kuuden askelen päästä. Tänään aamulenkillä tehtiin hiekkatiellä missä ennen ei ole tehty kyllä mitään, tossa kaupan lähellä. Kuuden askelen päästä, ei ennakoinut ja nousi ekalla, jee! :)

Kommentit