Mikkelin kisat 29.4.

Blogin päivitys laahaa pahasti jäljessä, yritän tänään päästä ajan tasalle näitten kanssa :)

Eli viime sunnuntaina käytiin Mikkelissä kisaamassa. Ekat ulkokisat ja samalla myös treenit tänä vuonna. Hieman arvelutti että jääkö taas esittelemään itseään A:n harjalle niinkuin viime vuonna P-haun kisoissa...No ei se sitä onneksi tehnyt. Tuomarina Kajaanista asti Minna Väyrynen. Hieman kiemuraisia ratoja, ei ollut alku-eikä loppusuoria mitkä on meidän vahvuudet yleensä. No, opin tiistaina Samilta senkin että ei ne kiemurat sitä vauhtia vie vaan ohjaajan epävarmuus ja koiran "kusettaminen" kun on myöhässä, ei kai sitä kukaan viitti töitä tehdä kun ohjaus on hetkittäin semmosta että eiku tänne eiku tänne niin menee se mielenkiinto vähemmästäkin. Kaikilla radoilla jotain oikein hyvää ja myös sitten erittäin huonoa. Tavoitteena oli puomin kontaktien ottaminen.


Eka rata lähti hyvin ja vauhdikkaasti liikkeelle, sitten ekaan putkeen mennessä valutan itteäni ihan turhaan sinne väärän putkenpään suuntaan ja sinnehän hienosti sujahtaa. Olis pitänyt ottaa se yks askel pois koiran tieltä ja jäädä paikalleen ohjaamaan sinne oikeaan päähän. Hieno "pyllyohjaus" niinkuin Taina sanoi ja teki kyllä itekin ihan saman :) Menee uudemmankin kerran sinne kun kerran ohjataan...sitten rata menee aika kivasti kepeille asti, tässä muuten aika hieno halvaantunut käsi ettei mene takaisin A:lle. Mulle tulee tossa joko pieni sivuliike tai epäröinti että jättää kepit kesken. Uusintakaan ei tuota tulosta ja jatketaan vaan eteenpäin. putki-hyppy-muuri-hyppy menee tosi pienillä käännöksillä kun jään tarpeeksi kauas ja heti vauhtikin kasvaa kun en ole sössimässä liian lähellä. Tästäkin Sami muuten kysyi että onko parempi olenko mä edellä vai takana, no eihän sillä väliä ole muutakuin se että en ole ainakaan vieressä :D Siitä puomille ja sehän loikataan ihan törkeästi. Eipä auttanut karjuminen siinä vieressä, ei näköjään pidä sitä minään. Kaikkea pitää nääs kokeilla noissa kisoissa millä sen saa ottamaan kontaktin ;) Siitä pois radalta, kävin tekemässä vieressä olevan keinun ja palkkasin vasta siinä 2 on 2offiin. Jotenkin tuntuu ettei se kyllä ymmärtänyt miksi sieltä pois tultiin vaikka sanoin hiljaa hyi sille, ihan iloissaan vaan pomppi että: aika omituisesti loppu, no ihan kiva!

Toka radalla menen painostamaan sen ottamaan kontaktin, en sano mitään vaan käännyn kohti. No painostuhan se, pysähtyi oikeen. Tulee sitten kun komennan uudestaan kiipee ja tällä kertaa alas asti. En toisaalta vaatinut loppuun asti eli sitä 2 on 2 offia. Mutta tajus toivottavasti tästä jotain. Puomin kontaktin vahvistus taas työn alle, treeneissä alkoi tiistaina epäröimään ja palkkasin muutaman kerran pelkästä puomista. Kävin tänään sitä myös treenimässä ja kummasti ekan ihan pienen epäröinnin jälkeen tuli oikein. Loput toistot ihan loistavia taas. Tätä täytyy näköjään vaan vahvistaa ihan älyttömästi. Melkein pitäis joka päivä käydä tekemässä muutaman kerran. Jipii. Jatkettiin siitä eteenpäin ja huomaa että vauhti hidastuu kun painostui. Ja sitten joku ohjaa koiransa hienosti väärään päähän putkea, jatketaan siitä välittämättä ja kepeille vienti aika hieno. Tais kaikki muut viedä toiselta puolelta kun oli avokulma. Mun mussu osaa ;) Tokavikassa keppivälissä alkaa taas rentoutumaan ja vauhti kasvaa. Keinu epäröimättä ja vauhdilla, lähtee siitä kyllä ihan suoraan vaan eteenpäin. Mun ohjaus oli ehkä vähän löysä mutta mä tajusin myös tästä asiasta että palkkaan kontaktilta aina pois pallolla! No sehän lähtee varmaan sen takia siitä aina vaan suoraan eteenpäin kuin etsiäkseen sen pallon, niinhän mä sen olen opettanut. Fiiiiksu mä. Tänään testasin sitä nimittäin ja näinhän se on, kun annan vapautuskäskyn niin lähtee suoraan eteenpäin vaikka mä olisin missä. Vaihdoin palkkauksen käteen. Viimeisillä neljällä esteellä Cassu sitten taas jo vähän pörisikin, sitä mielihyvää eikä sitä että ohjaa prkl. Sillä on niitä eri ääniä tuolla radalla ;)


Vikalle eli hyppyradalle lähtiessä tiesin jo että me ei siihen aikaan kyetä, 38 sekkaa ihanne ja mineistäkään ei kovin moni siihen ehtinyt. Eihän se kovin pitkä rata ollut mutta melkein kaikki takaakiertoja ja suoraan mentiin kaksi estettä peräti kahdessa kohtaa. No tuomari tajusi sen itsekin että oli "hieman" tiukka aika mutta ei kehdannut enää löystyttää, sanoi vaan että kun ette tee yhtään ylimääräistä kurvia niin siihen ehtii. Hehe. Pääsihän siihen aikaan peräti kaksi koirakkoa, toinen niistä oli Alalauri että silleen ;) Sain kumminkin ittelleni asenteen päälle ja tein töitä enkä luovuttanut heti kättelyssä. Loppuosa rataa meni jo ihan kivasti, pienet kaarteet Cassullakin ja oli ihan kivan tuntusta ohjata. Nollahan sieltä tuli mutta tosiaan yliaikaa reilusti. Se yks kaarre ennen suoraa putkea vie ihan älyttömästi aikaa, loppujen lopuksi jos olis menny samalla draivilla kun tuo loppu suorasta putkesta tullessa niin oltais ehkä jopa siihen aikaan ehdittykin! Että ei pitäis heti aatella niin että no ei me ehditä kun ei saa kaartaa yhtään...Asenne Tuija, asenne!

Kommentit