Juju treenaa

Me ollaan nyt käyty se agilityyn valmistava kurssi, tällä hetkellä ollaan agilityn pentukurssilla, ja lokakuussa alkaa samaan jatkumoon Lotta Lehtisen opissa VAU:lla treenit. Aivan loistavaa. Ihanaa vaan heittäytyä jonkun muun neuvottavaksi, eikä tartte sen enempää ajatella, että mistä sitä lähtisi liikkeelle tämän pennun kanssa. Ja kun Lotta on vielä koirien fyssari, niin mitään pennuille vaarallisia/haitallisia asioita ei tehdä noilla kursseilla. Voin kyllä ehdottomasti suositella molempiin, täällä esittely Lotan firmasta ja Lotasta itsestään. Ajattelin, että sitten itsekseni teen toisen treenin jossa toistan Lotalta opittuja asioita. Saa nähdä miten tässä onnistutaan, onneksi mä en niin tavoitteellinen enää ole, että ihan pilalle se ei voi mennä mun touhuilla millään. Kiire ei ole mihinkään. Lähinnä nyt tehdään lyhyitä treenejä (en pääse myöskään innostumaan liikaa, ja tekemään liian pitkiä treenejä, kun on toinen valvomassa), ja sitten me leikitään kovasti! Aivan mahtavaa, vieläkin se palkkautuu lelulla, ja sitä revitään. Mikään heitetty pallo ei niin kiinnosta, mutta se repiminen on aivan liian siistiä Jujun mielestä :D 
 
Alla olevat kuvat ottanut jo heinäkuussa Sanna Hangaslammi, oltiin silloin Tampereella treenaamassa. Hyvin näkee mun pikku malidoesin hyökkäämässä putkesta leluun :D



Tässä treenataan lelunvaihtoa, ei meinannut alkuun sujua, kun "joku" omii lelut...Nyt jo onnistuu!



koikkeli :D
Mikä on myös kivaa, se ei ole "vieraskorea", vaan hyökkää kyllä siihen leluun, vaikka olis vieras ihminen pitämässä. Myös ranteeseen, kuten Lotta on saanut kokea....


Ihan pikku pätkän onnistuin saamaan itsekuvattuna videollekin, ai että mä tykkään tuon likan asenteesta! Täysillä vaan eteenpäin. Lotta nauroi, nyt kun tällä viikolla oltiin treeneissä, että kun se rempoo lähdössä (hän siis pitää kiinni), niin hän on joka kerta varma, että menee ohi ekasta esteestä. Eikä mene, se lähtee liikkeelle samallailla kuin Jeccu, suu auki, pää heitetään taa ja menoks! On vaan niin hauskaa treenata sen kanssa.

Tässä tosiaan jo kuukausi sitten kuvattu video, tuota tehtiin treeneissä, ja hienosti osaa muuten odottaa esteen takana, kun ei ollut kiinnipitäjää! Tässä jo aika hyvä väläys irtoamisesta, tuosta kuvakulmasta ei niin näe, miten kauas putkeen se irtoaa. Ehkä tuosta saa jonkun käsityksen kuitenkin, kun näkee mihin asti se tulee palkkaan kiinni.

Tällä kurssilla olleet aiheet:
1. (en muista enää)
2. valssi (tästä tuo video, semmoista tehtiin ilman putkea)
3. peruskäännökset
4. perusohjaukset/linjat (because it´s all about linjat)
5. viistolinjojen kertaus/takaaleikkauksen aloitus

Tämä oli 3-kerralla, päästiin jopa esteelle 11 osissa. Ihan hullua taas kerran, kun ei mitenkään voi pentu osata, mutta se vaan osaa. Tällä kerralla kyllä huomattiin, että Juju lataa ekaan treenipätkään kaikkensa, ja jos se vaatii ajattelua, niin tokalle kerralle ei keskittyminen enää riitä. Tosin, sehän aikuistuu koko ajan, ja sen keskittyminen paranee sitä myötä.


5.9. Keskiviikkona oli taas hämmästyksen aihe, kun tehtiin noita linjoja. Lelu kolmen esteen päähän, kaikki esteet vinossa, ja hienosti napsii siitä matkalta kaikki! Aivan super, tällä opetetaan estefokusta siis. Tätä tarkoitin sillä, ettei tartte itse ajatella mitä opettaa seuraavaksi, nyt on ollut estefokus ja nuo linjat "tapetilla". Juju on ollut aika super näissä harjoituksissa, ihan sisäsyntyistä :) Ja tarkoitushan ei ole siis tehdä tuollaista mutkaa, vaan mennä suoraan. Ohjelma vaan antaa tuon reitin noin. Mutta aika kapeana linjana esteet jo koiralle näkyivät, ja Juju veteli hienosti menemään. Siitä tulee niin hyvä! Ja joo, saan juosta ihan tosissaan, kuntokuurille mentävä...


Sitten se takaaleikkaustreeni (joo, innostuin vähän, ukot ja kaikki piirroksessa :D). Koira lähetetään putkeen, sitten se piti päästää edelle, ja sitten takanaleikata. Ja hienosti meni! Juju ei kyllä varmaan tajunnut mitä siinä niin hulluna iloittiin, mutta se on hauska kun se niin kovin innostuu kun kiljutaan :D

Nythän pikku peikkoset täyttivät jo 7 kk, ihan kauheeta miten aika kuluu! Ja tein tämmösen vertailun, kun mun mielestä niitä on niin hauska katsella. Tosin olisi kivempi, kun ne olisivat mittasuhteessa, mutta eihän kaikkea voi nyt vaatia ;) Ehkä semmosenkin sitten vuosikkaana voisi tehdä.


Kommentit