Timon treenit vk 40


Tänään oli vuorossa tämmöinen treeni. Olin ihan varma, että tuo A alussa vetää Jipon sinne. Ja että tuolta 15 putkesta menee puomille. Muut kohdat aattelin, että saan handlattua. Kuvasta poiketen kepit olivat ihan keskellä putkea, eli hypyltä 11 mentiin about 90 asteen avokulmaan niille. Huvittaa aina rataantutustumisessa, kun me huolehditaan jostain, niin Timo vaan sanoo: Ei. Kun ollaan sitä mieltä, että se menee tonne ja tänne. No ei tosiaan, pitäisköhän itsekin luottaa koiraansa enempi? :D

Eli, alun A ei käynyt Jipon mielessäkään, vaikka Timo oikeen taputteli sitä, ja houkutti katsomaan. Pikkasen haastetta peliin. Eli lähtö: oma rintamasuunta, jalkaterä kohti ykkösen ponnistuspaikkaa, ja liikkeelle about kakkosen kohdalta. Pikkuisen joutui linjaa korjaamaan nelosputkeen, koska koiralle näkyi suoraan tuo väärä pää. Merkkaamaan kulma vitoselle, ja siitä yli, lupa irrota kasille, ja valssi 9-10 välissä puomin puolella, "tarkka" valssi kympin yli ja Jipolle tiukasti ja hyvin kääntyvänä koirana (jos osaa ohjata ;) ), valittiin reitiksi hypylle 11 takaakierto vasemmalta. Joku maksi meni niistolla oikeanpuoleisen siivekkeen ympäri kepeille. Tässä Jippo karkasi eka kerralla putkeen.

Toka toistolla piti olla oma rintamasuunta paremmin kohti keppejä, ja tiukka haltuunotto ettei livahda putkeen. Hiton hyvä treeni tuommoinen, kun ne putket armottomasti sitä vetää. Toki ihan parasta treeniä ei siihenkään taida olla se, että vetää kenttää ympäri hyppy-hyppy-putkeen-rallia :D mutkun se oli kivaa...

Sitten opeteltiinkin poispäinkäännöstä, sitäkään me ei osata. Tai mä en osaa, koirahan osaa heti kun joku osaa ohjata. Olisihan tähän ollut muitakin ohjausvaihtoehtoja, mutta oppimassahan sitä ollaan ja halusin tuota treenata. Eli keppien jälkeen hypylle 13 tehtiin sitä muutama kerta, ilman vauhtia. Tässä havaittiin, että minä en saa ohjata tätä kuin vasemmalla kädellä, ja oikea tulee mukaan vasta ihan viime tingassa, kun on jo ihan hypyn edessä. Lähinnä sillä annetaan lupa suorittaa se este. Tätä pitää treenata lisää, hyvin alkoi toimimaan. Vauhdissa paremmin, kun siinä oli jo se flow meneillään :D Sitten vaan huutelin putkeen-putkeen, sinnehän se irtoaa. Leijeröin siis kepit. Juoksin vaan 17 kulmalle taas merkkaamaan, oikea ohjasi hetken putkesta ulostuloa, ja äkkiä persjättötyyppisesti vasemmalla kädellä merkkaamaan. Onnistui! Eikä muutes mennyt kertaakaan puomille, vaikka olin siitä varma :D Tuohon kulmalle mun ajoitus välillä pielessä, tai sitten tuli ohi hypystä 16, kun en pitänyt kättä tarpeeksi kauan ylhäällä. Hyvin toimi kun vaan olin tarkka. 17 yli, 18 jaakotus.

Sitten juostiin ympäri kenttää kieli vyön alla. Jippo teki ihan upeet puomin kontaktit, kun en ollut sitä ahdistamassa, leijeröin siis tuon hypyn 11. Annoin sille nopeasti luvan jatkaa matkaa, ja Timo sanoi, että ihan hiton hienosti menee suoraan putkeen,eikä kysele, kun lähinnä olis kuitenkin se hyppy ja kepitkin vielä tarjolla. Ja minä epätoivoisesti yritin ehtiä tuohon hypyn 26 kulmalle merkkaamaan. Ekalla kerralla ehdin, kun vielä jaksoin juosta :D Seuraavat yritykset Jippo hyppäs väärinpäin. Timo sanoi, että muurin jälkeen koiran on niin hankala nähdä, ja se seurasi tuossa ihan vaan liikettä. Joten, kun kirmasin seuraavan kerran, niin otin ihan totaalisen stopin siihen kulmaan, ja johan pelas. Toki tässä on myös se, että kun koira väsyy, niin se ei enää tee niin tarkkaan, vaan vähän "löystyy,"eikä tule niin hyvin ohjauksiin, vaikka vauhtia onkin. Muutama kerta tuota kenttää ympäri mentiin.

Ja lopuksi taas se nollayritys. Timo sanoi, että menkääs tekemään sitten se nolla. Päivän eka. Joo kiitti, pikkusen paineita peliin. Päästiin siihen poispäinkäännökseen asti, tai siihen missä se piti tehdä,  Jippo lähti suoraan kepeiltä hypylle 13. Ei se kyllä lukenut ohjausta, vaan tässä näkyi se väsymys sitten. Lähtee helpommin itse lukemaan rataa. Jatkettiin, ja päästiin sitten tuohon esteen 26 merkkaukseen asti, ja palkkasin siihen kun tuli niin hyvin käteen. Lopetettiin treeni tähän. Jostain syystä tämä oli tähän asti vaikein treeni meille, vaikka piirroksena näyttää helpoimmalta. Siitä olin ihan hurjan iloinen, että kepit meni joka kerta oikein, vaikka oli vaikea kulma! Tuota merkkausta on nyt treenattu ihan urakalla, ja ihan tarpeeseen on kyllä tullut. Toimii hiton hyvin Jipolle, se kyllä kiltisti siihen tulee, kun vaan malttaa pitää merkin niin kauan, että ei tuu väärältä puolelta yli. Vois tämänkin laittaa treenilistalle, että kun merkki tehdään, se este suoritetaan vaikka siirtyisin jo pois siitä kohtaa. Sais taas etumatkaa, ja varmuutta tuohon suorittamiseen. Muuten näistä Timon treeneistä saa kyllä itselle ihan hullua itsevarmuutta, tehdä semmosia juttuja mitä ei muuten ees ajattelis tekevänsä. Omasta mielestä kehitytty viime talven ja tämän syksyn aikana ihan hulluna, muutenkin tietty hitsauduttu Jipon kanssa paremmin yhteen. On kyllä ihan ehdottomasti yksi lempparikoutseja, hänen kanssa oppii juuri ne omalle koiralle sopivat ohjaukset ja tavat viedä. Super!

Tämä oli tällä erää viimeinen neljän kerran kurssista, onneksi seuraava kurssi alkaa jo heti 27.10. Se ei kyllä kestä kuin kolme kertaa. Täytyy tässä välissä treenata nyt ahkerasti "kotiläksyjä". Tosin oottelen vieläkin niitä juoksuja alkavaksi, toivotaan että ei vielä...jos menee sen vanhan kaavan mukaan, niin tämän kuun puolivälissä pitäisi alkaa. Ihan en kyllä siihen usko. Sais venyä vaikka joulukuulle.

Lauantaina mennään Sipooseen kisoihin, ja ihan mahtavaa, sinne tulee myös Reija Englan kanssa ja Marika ottaa Fiollan mukaan. Jipii!!

Kommentit