Agin piirinmestikset 10.9. Heinolassa

Ihanaa kun on parit todella lähikisat nyt, viime viikonloppuna Heinola, ja tänä viikonloppuna Orimattila. Kiva kun ajomatkaa on vain n. 20-30 kilsaa kisapaikalle, harvinaista herkkua.

Meidän hyvä fiillis sekä hyvä meno radalla jatkui, ihan mahtavaa! Alkuun tuomarina piti olla joku ihan muu, vaihtui pariinkin otteeseen ja lopulta siis Sisko Pulkkinen. Tasan kerran ollut aiemmin hänen radoillaan, meidän omissa kisoissa ja oltiin silloin ykkösissä. Ja olikin niin paljon haastavat radat jo siellä, että aattelin että saas nähdä minkälaiset on kolmosille. Mutta nehän olikin mukavia ratoja, osin haastavia ja vaati koiralta teknistä osaamista jonkun verran. Päästiin testaamaan muutamia asioita miten kisoissa toimii, ja nehän toimi!

Tarjolla kolme rataa, ensin kaksi agia ja vikana hyppäri. Piirinmestikset ratkottiin kahdella jälkimmäisellä radalla. Eka radalla haastava kohta lopussa, ansana keinun jälkeen hyppy, tarjolla putki, ja siitä putkeen, jossa piti rytmityksellä saada oikeaan päähän. Alku oli kuvien mukaisesti kolme hyppyä "ympyrässä", niistolla siitä vein puomille. Kiitos likoille kuvista, nyt en tiedä kumpi kuvasi medit, Melissa Naukkarinen vai Mia Susanna mutta veikkaan Melissaa tähän hätään :D Kiitos molemmille kumminkin!




Tämä rata meni sujuvasti A:lle asti. Käskytin A:lle, ja Jippo menikin siitä ohi? Oli menossa jo sinne, mutta sitten se juoksikin ohi. Aavistuksen outoa, kyllä se esteelle menee, jos sen on lukinnut. Oletettavasti se lähti mun pään käännön mukaan, käskytin a:n, katsoin että menee sinne, ja käänsin katseeni eteenpäin jolloin lähti siihen mukaan. Aika jännä, ei se ihan noin herkästi ohjaudu muutenkaan :D No mutta, jatkettiin siitä eteenpäin, oon ihan supertyytyväinen tuohon Jipon keinun suorittamiseen edelleen, ehdin jatkoon sen jälkeen tosi hyvin, kun pystyn jättämään sen sinne, ja itte jatkamaan eteenpäin. Tein vastakäännöksen hypylle, jolloin putkiansa vältettiin, rytminmuutos putkelle ja sain sen oikeaan päähän! Tätä en ole vielä kisoissa uskaltanut usein kokeilla, eikä siihen ole tainnut olla kuin kerran mahdollisuuskaan. Muistaakseni toimi silloinkin. Loppuun kepit, vielä putki ennen tarjolla ollutta vikaa hyppyä, ja vitosella maalissa. Kivaa menoa taas!

Toka ja vika rata ovatkin videolla, kiitos Tainalle ja Marjalle kuvaamisesta! Seuraavakin rata siis agirata, suurinpiirtein toisinpäin kuin edellinen. Tässä haastavia kohtia olivat keinulle, sekä puomille vienti, ne kun eivät suorassa linjassa olleet edelliseen esteeseen nähden. Piti vähän oikaista menoa, jottei hae esim. A:ta keinun sijaan. Keinun jälkeen seuraava hyppy oli niin lähellä ansahyppyä, että tässä tiukka haltuunotto oli tarpeen. Ja sinnehän se olis mennyt, ilman tiukkaa JIPPO-käskytystä. Huh. Tässä pelasti taas tuo keinun supersuoritus, tästä kulmasta ei sitä niin näe, miten sivuun siitä lähden. Wessmanin Samikin tuota keinun suoritusta kehui kovasti. Loppuun olikin enää tuo puomille oikaisu, kontaktin varmistus ja loppukaarre. Ja nollalla maalissa, jeeeeeeee! Sijoituttiin tällä radalla jopa kolmanneksi, joten mehän oltiin piirinmestiksiä ajatellen mitaleilla vielä! Tosin en sitä itte ajatellut, pari seurakaveria kävi siitä sanomassa, sitten sen itekin tajusin :) Eipä muuten ollut kaukana se tuplakaan tässä kohtaa, se ihmeellinen A:n ohitus teki tepposet.

Vika rata siis hyppäri, ja olisinpa käynyt katsomassa tuota rataa toisesta kulmasta ennen radalle menoa. Kuvasin myöhemmin makseja tuolla videolta katsottuna oikeassa reunassa, ja linjahan vie ihan tasan suoraan sinne minne Jippo meni. Joten hylly esteelle 4, väärä putkenpää. Olis tarttenut vähän tiukempaa ohjausta tuohon. Sanoin siinä ihan ääneen perkele (HYI!), josta syystä Jippokin tulee putkesta vähän keinuhevoslaukkaa, että mitähän tuli tehtyä väärin. Mutta siitä eteenpäin ihan hurjan hieno pätkä!! Irtoaa tosi hyvin lyhyeen putkeen, mä olen just sopivassa kohtaa ohjaamassa tuon jatkon kepeille, tulee pienellä mutkalla tokalle hypylle. Tämä pätkä näyttää just siltä miltä pitää! Ja sitten siinä, kun en taas ota tarpeeksi hyvin haltuun, menee väärään päähän putkea. Se oli tarjolla, ja lukitsi sen tietysti jo kepeiltä. Suuri plussa siitä, että malttoi pujotella loppuun! Mutta eipä hätiä, laitoin sen takaisin putkeen, kun halusin kokeilla tuota loppua, oli nimittäin melko haastava, ja sitä aika moni mietti että miten siitä suoriutua. Enimmät hyllyt tulivat seuraavan putken väärästä päästä, oli nimittäin taas ihan suoraan tarjolla. Sekä tuo kohta, johon teen valssin, siinä oli tarjolla väärä hyppy, jos ei saa käännettyä. Mietin tähän persjättöä ja tuota valssia, ja valitsin valssin, koska sillä sain käännettyä Jipon paremmin. Ja sen kun jättää selän taa, niin tekee helposti omia valintoja. Ja sitten moni koira tuossa ohitti putkea ennen olevan hypyn, kun ei kääntynyt tarpeeksi edelliseltä. Tässä putkeen toimi sitten taas upeasti ihan vaan ylävartalon pudotus/lievä haltuunotto ja oikeaan päähän meni. Jännä sinänsä, että ohjaamalla koira menee oikeaan päähän putkea ;) :D Oliskos pitänyt ohjata tuolla vähän aiemminkin? Mutta maalissa ihan superfiiliksissä, kehuin Jippoa niin kovasti, että joku tuli kysymään, että oliko se nolla? No ei ollut, mutta varmasti se koirakin niin luulee, jos kanssakilpailijatkin :D Koiran pitää aina tuntea maalissa olevansa voittaja <3

Täällä kaikki kepit oikein, nyt olikin tuollaisia "normikulmia". Keinu on ihan super! Puomilla vois olla enemmän vauhtia, mutta kun jään varmistamaan että sen kontaktin ottaa, niin hidastaa siihen. Ei siis saatu piirinmestismitaleita, mutta itseluottamusta lisää taas omille ratkaisuille ja hyviä ratoja plus-sarakkeeseen!

Kuvia Pm-kisoista täällä, eniten makseja, kun minien aikana lämppäämässä koiraa.  Oman koiran kuvia saa ottaa omaan käyttöön.

Kommentit