Kehu ja kannusta!

Oli motto eilisen aksatreeneissä, mulla alkaa olla niitä jo niin monta etten muista puoliakaan :D Ihme etten opikaan ohjamaan...Ei eilisen treeneissä oikeestaan mitään muuta "vikaa" ollutkaan, äksiisimeininki pitää vaihtaa kehumiseen niin koiran vauhtikin paranee kummasti. No niinpä, se itseluottamus mitä Cassulle pitää vahvistaa koko ajan niin sillä tapaa kasvaa. Ja myös sillä että tehdään yhdessä enkä rynni vedättämällä kun "ei se määräänsä nopeammin pysty esteitä suorittamaan". Rata oli vallan hauska, oli semmoinen tilannekin mitä ei olla ikinä ennen kokeiltu, puomin alla kaksi putkea ja piti itse toisella puolella saada menemään toiseen putkeen eikä tulemaan luo. No se kohta ei tuottanut muuta hankaluutta kuin sen että mä menin turhan lähelle muka-auttamaan, ei se semmosta tarttenut, hyvin haki putket kyselemättä ihan ilmankin.


Kohtaan 8-9 kokeiltiin kahta vaihtoehtoa, itse ajattelin että tulee nopeammin niin että jään kasin vasemmanpuoleisen siivekkeen luo, pakkovalssilla yli ja valssi putkeen. Kokeiltiin myös niistoa. Jos ohjasin niiston huonosti niin se oli paaaaljon hitaampi, kun ohjasin niiston kunnolla niin se oli kuitenkin nopeampi tapa. Pakkovalssi meni kahdella toistolla samalla ajalla, eli toisaalta varmempi ohjaustapa jos ei ihan ole homma kasassa ;) Huonolla niistolla meni kerran sitten hypyn 15:kin kun en ollut ihan mukana. Kohta 14-16 kohdassa huomasi erittäin selvästi sen kehumisen tarpeellisuuden, vauhti putkesta tullessa oli ihan eri luokkaa jos siinä kohtaa kehui kun lähetti putkeen. Pimeän putkikulman haki tosi hyvin, yhden kerran meni puomille kun en "vetänyt" putkeen. Toisaalta olispa aika vinkeä treenin paikka tuokin, että sais puomille eikä putkeen tosta kohtaa niin että jää itse taakse. Kauhea hinku aina jää treenien jälkeen mennä seuraavana päivänä tekemään paremmin, hitto kun on pakkasta -24 niin on vähän turhan paljon aksatreeneille tänään.

Tajusin tossa että mä teen sitä turhaa käden vispaamista niissä kohdissa kun joudun odottamaan koiraa, ei vissiin oo muutakaan tekemistä tai sillä taas muka yritän kannustaa tulemaan nopeammin, joopa. Näkee tuossa kisanomaisen treenin videolla mikä käytiin keskiviikkona tekemässä edellisen illan episradoilla. Onhan se hirveen näköstä, ei ihme että Tessa mulle siitä huutaa. No joo, jos meni kaks vuotta että opin olemaan nostamatta käsiä taivaisiin niin jospa tuokin seuraavan kahden vuoden aikana menis kaaliin ;D


Jeccu kävi möllikisoissa!

Käytiin tiistaina Jecun kanssa ekoissa epiksissä ikinä!! Vähän mietitytti se että miten se osaa mitään tehdä kun tommosessa härdellissä ole koskaan mitään tehty, eikä varsinkaan että siellä radallakin on ihmisiä pilvin pimein :D Jostainhan se on aloitettava niin päätin että mennään nyt, meni syteen tai saveen. Rata itsessään oli aika helppo, yks päällejuoksu siellä oli mikä oli vähän vaikeampi kohta, ei siinä ollut Jeculle mitään ongelmaa. Kimi oli kyllä hyvin ihmeissään että miten se noin hyvin osasi niinkin vähällä treenaamisella. Eikä muuten ikinä olla menty koko rataa ilman palkkaa, tulihan sekin kynnys ylitettyä. Eipä tuo sitä kaivannutkaan näemmä.

Alussa oli vähän hankalaa saada se istumaan paikalleen kun kahden metrin päässä oli koira joka räkytti selän takana. Mulle sanottiin että lähde sen kanssa yhtä aikaa mutta sitä en halunnut tehdä, pakko se on alusta asti oppia keskittymään siihen "omaan juttuun" eikä muihin häiriöihin. Ja olen kyllä aika tyytyväinen itseeni etten sitä tehnyt. Tuo kun on vielä semmoinen junttura ettei ihan pienestä usko. Jos se on tullut äitiinsä, Riikka sanoi että Nappi oli semmoinen "halolla hakattava" eikä tosiaan ohjaajapehmeä.

Vauhti on selkeästi hitaampaa kuin normaalisti, sen verran pitää katsoa ratahenkilöä sekä tuomaria, siinä kohtaa takaosassa missä ei ole ketään niin vauhtikin on parempaa. Itse mokaan tuon pituuden, oletan että hakee esteet niinkuin Cassu mutta eihän se tietty vielä osaa, tyhmä mä. Sanon vielä että tule, no tuleehan se...Se olikin sitten ainoa virhe tällä radalla, taitava poika on ja aivan loistava puomin kontakti!!! Paremmin nämä meni kuin Cassun ekat kisat, enhän mä tietty osannut ohjatakaan silloin noin hyvin. Ihan iloissaan Jeccu on radan jälkeen, häntä vispaa ku mikäkin :) Olis toisaalta voinut ottaa saman radan toiseen kertaan että olisi saanut treenata ja varmaan olis mennyt sitten jo paremmin, mutta kun piti olla töissäkin siellä niin en sitten arvannut ottaa tokaa rataa. Mentiin minien radalla niin tulosta ei tietenkään huomioitu, sehän kyllä melkein kävelee yli noista että ehkä sitä kohtapuoliin voisi alkaa rimoja nostamaan....jos seuraavat epikset menis vaikka medeissä ;) Tosi hienosti Jeccu meni ja olen siitä ylpeä tosiaan miten vähällä treenaamisella se osaa koko radan puhtaasti! Tämä nyt ei vielä ollut se rata minkä ajattelin olevan tavoitteena tälle vuodelle, tarkoitin kisaavien rataa. Mutta ainakin osatavoite saavutettu jo tammikuussa, hyvä me.


Jippokin oli mukana epiksissä hengailemassa ja tutustumassa ilmapiiriin, hyvinhän se epeli siellä oli. Yksi staffi sille vähän sanoi pahasti niin sitä piti pelästyä mutta muuten oli oikein reippaana. Pikkasen jopa ehdin senkin kanssa treenaamaan maahanmenoa häiriössä, hienosti keskittyi ipana!

Kommentit