Vuosi 2022 ja toiveita vuodelle 2023

 Niin että vuosi 2022, mitä siitä jäi käteen? No päällimmäisenä työrintamalla, mikä nyt vaikuttaa kaikkeen oli se, että minut ylennettiin tiiminvetäjäksi. Tämä kyllä tapahtui jo edellisen vuoden ihan lopulla, mutta kumminkin. Mikä on tietysti sinänsä hienoa, ja tuo mukanaan uusia hommia, mitkä näin liki 25 vuoden samassa duunissa olleena on erityisen kivaa. Ainoa mikä siinä on suuri miinus on se, että nyt sen työn kanssa on naimisissa 24/7. Ihan aina. Paitsi lomalla ja vähän silloinkin. Muidenkin työkuvioiden melkolailla jatkuva muutos saa aikaan lisästressiä. Sen lisäksi/siitä johtuen ylitöitä on tullut tehtyä sen verran paljon, että muu elämä jäänyt ihan sivuun ja siitä nauttiminen vielä vähemmälle. Valokuvattuakin on tullut vähemmän kuin koskaan. Ekat kuvat maaliskuussa!! Huhtikuussa peräti 1 otettu kuva, toukokuussa sentään pari. Ei vaan jaksa. Joten ensi vuonna höllätään vähintään niiden ylitöiden suhteen pakosti. Mietin jo varhaiseläkkeelle jäämistä, mutta sinnekin on sentään 7 vuotta reilusti aikaa, joten sekään ei just nyt auta. 

Ai että mä odotan, että jäät kantaa ja päästään sinne ulkoilemaan!
 

Koronaa ollaan onnistuttu välttämään sentään -22 heinäkuuhun asti, jolloin Kimi lähti työkavereitten kanssa Lappiin, jossa ei ole sitten yhtään ketään kalareissulle ja toi sen hitto sieltä tuliaisena. Onneksi kohtuuhelpolla selvittiin, reilu viikko siinä meni sydämentykytyksineen (joo ei pääse muuten akuuttiin kun on korona :O ) -tuu sitten kun oikeesti on jotain. Hmmm.....Ei mielestäni ole jäänyt mitään jälkitauteja, sitä kun on muutenkin niin romuna nykyään, että sitä niputtaa kaikki samaan vaivaan.

Että joo, iloinen saa olla että edes tuon verran kykenee juoksemaan minkä kykenee. Sitten vedetään burana-panadol comboa kun kisoista tai treeneistä tullaan, kun lonkat huutaa hoosiannaa. Hehhee. Ja en oo agia lopettamassa, kuten mulle ehdotettiin. Noup! Harmittikin jossain vaiheessa, että kun Jujusta saisi nopeampi ohjaaja paljon enemmän irti, mutta sitten mietin/tajusin, että kyllä se varmasti sille eniten merkkaa että tehdään yhdessä.

Plussapuolella on kuitenkin paljonkin asioita, mm. loppuvuoden keittiöremontti minkä toisaalta mahdollisti ne ylityömäärät. Ja vaikuttaahan se eläkkeeseen, kuten esimies sanoi lohduttavasti. Se jatkuva väsymys vaan varjostaa kaikkea. Sitä kun ensi vuonna täyttää jo 55 (! apua !) niin ei sitä samallailla vaan jaksa, vaikka kuinka luulee.

Noniin, suurin kitinä loppuu nyt. Mitäs me sitten saatiinkaan aikaan......

Kaikki pienet <3
 No ihan tärkeimpänä tietysti Jujun pennut. 10 ihanaa rakasta pientä, joissa suruakin koska 2 pienintä menehtyi. Ja Jujulle kehittyi nisätulehdus, jota hoidettiin ja lypsettiin viikon verran. MUTTA ne 8, ihan mahtavia kakruja, luovutuksen jälkeen olen nähnyt 5 ja ensi kuussa pidetään puolivuotis-treffit jolloin toivottavasti kaikki <3 Tosin tämäkin oli kokemuksena niin rankka, että siitä(kin) johtuen meille ei tule pentuja -23. Toivottavasti -24 Mantalle. Ehkä. Kun pentuvarauksiakin jo olisi. Urostakaan en ole jaksanut suunnitella. Ja jos ikinä milloinkaan Jujulle toiset pennut tulee (99,9% varmuudella ei), niin se pitää syöttää pikkuisen pulskaksi. Se oli niin timmissä kunnossa, että saattaa olla ettei "rakennusaineet" riittäneet niihin pieniin. Eikä kukaan ole niin sanonut, mutta itse miettinyt. Kaikestahan sitä voi stressiä ottaa ja syyttää itseään. Kun sen painokin nousi vain 2,5 kiloa tiineyden aikana. 

Nomutta. Ihania pentuja sai Juju ja Mutte aikaiseksi, jopa sen kauniin mustavalkean nartun jota halusin ja menin antamaan pois :D Tosi ihanaan schapekotiin meni Hertta, ja onneksi jalostusoikeudella. Ja minä sain pitää itse yhden suloisen pennun!!! Koska alkuun Kimi väitti ettei yhtään jää, mutta kyllä minä sen jo päätin että ja varmalla jää. En sitä muuten olisi edes astuttanutkaan. Tosiasiahan on se, että pojat on niin vanhoja, että ihme jos ei lauman koko pienene ihan luonnollista kautta tässä ensi/seuraavana vuonna. 

Höpi 3. vasemmalta

Vanhat herrat, eli Jeccu ja Cassu elelivät kuten vanhat herrat tuppaavat, eli herkkuja kerjäten ja pikkulenkkejä tehden. Cassuhan on oikeasti hyvässä kunnossa, vaikka joulukuussa täyttikin jo 13 ja puoli! Sillä on aina ollut ihan hurjan kaunis häntä, kuten kuvista näkyy. Tuolla se takapihalla viettää illat, jos vaan antaa olla. Haistelee asioita ja istuskelee omenapuun alla miettimässä. Saapi olla, hän on sen ansainnut. 


Jeccu myös on vielä kuvioissa mukana tietty, kinttu voi hyvällä säällä hyvin mutta kosteat kelit on murhaa sille. Sen suhteen on päätetty, että niin kauan kuin häntä heiluu niin lauman jatkona pysyy. Eikä tuo kovin huonosti muuten voi, hyppiikin innostuessaan kovin. Ikävintähän tässä on juuri se, että pää vie mutta jalat ei.

Jippo taasen on niin mahtava mummo, että ei sen ikää usko kukaan. Täytti jo 10 ja puoli sekin, mikä ihan oikeasti hirvittää koska mitä hittoa? Milloin siitä niin vanha tuli? Mutta kyllä sitä on kehuttukin näyttelyissä, ja saa hymyn huulille iloisella olemuksellaan. Hoiti Jujun pentuja vähän salaa, imettikin olevinaan vaikkei maitoa tullut mutta kova on mummon hoivavietti. Tiputti sitten tosiaan karvansakin sen kunniaksi, kun pennut lähti maailmalle :D Näyttelyissä tosiaan käytiin kymmenen kertaa, ekalla kolmella tienattiin uusi valionarvo, eli Suomen Veteraanivalio. Viimeisessä taasen VeteraaniVoittaja -22. Taitaa ihan jokaisessa arvostelussa lukea sen iloisesta olemuksesta ja vauhdikkaasta liikkeestä. Mummolla on ollut myös hyvin tärkeä tehtävä olla mallikoirana Höpille, sen kanssa ollaan käyty kävelemässä "ihmisten ilmoilla". 

Messarissa -22

Jippo 10 v

Jujun vuosi sitten, tietysti ne pennut <3 Agilityn saralla ehdottomasti paras saavutus on ensimmäinen agiserti maaliskuussa! Ihan hirveän taistelun jälkeen, tosi vaikea rata ja vauhdikas ja oltiin nollalla maalissa! Niiiiiiin huikea tunne, koska meillä oli tätä ennen ollut tosi paljon hyviä ratoja, mutta jollain pikkuvirheellä hyllyksi. Ihan tasan kolmas nolla kolmosissa meille. Joku mieskin tuli radan jälkeen sanomaan, että hyvin taisteltu. Sitten mentiin pihalle jäähkälle, ja kuulin kuulutuksesta että voitettiin! Oli nimittäin peräti 19 pikkumaksia, ja voitto tuli ajalla -13,09 ja sitä myöten serti. Ojangossa, eikä tästä tietenkään ole kokonaista videota. Ihan tajuttoman vaikeita kohtia, hirveä kepeillevienti ja poistuminen jossa putkiansa, ja kaikki ne selätettiin! Eipä ihme, että tämä rata on kyllä hyvin mielessä edelleen, ne kepit kun on olleet meille vielä se vaikein kohta. Nyt se keppipeikko on selätetty (joka taitaa olla enempi minun mielessäni, kun yliautan niin se aiheuttaa mm. väärältä puolelta keppien aloitukset). No se on kyllä Jujun piikkiin, ettei se aina malta tehdä keppejä loppuun. 

Me oltiin 21-22 talvi ja kevät Misa Riialin ohjauksessa, ja edistyttiin ihan huikeasti, Misalla on kyllä aivan mahtava koiran- sekä ohjaajanlukutaito. Tehdään ja opetellaan ne asiat mitkä sopii meille, ja minun liikkumisen kanssa. Etsittiin ne ohjaukset ja tavat millä pystyn kompensoimaan sitä. En voisi enempää iloinen siitä olla, ainoastaan harmissaan kun ei pystytty hänen koutsauksessa jatkamaan. Toivottavasti päästään keväällä yksäreille, kunhan maa sulaa. Alla video, joka kertoo kyllä ihan hirveästi Jujun innosta tehdä, toistot ei haittaa ja miten supermahtava se onkaan <3 En edes osaa kertoa, miten paljon sitä ja tuota työmoraalia rakastan.


 

 Eniten ikinä harmitti kumminkin se, ettei päästy agin sm-iin, eikä sennu-sm:iin (koska pennut). Otti se niin paljon luonnolle, etten pystynyt katsomaan toisten videoita edes kyseisistä kisoista. Joo, tiedetään. Hullu mikä hullu. Herranjestas että voi olla ikävä jotain lajia, kun sitä ei pääse harrastamaan!

Sitten meidän pikku Höpi. J-nimet ehtyi, kun en keksinyt enää samaa sarjaa ja päädyin tuohon, koska sen virallinen nimihän on Pomppaloikan Höpinää Tötteröön. Joku sitten sanoi, että aikanaan on ollut toinenkin schape nimeltä Höpi. Hassua, on se kyllä sen verta erikoinen. Sattuu vielä niin, että omistajansa ollut Tuija ja Höpi on ollut rodun eka agivalio vuodelta 2003, joten ei huono esikuva ollenkaan! 

Neljä sukupolvea oikealta vasemmalle, Jeccu, Jippo, Höpi ja Juju
 

Höpin kanssa ei siis tietenkään olla vielä tehty mitään mainittavaa, yritetty opetella olemaan koiriksi ja aika hyvällä mallilla jo ollaankin. Tässä kun kuuntelen tuota ulkoa tulevaa pauketta näin uutenavuotena, niin eipä sekään siihen reagoi kuten ei muutkaan meidän koirat.

Höpissä on samaa putkiaivoisuutta kuin Jecussa, keskittymiskyky aikamoinen vaikka sitä vauhtiakin löytyy. Siitä siis tosiaan saattaa tulla mun toivoma tokokoira, olen jo pitkään sanonut että hitto kun on ikävä tokoa. Ihan huikea kropanhallinta sillä on jo 5 kk iässä, tein yksi ilta kokeilun vuoksi kakejumppaa, niin sehän ihan loisti siinä. Takajalat pysyi paikallaan kaikissa vaihdoissa, tietäjät tietää miten vaikeaa tämä on varsinkin töpsöttelijä-schapejen kanssa.

Höpi 4 vrk

Höpi 5 kk

Listataan loppuun vielä tavoitteet vuodelle 2022:

ENEMMÄN METSÄILYÄ!

Papoille ja mummoille ei toivota kuin paljon terveyttä ja pitkää ikää. Mummo pääsee joihinkin näyttelyihin Höpin kaveriksi, sillä kun on niissä niin kivaa kun häneen kiinnitetään huomiota :D

Juju: paluu kisakentille, toivotaan agisertiä tai paria ;) Rakennetaan sitä ennen yhteistyö sille mallille kuin se oli ennen pentuja, aika hyvään malliin jo ehdittiinkin ennen joulutaukoa. Kuntoa myös on saatu kasvatettua, etuosan lihakset tarvitsee lisää treeniä.  

Höpi: jatketaan kunnon koirakansalaiseksi kasvatusta, tokoon valmistavaa treeniä ja agiin myös. Ajattelin jo tuossa että ehkä siitä ei tule agikoiraa, mutta tämänpäiväinen treeni saattoikin osoittaa toisin.....

Ihan ekaksi tietysti sille sitten terkkatarkit elokuussa ja sitten katsotaan harrastusrintaman jatkoa. Näyttelyt korkataan oletettavasti pentuluokassa Lahdessa huhtikuussa. Lahti KV ja siellä tuomarina Rob Douma, joka sattuu olemaan rodun erikoistuomari. 

Niin joo, ja onhan mun saatava Jujun seuraksi Höpi, eikö vaan olekin? ;) 
 

Sitten mä olen jo suunnitellut kesän lomamatkan! Olen aina halunnut mennä Yöttömän Yön agikisoihin Saariselälle, ja ensi vuonna mennään! Majoituskin varattuna jo :D Ne ovat kesäkuun 9.-11. ja sitten seuraavana viikonloppuna on Rovaniemellä 17.6. JSP-agit, ja 18.6. Rovaniemi KV. Mikä säkä! Siinä välissä sitten notkun jossain viikon, eli ehkä siellä Norjassa maisemia katselemassa? Ihan huikeeta jo valmiiksi! Tälle matkalle pääsee kaikki tytöt, eli yksin kaahailen menemään eikä haittaa hirveästi. 

Tervetuloa vuosi 2023, toivotaan siitä seesteisempää kaikinpuolin!


Kommentit