Agility SM 2019

Eli vuoden tärkein ja isoin tapahtuma tiedossa viime viikonloppuna. Me oltiin saatu nollat kasaan taas suurinpiirtein syyskuussa, joten sen puoleen ei ollut huolta. Tosin kisaaminen jäi tosi vähiin, sillä näkyy tuo ikä vissiin niin, että joka juoksujen jälkeen sen palaaminen "normiJipoksi" kestää aina vain pidempään. Ei sille sinänsä valeraskautta tule, mutta se on hitaampi ja rauhallisempi pidempään. En tiedä sitten olisiko osasyy se, että Juju jäi kotiin tuosta helmikuussa syntyneestä pentueesta. Onhan se kovin rasittavaa tuommoista nuorta katsella :D Noh, nyt on Jujukin jo kisaiässä, ja heinäkuun Gameseissa näki kyllä, että nyt alkaa se mun oma Jippo olla bäkkiin. Sitä ennen oltiin kisattu viimeksi helmikuussa, ja olin muka-ilmoittautunut naapuriseuran kisoihin, mutta enpäs sitten ollutkaan. Ilmosin Forssaan paniikissa, että pitää nyt edes jotkut kisat saada alle, mutta sinne en sitten lopulta päässyt myöskään. Koska pennut ja yöllinen touhuaminen. Onneksi Jippo on niin kokenut, ja lahjattomat treenaa vai miten se oli? Että nämä olivat sitten kolmannet kisat tänä vuonna, hiphei!

Me olimme lähtövuorossa nrolla 187 aamuysin ryhmässä, mikä oli aivan loistavaa meille, koska tuli aika kuuma päivä. Karvakoiran kanssa arvostaa aina aamu"vuoroja". Tuomarina Jari Suomalainen, joka tekee rataprofiililtaan tosi kivoja ratoja, joissa on ihana flow, mutta juostahan niissä aina saa :D Himppasen päässyt tuo kuntokin romahtamaan, Jujunkin kanssa kun juostaan vain pikku pätkiä, ja tokikaan Jipon kanssa ei ole treenattu kuin silloin tällöin keppejä ja puomia, se kun ei missään ryhmässä ole ja pidin sille pitkän tauon että se sai toipua juoksuistaan. Eli parhaamme tehtiin ja ei voi kuin olla ihan hiton tyytyväinen lopputulokseen! Teimme melkoisen siistin nollan, sehän näytti ihan agilityltä eikä tarttenut kyllä isolla kentällä hävetä olemistaan yhtään. Oltiin pitkään menossa finaaliin, sinne kun pääsi paristasadasta koirakosta 32. Arvasin kyllä, että ei meidän aika riitä, kun kahdessa vikassa ryhmässä oli ne "kuumat nimet". Viisi ryhmää, ja vielä kolmannen ryhmän jälkeen me siellä jatkoon menevien listalla keikuttiin :) Lopullinen sijoitus siis 59./198. Aika hiton hienoa, jotten sanoisi.




Kisathan käytiin samassa paikassa kuin viime vuonna, paikka sinänsä todella kiva, puitteet aivan upeat kun urheilukeskus onkin. Mutta se alusta ei kyllä sovi Jipolle ollenkaan jostain syystä. Se on tiputtanut rimoja tasan kaksi kertaa kisoissa. Tuolla samaisessa paikassa viime vuonna, ja heti perään tänä vuonna....Onneksi tänä vuonna yksilöt olivat ekana päivänä, joten se rata meni paremmin. Viime vuonna oli toisinpäin, ja silloin joukkuerata hieno, mutta yksilöissä tiputti vissiin kolme vai peräti neljä rimaa. Tällä kertaa joukkueradalla kaksi rimaa. Tosin kyllä tuo koiraparka joutui hidastamaan vauhtiaan, ettei olisi nilkoille tai päin tullut, kun pässi hidas ohjaaja on edessä....Tässä vielä joukkueradan video. Kiva kun nykyään kaikki striimataan, niin saa itselleen videon näistä, ja pääsee katsomaan miten sitä onkaan ohjattu.


Tykkäsin kyllä tuosta uudistetusta joukkuetyylistä, että oman joukkueen koirakot menivät kaikki peräkkäin. Saa tsempattua toisiaan, aiemmin kun olit ankkurina, niin enhän minäkään sinne aamuysiltä mennyt, kun oma vuoro sitten vasta kolmen aikaan iltapäivällä. Toivottavasti jatkossakin näin! Tulosta meidän joukkue ei tällä kertaa saanut, meille kymppi ja muille hylyt.

Aivan mahtavaa taas kerran saada olla osana tuota tapahtumaa, ensi vuoden kisoja ei olekaan päätetty missä ne ovat, mutta ei paikassa kuin nyt ymmärtääkseni. Mutta mukana ollaan, tavalla tai toisella!

Kommentit