Kotikisat!

Juoksut eivät Jipolla vielä ole alkaneet, joten päästiin osallistumaan omiin kisoihin viime viikonloppuna. Oli kinkunsulatuskisat tiedossa, ihan tuhatta starttia ei tänä vuonna nähty, mutta ei kaukaa hakenut...ahkerat talkoilijat tekivätkin taas mukavat ja lämminhenkiset kisat, radatkin olivat etuajassa molempina päivinä, kiitos ripeitten ratahenkilöitten. Itse olin palkkatöissä lauantaina, joten talkoilin sekä kisasin sunnuntaina, mikä ei kyllä mun pääkopalle sovi näköjään yhtään. En kyennyt keskittymään, mikä sitten näkyi väärinä ohjausvalintoina ja muuten vaan ei ollut skarppi olo tuolla radoilla. Vaikka Memmu kävikin läpsimässä poskelle ja tönimässä ennen tokaa rataa :D Sekin kertoo jotain, että unohdin pyytää jonkun kuvaamaan tokan radan, olis ainakin tuttuja kuvaajia ollut tarjolla pilvin pimein.

Tuomarina radoilla Mujunen, minkä yhdellä radalla olen aiemmin Cassun kanssa ollut. Oikein toivoin että tulee kakkosille, halusin nähdä minkälaisia kommervenkkejä on keksinyt. Hirveän vaikeat radat ei olleet, mutta oli niissä mukavia ansoja, mitä ei tuosta videolta oikein aukea. Eka radan alussa oli kolmen esteen hyppysuora, edessä A ja piti taittaa kepeille. Sain kivasti käännettyä Jipon vastaisella kädellä kepeille, jopa niin kivasti että kun pidin sitä vastaista liian pitkään ylhäällä, niin kilttinä koirana tuli kokonaan sitten niistä ohi. Korjattiin ja jatkettiin, kivasti irtoaa takaosan putkelle, otan hypyn yli ja käännän putkeen. Keinulle ei jarruta yhtään, ja tulee mallia lento. Ihan ei sekunnin suoritusaika keinulle ton painoisella koiralla riitä ;) Ennen rataa ehdin iloita että ei ole puomia radalla, ja että keinun tekee aina oikein. Vielä kun on oma keinu. Hah. Never say never. Uusitaan ja tästä tietty hylly. Mutta olen ylpeä että maltoin korjata, enkä vaan hulluuksissani jatkanut rataa.

Palatessa keinun alkuun Jippo taas pomppii ja näykkii mua, ärsyttää kun ei päässyt etenemään. Näytin kavereille minkälaisia mustelmia käsivarteen se maanantain treeneissä sai aikaiseksi, paitsi sitä yhtä tississä olevaa en sitten näyttäny ;) Neljä kivaa pientä mustelmaa rivissä, ihan samalla korkeudella vielä. Se kyllä hyvin herkästi ottaa hampaat käyttöön, kun kuumuu ja intoilee. Ei kyllä normaalissa elämässä sitä onneksi tee, ainoastaan tuolla aksaradalla. Siitä sitten jatkettiin putkeen, ja osasin rytmittää, ja odottaa sen yhden henkäyksen että tönäsen hypylle, ja omalla liikkeellä vien A:lle. Sen meneekin just opetetun mukaan, ai että tää on hyvä nykyään! Suosittelen kyllä sitä kehikkoa käyttämään juoksukontaktin opetuksessa, meillä ainakin toimi ihan perfect. Putkenpäät oli molemmat tarjolla, kropan käännöllä sievästi valkkaa sen oikean. Ja sitten oli itseluottamus kohdillaan, ja päätin kokeilla että ehdinkö tuohon lopun persjättöön kun juoksen ihan saatanan kovaa. En ehtiny :D Jarrutti ettei tuu jaloille tuossa. Vaikka pääsin muka omasta mielestä hyvin lähtemään tuolta, taaskin jälkikäteen ajateltuna, jos olisin tullut toista puolta A:ta, olisin ehkä justjust ehtinyt, siinä olis sen muutaman metrin ehkä säästänyt. Ja kaikki nämä ajatukset tulee tietysti jälkijunassa. Mutta kiva etenemä olis ollut, jotain 4,5 luokkaa vähintään kun kellottelin nuo virheet välistä pois.


Toka rata olikin sitten yhtä kiva juoksurata, ja videota ei ole, alku meni tosi hyvin, kahden hypyn takaa kääntö putkeen, ja tää toimi. Ei ennen kokeiltu tuommostakaan Jipon kanssa. Laitoin justiin hallivarauksen, ja toivon että rata on vielä siellä treenattavana, lisään sitten videon siitä jos on. Takaosassa oli sama putkihommeli, ja minkähän ihmeen takia en tehnyt tuota vaan toisinpäin, minkä tein ekallakin radalla?? Kerran se toimi?? Urpå. Joo, valssailin siellä enkä oikein siihen ehtinyt joten kiljumisen kera sain sen lopulta putkeen :D Siitä jatkossa hyppy ja kepit avokulmaan, vastakäännös hypyltä A:lle ja tässäpä Jippo tekikin semmosen hyvin Cassumaisen ratkaisun ja irtosi A:n alla olevaan pimeään putkikulmaan. En olis kyllä Jipolta tuommosta oottanut, kaverit sanoi että epämääräinen huitaisu kädellä vei sen sinne. Paimenkoira irtoaa....Tuo vastakäännös ei kyllä nyt ohjauksena tarkoita Jipolle sitä mitä sen pitäisi tarkoittaa, sitä pitää vahvistaa. Jatkoon valitsin taas ei-niin-hyvän ohjauksen, takaaleikkauksina vikat hypyt eikä tää oikein toiminut. Siis toimi sillä tavalla että koira kyllä meni, muttei silleen sujuvasti. Mun olisi pitänyt rohkeasti vetää toista puolta A:ta. Tämän merkitys selviää vasta kyllä kun radan näkee, ei tämä selitys avaa tuota ollenkaan. Kuvaakaan ei ole valitettavasti.

Kauhean iloinen olen siitä, että nopeus senkun kasvaa, kun itseluottamus lisääntyy ja taidot kasvaa. Ongelmaksi muodostuu se, etten mä osaa sitä enää sitten ohjata :D Lauantaina olisi Heinolassa Pasi Kankaan koulutus, nyt vaan pitäisi saada vuorot vaihdettua että pääsee sinne. Kun ei niitä juoksujakaan näy.

Kommentit