Jyväskylä KV

Vuorossa vuoden eka näyttely, Jyväskylässä ja tuomarina hollantilainen schapekasvattaja Godelieve De Wit-Bazelmans. Mistä syystä näyttelyssä olikin yli kolmekymmentä koiraa, uroksia 17, narttuja 15 ja yksi pentu. Taas oli melkein messarimäärä populaa :)

Ekana tietty vuorossa Jeccu, valiouroksia oli 7, yksi poisjäänti. Muistin jopa juostessa jättää väliä ennenkuin lähdin perään, me mennään sen verran kovaa että saadaan se edellinen kiinni muuten heti. eikä pääse Jeccu ojentamaan jalkojaan sitten kunnolla. Hyvän kuvan Jenna ottanut Jecusta.  
Tuossa ei kyllä sitä ihan parasta ojennusta ole sattunut kuvaan, mutta komeesta koirasta hyvä kuva! :D Nauratti tuo mun "pieni ja hento" ote hihnasta, pikkurilli sojottaa ku hienommissakin teepartyissa.

Huvitti hieman, kun tuomari kysyi Jecun korkeutta, eikä siis uskonut (!?) kun sanoin että 48. Kysyin sitten Marilta äkkiä että mikä hitto on jalostustarkastus englanniksi, että siellä se on mitattu. Etten niinkuin himassa sitä yksinäni ole mittaillut sen kokoiseksi. Sanoi sitten että You are lucky, on siinä ja siinä ettei ole liian iso. Laski sitten hampaatkin väärin, ja merkkautti että missing 2P1. Jäi hieman ihmetyttämään, enpä nyt sitten siinä ruvennut vastaankaan väittämään. Ajattelin että kai siitäkin nyt olis jalotustarkastuksessa viimeistään huomautettu jo aiemminkin. Joo, enpä ole koirani hampaita laskenut ennen :D Kotona kaivoin netistä hammaskartan ja tsekkasin sekä Jecun että Jipon hampaat ja ihan samanlaisella kalustolla Jipolla on full dentition. Antoi kumminkin Jeculle erin ja sa:n, siellä tuli muutamalle hammaspuutoksista sijojen pudotuksiakin. Enpä jotenkin kuitenkaan usko että ne "narikassa olleet" hampaat olisi pu-kehässä parempaa sijoitusta tuonut,  jollain tapaa huomas kyllä ettei nyt kovin ihastunut ollut joko minuun tai minun koiriin. Yllätyin siitä että laittoi kumminkin Jecun valiourosten kakkoseksi, hienoa!

Jecun arvostelu: " Excellent type & proportions. Masculine head, good proportions. Dark eyes, light ears. Scissors bite, missing 2P1. Well developed in body. Good angulations. Typical movement, good tail carriage. Good coat, nice temperament."

Suomeksi:" Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Maskuliininen pää, hyvät mittasuhteet. Tummat silmät, kevyet korvat. Saksipurenta, puuttuu 2 p1:stä. Hyvin kehittynyt kroppa. Hyvät kulmaukset. Liikkuu tyypillisesti, hyvä hännänkanto. Hyvä turkki, miellyttävä luonne."

Kun tuli nyt puheeksi se jalostustarkastus, niin tämmösiä lausuntoja sieltä tuli:


Eli kyllähän tuon paperin kehtaa julkistaa ;) Häntä sillä tosiaan saisi olla aavistuksen pidempi, on justjust siihen kintereeseen. Mietin tuota että onko siinä hyväksynnässä olemassa jotain rajoituksia, yhden ruotsalaisen facebook-tuttavan kommentin omastaan huomasin, että hyväksytty rajoituksetta? Vai onkohan se joku vanhempi tapa. Enpä tiiä.

Takaisin näyttelyyn ja Jippoon. Nostin sen pöydälle, ja ensimmäinen lause oli että: "She needs more time." Ei vissiin ehtinyt edes koskea koiraan siinä vaiheessa. :D Sporttikoira oli taas liian laiha. Ja eihän sen turkki nyt paras mahdollinen tosiaankaan ole. Onneksi parempaan suuntaan jo mennään, messarissahan se oli kamalimmillaan. Menin jo niin hämilleen että sanoin iäksi 18 kk vaikka sehän on jo 19.

Tämmöisen arvostelun Jippo sai: " 18 months good type, size & proportions. Feminine head. Good, a bit large ears. Beautiful dark eyes. Full dentition. Would prefer more angulations in front and rear. Lacks forechest. Should develope more in body. Excellent coat quality. Movement is loose in front and too narrow in behind but very light footed with good tail carriage. Nice temperament."

"18 kk hyvä rotutyyppi, koko ja mittasuhteet. Feminiininen pää. Hyvät, hieman isot (!?) korvat. Kauniit tummat silmät. Täysi hampaisto. Haluaisin enemmän kulmauksia eteen ja taakse. Eturinta puuttuu. Pitäisi saada lisää kroppaa. Erinomainen turkinlaatu. Liikkeet ovat löysät edestä ja kapeat takaa, mutta erittäin kevyet askelet ja hyvä hännänkanto. Miellyttävä luonne."

Tuloksena siis EH ja kotiin kasvamaan. Seuraava näyttely on Lahti kv parin kuukauden päästä, toivottavasti turkki on jo siiheksi parempi, lihottamaan en koiriani näyttelyitä varten ala. Eli niillä mennään, kattotaan kuinka käy.  Sielläkin on vuorossa hollantilainen tuomari, hyvä!

Kaikki tulokset:

UROKSET
Pentuluokka
1 KP ROP-PENTU Dennis Bee v.d. Seven Aeren

Junioriluokka
ERI 1 SA PU 1 SERT VSP Exåress Be My Valentine
ERI 2 SA Lumikuono Osezno Polar
ERI 3 Lumikuono Ocroso Raposo

Nuorten luokka
H Pöccelö's Arjen

Avoin luokka
ERI 1 SA PU 3 VASERT VACA Puuparran Santeri
ERI 2 SA Trasseli Keskipako
ERI 3 SA Trasseli Kuperkeikka
EH 4 Trasseli Naulan Kantaan
EH Solankers Uffe

Valioluokka
ERI 1 SA PU 2 CACIB Lumikuono Basajaun
ERI 2 SA High Volts I Am A Hooligan
ERI 3 SA Buffing Pelleas
ERI 4 Puuparran Max
ERI Nalle-Haukun Zenith
ERI Walman After Eight
POISSA Trasseli Hui Hai

Veteraaniluokka
ERI 1 SA PU 4 ROP-VETERAANI Puuparran Lasse

NARTUT
Junioriluokka
ERI 1 SA PN 3 VASERT Nadine Bibi v.h. Molengat
H Exåress Valentine Special

Nuorten luokka
ERI 1 SA PN 1 SERT CACIB ROP Buffing Ruska Quibus
ERI 2 SA PN 4 Pöccelö's Aleydis
EH 3 Hästängens Aldrig Ger Jag Upp
EH 4 Karvarallin Pumpernikkeli

Avoin luokka
ERI 1 Trasseli Kipakka
EH 2 Lumikuono Kan Chula
EH 3 Puuparran Siiri
POISSA Crazzan Fantacy

Valioluokka
ERI 1 SA PN 2 VACA Puuparran Ruusa
ERI 2 Lumikuono Örkkidea

Veteraaniluokka
ERI 1 SA VSP-VETERAANI Puuparran Liina
ERI 2 Puuparran Lyyli
POISSA Nalle-Haukun Lotta

Kasvattajaluokka
1 KP ROP-KASVATTAJA Puuparran
2 Lumikuono
3 Trasseli

Kommentit