Jalostusasiaa

Nyt on sitten viimeinenkin pentu Lappalais-pentueesta käynyt luustokuvissa. Ja tulokset aivan parhaat mahdolliset, lonkat A ja kyynärät 0. Enpä voisi hirveän paljon onnellisempi näistä tuloksista olla, ja aivan mielettömän suuret kiitokset kaikille kasvattien omistajille, että ovat ymmärtäneet tämän kuvauksen tarpeellisuuden sekä oman koiran, että rodun kannalta. Kohtuullisen komea rivistö tämä kyllä on.


Tarkkasilmäisimmät ovat toki Koiranetistä huomanneet, että Hipon (Pomppaloikan Kultakuume), kivekset ovat puutteelliset. Ja kun olen tälle avoimuuden linjalle lähtenyt, niin kerrotaanpa tässä siitäkin. Pentutarkissa ne olivat ok, sekä myöhemmin olleilla rokotuksilla. Paitsi sitten tässä viimeisimmässä, jossa saadaan ensimmäinen kolme vuotta voimassaoleva rokotus. Eli toinen palli on sitten jossain vaiheessa noussut puoliksi takaisin, tässä ell selvitys asiasta. Siinä sitten pallikuvakin, kiinnostuneille :D



Parastahan tässä on se, että tilanne ei vaadi leikkausta, joten Hippo voi huristella menemään puolitoistapallisena ihan reippaana. Ei tuota ongelmia normielämään.

Seuraavaksi sitten on tulossa joukkosilmätarkki lokakuussa, johon osallistuu useampi pentu, sekä Jippo itsekin. Ja niitä tuloksia jännätään sitten, ei nimittäin kovin pitkään tarvitse enää Ruotsin astutusreissua odotella, suurinpiirtein kaksi kuukautta! Jännittävää!

Kommentit