Vikat kesäkisat ja muita kuulumisia

Oli viime viikonloppuna Espoossa, tuomarina Ritva Herrala. Mukavat radat, ansojakin, mutta ei mitään kammottavan vaikeaa/typerää. Ei ollut toinen tuplakaan kaukana....Eka radalla heilautan juuri sopivasti kättä, mitä ei olis pitänyt nostaa ollenkaan, josta syystä hylly. Toka radalla en saa käännettyä hypylle nro 3, kun olen myöhässä heiluttamassa sitä kättä, ja huonossa linjassa. Kolmannella kaikki heilautukset meni nappiin, ja siitä nolla. Oli vaan hyppäri, mutta nyt on neljä nollaa sm-kisoja varten kasassa, tuplakin tehtynä. Hyppärit siis käytetty. Radat *täällä*

Aivan mielettömän ihania kuvia oli kisoissa ottamassa Anne Barck, suuri kiitos hänelle! Harvoin saa näin laadukkaita kuvia kisoista <3






Ajatuksenahan siis olisi tosiaan saada ne nollat ensi kesää varten jotakuinkin kasaan ennen astutusta. Joka tulee olemaan about joulukuussa, jos vanhat juoksuvälit pitävät jälleen paikkansa. Viimeksi Jippo aikaisti juoksujaan kahdella viikolla, saisi kyllä aikaistaa nytkin, tai ollaan jouluna astutusreissulla....eikä sekään muuten haittaisi, mutta mietin sitten mitenköhän majoitukset ja laivat jajaja. No, sen näkee sitten, eikä siihen muuten ole aikaa enää kuin vajaa neljä kuukautta! Mikä menee kuitenkin ihan hullun nopeasti, kun on ne Rukarallit tulossa, ja kaikkea muuta mukavaa tapahtumaa tässä välissä.

Terveystarkkejakin tulossa; Hippo, eli Pomppaloikan Kultakuume menee luustokuviin syyskuussa, sitten on kaikki ekan pentueen ipanat kuvattu. Jippo ja ainakin Hippo, luultavasti myös Engla käytetään silmätarkissa lokakuussa.

Meillähän on nyt Fiolla hoidossa, ollut pari viikkoa ja tulee olemaan vielä määräämättömän ajan, omistajan terveydentilan takia. On ollut hauska käydä sen kanssa tekemässä pikku treenejä, kiva opettaa taas juttuja ihan alusta. On treenattu hypyn tarjoamista, siinä se on jo aika näppärä, eteen-menoa kolmella hypyllä, takaakiertoa. Esteistä A:ta tehtiin eka kertaa, (siinä sillä on luomujuoksukontaktit, jee! :D), keinulle aloitettiin bäng-leikki, rengaskin meni pingpongina tosi nopeasti kaaliin. Kujakeppejä pari kertaa juoksenneltu läpi, puomia ei ole vielä kokeiltu. Jipon kanssa ne peuhaa ihan jatkuvasti, ja saipa Jippo nyt sen juoksukaverinkin, pojat kun eivät enää niin viitti juoksennella ympäriinsä kuin hetkittäin. Lisäksi yhdellä kaverilla on schapen pentu, ja yksi aikuinen, niin siinä sitä riehuntaa riittää, kun ollaan porukalla käyty lenkillä. Leikkikavereita sille onneksi riittää, Tean collie Hera on yksi suosikki. Ihanat kuvat ottanut Tea Lemmetyinen.




Mitään pahojaan se ei ole tehnyt meillä, on ollut nimittäin melkoinen tuhoamismestari. Olen pyrkinyt pitämään sen väsytettynä, niin eipä ole mitään vielä ainakaan syöty. Kopkop. Yhden kerran kun tulin töistä, niin ihmettelin ulko-ovella että onpa radio nyt hemmetin kovalla. Kaikki koirat juoksi kodinhoitohuoneesta vastaan, mikä on vastapäisellä puolella taloa kuin olkkari, jossa rokki raikasi. Ne oli leikkineet semmoisella painavalla solmulelulla, se oli lentänyt hyllyllä olevan radion voluuminappulaan ja kääntänyt sitä. (jätän aina radion hiljaiselle kun lähden töihin, jäänyt tavaksi siitä kun oli vain yksi koira) Näin siis päättelin, lelu oli maassa niillä kohdilla, samalta hyllyltä oli tippunut yksi ruusuke, ja joitain Kimin pankkikortteja, kirjastokortti, yms jotka jätti kotiin reissuun lähteissään. Eikä niitäkään ollut maisteltu! Siinä oli kavereilla lauantai-illan huumaa, kun olin töissä 19-3. Ja Kimi lapissa. Onneksi asutaan omakotitalossa :D

Kommentit