Agilityä A-Qilityllä


Huomasin tuossa yksi kerta, että Timo Rannikko on tulossa pitämään 4 kerran kurssin A-Qilitylle. Ekana aattelin että voiko olla totta, kun ei ihan nurkilla asu. No, ilmon laitoin heti (ja onneksi sattui olemaan kone auki, kun mainos tuli), taisi kurssi täyttyä ihan samantien. Eka kerta piti myydä pois, sen hiton karenssin takia, mutta onneksi on vielä eilisen jälkeen kaksi kertaa, ja se meidän oman seuran koulutus jonka järjestän. Ihan mahtavaa!! Timosta on kyllä tullut mulle lempparikoutsi, napakka ja on ohjeita pulmaan jos toiseenkin.

Mietin etukäteen, että mitenköhän sitä a) jaksetaan ja b) osataan kun ei olla oltu. Etukäteen ajattelin vaikeiksi kohdiksi tuon 12-13 ja heti 14-15, samaten 23-24. No. Jäätiin sitten heti esteen 4 kohdalle, koska Jippo ei suostunut kääntymään putkesta mihinkään, vaan paahtoi suoraan hypylle 9. Ensin ihan normiohjauksella, tokan kerran putkijarrulla, kolmas kerta selkeemmällä putkijarrulla, neljäs kerta hypyn ja putken puolivälissä putkijarrua jo, ja ei sitten niin millään. Ei edes taas katsonutkaan mun suuntaan, vaan kun näki tuon hypyn putkesta tullessa, niin eikun sinne vaan. Ihan suoraan ei sentään pystynyt jatkamaan, koska siinä oli toisen putken kylki edessä.


Siinä sitä sitten pohditaan mitä tehdään. Putki siis tuo oikealla oleva, ja Jippo hyppäsi aina tuon kuvan vasemmassa reunassa olevan hypyn, ja olisi pitänyt tulla tälle hypylle jonka edessä minä seison. Ja tosiaan jäin aina hypyn tälle puolen, joten minun liike ei vienyt sitä tuossa. Sen takia tuota toistettiin useasti, että Timo halusi nähdä vilkaiseeko se ollenkaan minua, niin ei. Ei tosiaankaan. Itse olen sitä mieltä, että se oli kyllä maltin puutetta noin pitkän tauon jälkeen, mutta hei nyt oikeesti sentään. :D Mutta joo, testi: lähetetään koira putkeen, mennään itse sen jälkeen ihan epäloogiseen paikkaan johon rata ei jatku, ja siinä vaiheessa kun koira tulee (lopulta ;) ) katsomaan että mihinkäs se kuski jäi, niin ihan superpalkkaa ja kehua. Että vaikka saakin paahtaa täysiä putkesta, niin täytyy se nyt sentään katsella että minnehän sitten seuraavaksi, eikä vaan suorittaa omaa rataa. No, mutta oon ainakin sen tavoitteen saavuttanut, että koira etenee eikä kysele :D Selviydyttiin tästä lopulta niin, että tein vastakäännöksen, ja huusin Jippoa (aika kovaa) niin sitten melkoisen kaarteen saattelemana lopulta tuli. Tätä ehdotin jo aiemmin, mutta haluttiin ensin testata nuo "normi"jarrut. Ja Timo sanoi, että noin vahvalla ohjauksella olis tosiaan pitänyt reagoida jo ihan putken suulta kääntymällä mutta nounou. Huhhei. Jatkettiin sitten matkaa eteenpäin.

Seuraava osio olikin ihan helppo meille, kun Jippo irtoaa eteenpäin niin hyvin. Hypyt neljä, viis (sitä pidemmälle en itse edennyt) ja heitto kutoselle, itte tekemään persjättö 7-8 väliin, pitkä valssi 8-9 ja peruspyöritys 10. Putkeen 11, ja sitten Jippo olikin selkeästi jo kuulolla eikä leijeröitäessä irronnut esteelle 12. Meni aina putken ja hypyn välistä. Siinä kyllä etsittiin sitä ohjaajaa sitten. Tästä palkattiin eteen muutama kerta, ja sujui sitten hyvin. Tässäkin Timolla viisaita sanoja: Putki on 60 senttiä korkea, ja noin matala (42) koira, ei näe ohjaajan jalkoja sen takaa. Jos on koira, joka seuraa jalkoja eikä katso ylemmäs niin helposti käy juuri noin. Kun sitten saatiin se kohta sujumaan, niin tuo 12-13 kohta olikin ihan iisi, 13 hypyn kulmalla oma liike pois ja pakkovalssilla tuli sievästi putkenpään ohi. Takaakierto 14 ja 15 putkeen liikettä itsellä, jotta ei karkaa väärään putkeen, joka niin mukavasti tuossa tarjolla. Tässä vaiheessa koira siis vasemmalla puolella, ja lähetys tuohon 15 putkeen.

Sitten oli semmoinen kohta, jota itse en edes ajatellut että voisi olla hankala, eli putkesta 15 tullessa hypylle 16, sen jälkeen tarjolla ekana puomi, seuraavaksi A, ja sitten vasta pituus. Yllättäen tämä ei sitten tuottanut ollenkaan hankaluuksia, tässä oli helpotusta siinä, että Jippo irtosi todella loistavasti hypylle 16, heitin sen sinne ja itse etenin tekemään persjättöä pituuden ja hypyn 18 väliin. Tää toimi niin hienosti, että olin ihan onsku! Oma liike toi sen ohi noista ansaesteistä, eli tässä se oli jo ihan tosiaan kuulolla. Muuten olisi valkannut nuo kontaktiesteet. 18-19 valssi, pyöritys keinulle ja bäng.

tässä se jo sentään katsookin mua ;)
Siitä kepeille, ja keppien jälkeiseen elämään kokeiltiin kahta vaihtoehtoa. Jipon pystyy jättämään kepeille suorittamaan, jos mä etenen vaan suoraan, enkä vedä vinoon niistä. Joten kun se teki keppejä, lähdin vaan etenemään rohkeasti ja olin jo putken ja hypyn puolivälissä kun se oli ne tehnyt. Hyvin ehdin tekemään pakkovalssia hypylle 24. Paitsi että unohdin pysähtyä, ja liikkeellä vein sen hypyn toiselle puolelle :) Tehtiin uusiksi, ja sitten muistin pysähtyäkin, ja tää toimi. Sitten Timo halusi, että kokeillaan leijeröintiä, jossa en etene kepeillä yhtään sen kovempaa kuin Jippo, lähetän hypylle ja putkeen ja itse kirmaan 13-14 välistä suoraan hypylle 24 siihen pakkovalssiin. Ihan sairaan hienosti irtosi!! Olin ittekin ihan että WAU! Ei vilkuillut, ei mitään epäröintiä kun täysiä vaan putkeen, vaikka tossa aika voimakkaasti lähdetään sivuun koirasta. Timon mielestä tämä vaihtoehto meille parempi. Jos tuon ekan vaihtoehdon valkkaa, niin siinä voisi tehdä saksalaisen esteelle 24, jos niin rohkeasti kepeiltä pääsee irti. Voisi ainakin meille sopia siihen kohtaan paremmin. Loppu olikin sitten ihan iisi, ei mitään ongelmia siinä. Jippo teki muutes ihan loistavat kontaktitkin kaikilla kolmella esteellä, vaikkei mitään muistuteltu etukäteen. Loppuun superpalkka, ja rapsuja, ja vaikka mitä. Niin ja hyvin jaksettiin, ja osattiin alun ongelmien jälkeen :)


Ihan sairaan mahtava treeni!! Agility!! Jipii!!


Kommentit