Tokon rotumestaruudet

rotumestarit, vasemmalta oikealle, EVL Cassu, VOI Jeccu, ALO Fiilis

Tänä vuonna tokon rotumestaruudet ratkottiin Orivedellä. Eilen sinne sitten ajeltiin, mutta kovin montaa schapea kokeessa ei ollut, syystä tai toisesta. Joka luokkaan oli ilmoittautunut yksi rodun edustaja, mutta avon osallistuja ei tullutkaan paikalle. Ehkä nuo uudet säännöt sen aiheutti.

Cassun osuus:

Ekana oli evl, siinä luokassa ei ollut muita kuin Cassu ylipäätään, eli paikalla kaksi koirakkoa apuina paikallaoloissa. Istuminen taas hyvä, en tiiä miksi 9. Tuomari ei sanonut. Toinen osio 7, muuten hyvin mutta maahan menossa jäi alkuun kyynärät ilmaan. Meni kunnolla maahan vasta hetken (parin sekunnin?) päästä. Oltiin keskimmäisenä, eli saatiin hyvää treeniä tähän. Ja hyvinhän se menikin, tuo maahanmeno toistui kakeissakin, että ne jäi vajaaksi. Mikälie ihme aivopieru tällä kertaa. Aina se keksii jotain ;)

En muista taaskaan järkkää, mutta laitetaan lapusta pisteet. Seuruu 6, peruutushan ei siis luonnistu lainkaan, jotenkin oon saanut sitä treenattua nyt, mutta ei hitto tästä tuu mitään. Ja muutenkin se on nyt taas ajautunut kauemmas, ja lähelle et saa millään. Ikuisuusongelma.

Zeta, istuminen taas seisomiseksi. En kestä. 6.

Luoksari, 9. Tää on tosi hyvä! Seisominessa olis saanut pysähtyä nopeammin, vauhti kuulemma hyvä. Maahan se sukeltaa, se on tosi hieno <3

Ruutu, hitto, se jäi varmaan parikytä senttiä siitä ympyrästä mutta parempi jo kuin viimeksi! Päätti sitten ihan ite mennä ruutuun, kun ei kerta ympyrää löytynyt. Nolla tietty.

Ohjattu, lähti taas oikealle, piti hakea vasen. Korjasi hyvin seis-ja uudella hae-käskyllä. 6,5. Jätti kivasti keskimmäisen rauhaan.

Tunnari. 10!!!!! Tuomari sanoi tästä, että hän ei yleensä evl:ssä kymppejä anna, mutta nyt oli niin hieno että oli pakko. Kapulat taas L:n muodossa, ei edes haistellut sitä toista "sakaraa", meni suoraan oikealle kapulalle, ja haistoi varmuuden vuoksi viereistä ja toi oman. Ihan sikahieno! Tuomari sanoi vielä että meniköhän tuurilla, sanoin että ei menny, se on tässä ihan sairaan hyvä muuten vaan :)

Uusi liike nolla. Cassu keksi ihan oman uuden liikkeen, tuomarin mielestäkin tää olis ollut kivempi. Hyppäs hypyn mennessä, otti kapulan, kierti tötterön(tämä kaikki kierrä-käskyllä) ja meni maahan kapula suussa nätisti (tässä vaiheessa annoin sen toisen käskyn :D ), hyppäsi hypyn ja tuli sievästi kapula suussa perusasentoon. Olipa nätti suoritus! Ei kyllä ollenkaan ohjeen mukainen, tuomarilla ja liikkurillakin oli hauskaa.

Kaket, muuten hienot mutta ne maahan-käskyt ei menny jakeluun? Aloin miettimään, että mä en taida näyttää sille käsimerkkejä maahan-käskyllä?? Sekosiko se siitä? Aivan varmasti, koska sehän on hyvin tarkka kaikesta. Annoin jonkun tuplakäskyn siis. Näistä 6.

Yhteensä pisteitä siis 177,5. Juteltiin siinä kirjojen jaossa, ja sanoin että meinasin että lopetan uusien sääntöjen tuloon. Tuomari oli heti sitä mieltä että ei missään nimessä! Tekee tosi kivasti, ja näkee että nauttii tekemisestä. No juu, näillä pisteillä siis rotumestariksi. Hirveästi schapeja nyt ei muutenkaan evl:ssä olekaan. Taitaa yksi toinen koirakko tällä hetkellä olla. Mutta tosiaan, eipä sen kanssa olla treenattu kuin noita uusia liikkeitä, että omaa vikaa tässä on suurin osa. Se että Cassu ei kykene ohittamaan niitä kapuloita ja hyppyjä, on kyllä ihan sen vika :D Taistelin mä sen ohjatun merkinkin kanssa, mutta saatiinhan sekin toimimaan. Eiköhän tämäkin joskus. Mutta tylsää ei kumminkaan ole sen kanssa!

Jecun osuus:



Palkka tuli autosta!!!! En siis tosiaan tuonut kehän reunalle :D Voittajassa oli kaksi koirakkoa, siis tuo videolla näkyvä keskimmäinen oli paikkamakuussa apukoirana. Paikkamakuussa oli tuomarin mielestä vinossa. Siitä 9. Omasta mielestä ei kyllä ollut, mutta enhän mä ookkaan tuomari. Omalla käskyllä alas ja ylös. Ihanan täpäkästi ylös, videolta katsottuna. Ja pitää ihanasti kontaktia kunnes saadaan palkata :)


Oltiin tokana yksilöliikkeiden suoritusvuorossa, ja testasin sen käy siihen- ja siitä kehään. Toimi kyllä hyvin, tätä käytetään aina. Liikkeet tehtiin yhteen putkeen, eka kertaa ikinä voittajassa osui mulle noin. Ihanaa! Sopii meille kyllä vallan mainiosti.

Aloitettiin metskulla, lähtee vähän laiskasti, tuo ravilla mutta nätisti hypyn yli ja siistiin pa:han. Pito hyvä, ei kalissut. Kommentilla voisi olla ripeämpi, pisteet 8. Oon ihan onsku että ylipäätään haki, ja tuli hypyn yli, tätä en hirveenä ehtinyt vahvistamaan. Treenatessa saattanut ohittaa koko hypyn tullessa. Huh.

Seuraavana suurin jännityksen aihe, ruutu. Ehdin kuiskaamaan missä ruutu, ja kun ei mun mielestä kattonut sinne, niin kuin videolta näkyy, ihan pikkasen polvella tönäsin oikeaan suuntaan :D Lähtee käskyllä etenemään laiskalla laukalla, melko epävarmasti, onneksi pysähtyy kun sanon jes! Sanoin maa-käskyn samantien, olisi pitänyt odottaa sen aikaa, että asennon otto on selvä. Siitä miinus 2. Sivulletulossa on vissiin itekin niin onsku siitä, että mä olin tyytyväinen, että pomppaa ku vieteri vieressä. Ei kovin siistiä. Vähennettiin vielä 1,5 vauhdista, ja jäljelle jäi siis 6,5. Ihan sama, mä olin niin hiton onnellinen siitä, että eteni ruutuun asti, vaikkakin epävarmasti mutta se löyti sen vieraassa paikassa, ja koetilanteessa!! Kun tätä on sentään ihan muutaman kerran tahkottu...

Seuraavana L, ja mun jännitys kiristyi tuossa pa:ssa odotellessa, ihan meinas perse halvaantua. Odoteltiin tossa nimittäin tovi, kun tuomari luki sääntökirjaa. Josta syystä se varmaan kääntyikin seisomisessa mukana, itse stoppihan on aika kiva, nostaa tassua, mutta laittaakin sen takasin maahan nätisti. Mä jäkitän jotain maahanmenossakin, onneksi Jeccu pelastaa tän liikkeen ite. 7.

Seuruu. Toi seuruun alku videolla on ihana, Jeccu tulee vierellä kuin pieni linnunpoika suu auki :D
Tästä kahdeksan, parissa kohtaa meinaa vähän ajatus harhautua, mutta tulee mukaan itse. Täykkäreissä paristi putoaa kontakti, niitä pitää vahvistaa. Ja ihan sairaan hieno peruutus!!!! Ai että oon tästä onnellinen! Ei nimittäin ole kertaakaan tuota ennen kentällä mennyt suoraan, vaan heti ekasta askelesta pompannut sivuun. (Vai meniköhän suoraan jonkun matkaa markon koulutuksessa....?) Ollaan tätä tehty melko paljon myös, kotona. Taisi edellisen illan kanafilepalkat auttaa :D Ihan ne koirille tarkoitetut...Hitto kun tyytyväinen! Tuomarikin kehui miten suoraan meni. Onneksi seuruu loppui tuohon, niin pystyi kehumaan hulluna.


Videolla ei näy luoksari, tulee täysiä, ottaa sen normaalin kokoavan askelen ennen pysähdystä. 7,5.

Seuraavaksi tunnari. Rumasti tassulla liikuttaa paria, tuo onneksi oman. Tuomarilla hankaluuksia nähdä mitä turkkikoira teki, antoi siksi 7. Hö. Ei pureksinut, eikä muuten niin tehnyt Cassukaan, en erottanut kumpi tunnari oli kumman. Ihan hiton tyytyväinen tähänkin!

Kakeissa menee maahan niin, että laittaa toisen tassun kissamaisesti rinnan alle. ARGH! Että ärsytti, tiesin että tosta on hankala nousta ylös. Eikä se sitten noussutkaan kuin vasta kolmannella. Seiso-maa-vaihdosta tuomarikin oli kateellinen :) Maa-seiso-vaihdossa tuli eteenpäin. Taas luettiin sääntökirjaa, ja saatiin näistä 5. Jotainhan siellä lukee, että jos teknisesti hyvät vaihdot, niin vaikkei kaikki asennot toteudu, voi vielä pisteitä saada. Näihinkin vielä vahvistusta, mutta ei se kovin paljoa edennyt kuitenkaan. Itse asiassa oli kyllä peppu samalla viivalla mihin jätin, eli se on mennyt jonkin verran taapäinkin jossain vaihdossa.


Jäljellä vielä ohjattu. Vilkaisi jo kävellessä yleisöön, en nyt tiedä mikä hitto sen kiinnostuksen siellä herätti. Jumitti sitten katselemaan sinne, justiin kun olisin antanut käskyn. Tietty se liikkurin käsky-sana tuli siltä puolelta vielä. No, haki sitten väärän vaikka yritin korjatakin. Nolla tietty.

Yhteistyö 8, loppupisteet 207 eli III-tulos. Ei se huonosti mennyt, kokonaisuutena tosi hyvin, vaikkei päässyt palkkaamaankaan välissä. Voitettiin se toinen koirakko kumminkin ja oltiin rotumestareitakin :D

Takana siis ihka eka voittajan kokonainen koe, ja olen kyllä tosi tyytyväinen. Niin vähässä ajassa opetin Jeculle monta uutta liikettä. Ja se on kyllä osoittanut olevansa tosi taitava, hyvin on saatu koekuntoon nämä voittajan liikkeet. Raakileita toki vielä, mutta vanhoja on oikeastaan ainoastaan luoksari ja seuruu! Siinäkin uutena peruutus, ja nuo juoksun käännökset ja hidas käynti. Yhteensä 6 täysin uutta liikettä, että repikää siitä :D Ei voi olla kuin ylpeä pojasta <3 Putkiaivot on parhaita. Tuomari palkintoja jakaessa sanoi, että hienosti jaksoi koko kokeen, sanoin että se oon kuule minä, joka ekana kentältä lähtee. Jeccu jää vielä seisomaan eikä halua kotiin. Tuomaria nauratti ja sanoi että ihana.

Muutama Hennan ottama kuva kokeesta, kiitos hänelle niistä sekä videosta, jota kuvasi osaksi myös joku tuntematon, kiitos hänellekin :) Hennan Fiiliksestä tuli alokkaan rotumestari, hauska tapaus sekin. Kyllä esitettiin hienoa schape-energiaa tuossa kokeessa ;)


Tuomarina tiukka mutta mukava Tuire Marjamäki, ja liikkurin nimeä en tiedä, mutta oli ilo olla kehässä. Helppoa ja mukavaa, siirtymät sujuvia. Parin viikon päästä oman seuran koe, hallissa vielä...saas nähdä mihin kuntoon ne liikkeet siihen mennessä saadaan!

Kommentit