Kontaktien testausta

Tulipa tuossa mieleen, että ei noita muita kontaktiesteitä ole tullut tehtyä sen A:n opetuksen aloituksen jälkeen. Ja kisoihinkin ollaan menossa lauantaina, joten lähdettiinpä taas kerran hallille. Eli testiin että ymmärtääkö Jippo, mikä ero on Bängillä (keinu), Kiipeellä (puomi) ja A on tietty A. Otin tarkoituksella noihin ihan erilaiset käskyt, jotta varsinkin keinu ja kiipee olisivat erilaiset. Kun sinne esteelle mennessähän ne näyttää koiran silmissä tasan samanlaiselta, ja eliminoi myös sen monesti nähdyn keinun jälkeisen puomille menon varovaisuuden. Tai päinvastoin, ja keinusta tulee mallia lento kun kuvittelee sitä puomiksi. Jotain sitä on osannut opettaessa ajatellakin sentään ;) Tein treenatessa tarkoituksella ensin sen esteen missä ei pysähdytä, sitten missä pitää pysähtyä, ja sitten se hieman keskeneräinen A, mutta missä ei myöskään pysähdytä.

Mitä enemmän asioita opettaa, sen enemmän niitä poksahtelee mieleen mitä vielä on opettamatta. Lista on ihan hirmuinen. Ja tänään tuli mieleen sekin, että aika moni nuori koira ihmettelee esim. A:lla takaaleikkausta. Joten sitäkin tietty piti heti mennä kokeilemaan. Ekalla toistolla selkeästi ihmetteleekin, ei onneksi sentään ympäri käänny. Teen sitten aika tiukkojakin leikkauksia, mutta äkkiä se tuohonkin asiaan tottuu. On se aika makee, niin kuin Sami sanoi tiistain treeneissä :D


Keinu: tuo ei enää hirveän paljon nopeampi voisi olla, ettei siitä tule lentokeinu. Eka toisto on ihan se optimaalisin mitä se ehkä pystyy olemaan.

Puomi: <3 Nyt pitää vetää tuota samalla rohkeudella kisoissa, luottaa että se ottaa kontaktin ilman että mä hidastan lopussa. Ihan järjettömän hienolla laukalla vetää loppuun asti, katse justiin siellä missä pitääkin eli puomin päässä. Tottahan se koko este voi olla vieläkin nopeampi, mutta eipähän ainakaan himmaa alastulolla, ja tosiaan tietää mikä on jutun juoni :D

A: Taas tehtiin 11 toistoa. Mikä juttu tää on? Yritänköhän mä laskea kymmeneen, enkä osaa? Vaikka en kyllä ole treenaamaan lähtiessä päättänyt, monta toistoa otetaan, oon vaan lopettanut "hyvään kohtaan". Ja näköjään se on mun mielestä aina kun on tehty 11 kertaa :D Tehtiin ensin 4 toistoa kehikon kanssa, ja sitten loput ilman. Myös muutama toisto tiistain treenien päätteeksi, eikä tosiaan ole kertaakaan väärää toistoa tehnyt sen ekan jälkeen kun opetuksen aloitin :O Joten suhde tällä hetkellä suurinpiirtein väärin 1-oikein 44. Melko hyvä!

Kommentit