Juju on bäkkii!

 Sen Jujun häntäkivun ja -jumin jälkeen käytiin Haminassa ykkösluokan kisat, kun halusin nähdä että onko palautunut. Ja siksi, että siellä ei ole niin mutkikkaita ratoja. Ja siksi, että mentiin katsomaan kun Manta aloitti kisauransa, ja mittautti ittensä suoraan mediluokkaan, jes!!

No hyvinhän se niissä pärjäsi, saatiin kaksi nollaakin hyppäreiltä. Se alkoi muutenkin olla oma itsensä, leikki Höpin kanssa ja olemus muuttui kokonaan. Toki se vuotaa maitoa, kun sillä on "pennut", juoksuista sen verran aikaa. Se ei kyllä sitä mitenkään vaivaa, eikä siitä välitä. 

Saatiin ihania kuvia by Petra Strübing, ja niin hyvän väriset esteetkin että pakkohan näitä oli ostaa :D


Ihana iloinen Juju <3

Hiukan se tuntui siltä, että meni käsijarru päällä, mutta silti noin vitosen etenemää, joten ei se niin huonosti sitten mennyt. 

Tästä innostuneena ilmosin sitten Hyvinkäälle, tuomarina uusi Mikko Palsola. Tullut monta uutta tuomaria, ja olen nyt ollut kolmen (vai neljän?) radoilla joko harjoitteluaikaan tai jo kun on saatu oikeudet. Kivoja on ollut kaikki. (Poislukien se Kouvolassa syksyllä ollut, mutta hän ei päässytkään jatkoon. En ihmettele. Radankin mittasi vetämällä mittapyörää perässään. Että mitä helvettiä?)

No jokatapauksessa, Mikko oli piirtänyt tälläiset radat:


Tällä ekalla radalla sanoin heti, että Juju menee tuonne putkeen eikä kepeille. Meillä on nyt tällä hetkellä semmoinen putkiveto-ongelma ettei tosikaan. En edes muista monta hyllyä on tullut siitä, että on putkiansa keppien takana/lähellä/eikä niin lähelläkään, mutta sinne menee.

Arvatkaa kuin kävi? Vaikka kuinka käänsin, enkä olevinaan edes vilauttanut rintamaa tms sinnepäin, niin putkeen meni. Niinjoo, ja varasti lähdöstä, sain vielä ihme kyllä inniin kolmoselle. Hylky sitten esteelle 7. Juu ja jätti kepit kesken. Takaosassa mentiin samaakin rataa Muurilta esteelle 14, kunnes Juju valitsi hypyn 9 putken sijaan. Loppu räpellettiin maaliin. Mutta intoa oli ja iloa, joten se pääasia!

Tämä toka hyppäri menikin hyvin esteelle 4 asti, jonka tuli sisäpuolelta, kun oletin että linja vie sen ulkopuolelle. No ei vienyt. Sitten kaikessa viisaudessani vaihdoin keppien jälkeen suunnitellut persjätön valssiksi, jolloin meinasin törmätä esteeseen, kun käännös olikin niin tiukka. Voi herranjestas. Sitten Juju esitteli irtoamistaan, kävi hyppäämässä pituuden ja meni suoran putken ja tuli renkaan takaisin mun luo. Sitten jatkettiin loppuun loistavasti, aivan hiton hienosti irtoili, lähetin sen hypylle 16, kirmasin inniin hypylle 18 ja justiin ehdin! Tämä pätkä meni tosi hyvin. 

Tosin meikäläisen kintut ei kyllä tikkaa tarpeeksi nopeasti, että hyppäreillä ehtisin mihinkään, joten mennään vaan noita agiratoja jatkossa :D :D 


Sitten tämä agirata, profiili oli aivan mahtava, tiesin että nyt voin käyttää meidän vahvuuksia hyväksi. Joten, tuo putkesta kepeille hakeminenhan onnistui hienosti, ja jouduin jopa lopussa "painamaan" sen päälle, koska tuossa keppien lopun ja putken välissä ei paljoa tilaa ollut. Ja se teki ne loppuun!! Sen lisäksi, että meni todella vauhdikkaasti kepeille, eikä hidastanut yhtään vaan painoi menemään. 

Päätin että kokeilen tuohon kasille ennen puomia poikkarin, koska jos olisin lähtenyt yrittämään persaria tms. niin olisin ajanut sen päälle ja työntänyt hyppäämään väärään suuntaan. Lähetin sen siis kutoselta putkeen, leijeröin (!) pituuden ja kutsuin, ja sehän toimi kuin junan vessa. Puomin juoksarin tiesin että takaakierto toimii, kun en lähde ryysimään, vaan annan sen käskyllä hakea. Ja haki! Taas leijeröinti, tässähän mun ei tarttenut juurikaan juoksennella, kun vaan hinkutin tuossa puomin vieressä ja Juju hoiti hommat. Pikkuinen linjaus hypyn 14 taa, keinu varmasti, ja sitten tein mamariratkaisun ja päätin kierrättää  hypyn 17 kauemman siivekkeen kautta. Koska putki. No, sekin toimi, maltoin odottaa ja sitten vaan mietin että nyt tarkasti loppuun! Jaaaaa sitten Juju luki esteen 18 takaakiertona. Ounou! Tuomarikin oli että eiiiiii!!! Niin hienosti mentiin, että saatiin maalissa  oikein aplodit tältä radalta. Loppuhan toki meni ihan oikein. 

Mutta voi vitsi miten ihanaa, ja miten onnellinen olin kun Juju oli ihan oma vauhdikas itsensä, ja mä saan kisata sen kanssa <3 

Ilman suodatinta, tässä kaikki radat striimiltä, näkee siitä ainakin että hauskaa oli! Harmi ettei ihan välity nuo kaikki hienot Jujun irtoamiset yms.


Kommentit