JSP -kisat ekaa kertaa!

 Mullahan olisi ollut oikeus osallistua senioreiden ässämmiin jo kolmatta kertaa, aiemmin en ole "uskaltautunut". Tällä kertaa Kuopiossa ja edellisenä iltana etkot, Mika Kangas tuomarina molemmissa. Kun ei tässä nyt mitään nollia ehditä keräämään ennen "oikeita" SM-kisoja, niin halusin päästä kuitenkin arvokisojakin Jujun kanssa treenaamaan. On niissä aina omat juttunsa, vuoron odottelut ja ihan eri määrä koiria yms. Noh, valitettavasti täälläkin suurimman roolin otti meidän kisoja ajatellen se perkeleen helle. Sanoin justiin että eikö mitkään arvokisat voisi olla talvella tai edes myöhään syksyllä? Hallejakin on olemassa vaikka kuin hienoja nykyään.

 Ihan todella kamalasti harmitti, Jujulla on kauheasti menohaluja, mutta ei hitto vaan pysty tuossa kelissä enää. Se vetää autosta lähtien halliin, jolloin se tukehtuu jo siihen hemmetin hihnaan, sitten odotellaan kahden kuuman tehdasrakennuksen välissä vuoroa jossa se hilluu itelleen jo kielen poskelle. Saat sen rauhoittumaan kun on haukkunut suurimman intonsa pois. Joten joo, ehkä tuohon odotuksen pituuteen täytyy kiinnittää huomiota myöhemmin. Ei pysty noin pitkää aikaa jonottamaan, täytyy tulla viime tinkaan vasta pelipaikoille. Ainakin se tuli opittua täällä. Ja se, että täytyy opettaa sille pikkuisen vireenhallintaa....Sillä kun ne kierrokset nousevat nollasta sataan heti, kun saavutaan kisapaikalle. Eikä tosiaan oo sieltä lungeimmasta päästä tuo otus. Mutta siksi se mulle niin paras onkin <3 

Enivei, varasin mökin Rauhalahdesta josta oli matkaa about kymmenen minuuttia kisapaikalle. Tosi kiva paikka, koirille oma uimaranta varattu ja ulkoilualuekin. Mulla oli semmoinen köyhän budjetin mökki, missä jääkaappi ja keittomahdollisuus mutta wc ja peseytyminen yhteisissä tiloissa. En ajatellut ollenkaan miten iso paikka tuo on, pikkuisen enemmän mahdollisuuksia ajanviettoon kuin ihan tavis leirintäalueella. Mm. kesäteatteri samalla alueella. Hyvin pärjäsi tuolla mökillä, sai koirakin olla rauhassa. Tätä reissua varten ostin viilennysalustan koiralle, vaikutti kelpaavan koska makaili sen päällä koko ajan mökissäkin. Jossa oli kuumempi kuin ulkona.....onneksi mulla oli reissaajan paras kaveri, eli pöytätuuletin sentään mukana.

Perjantai-iltana oli etkot, joissa tarjolla kaksi rataa. Ensin agirata Mika Kankaan tuomaroimana. Toisena olikin hyppäri Jessi Landen tuomarina. Se jätettiin väliin, ajattelin että tässä helteessä riittää se, että päästään testaamaan kontaktiesteet. Nämä radathan olivat ihan normiratoja. JSP-radat ovat n. kakkosluokan tasoa, eli paljon helpommat. 

Tässä olikin aika haastava kepeille vienti, tuo alku (kun joku on alkanut varastamaan lähdöistä, ((taas)). Muutenhan tuo oli kohtuujouheva rata mennä. Kepeiltä putkeen ajattelin tehdä/kokeilla bäckläppiä, enpä oo sitä Jujun kanssa koskaan tehnyt, mutta sehän osaa kaiken kun se lukee ohjausta niin ei se jää kyselemään. Alkuun siis menin tuonne 2-putken loppuun, lähdin juoksemaan ja vapautin Jujun, persjättö 2-3 väliin. Putkeen irtosi kivasti, juoksari hyvin, 7-hypyn rima tippui? Olin varmaan myöhässä ohjauksessa. Sen verran vaikutti se kuumuus, että ihan niin hyvin ei lähtenyt tuosta 10-hypyltä 12-putkeen kun kuvittelin. Normistihan siinä nyt ei olis tarttenut edes miettiä, kumman putken valitsee, kun jo liikerata olisi vienyt sen sinne taempaan. Ehdin persjättöön 13-14 väliin, rynnistin ja peitin kepit, joten Juju meni putkeen. Hahaa. Otin sen putkesta kepeille, sillä bäckläpillä putkeen ja vitsi miten hienosti toimi! Loppuhan nyt oli ihan helppoa menoa. Tykkään kyllä näistä Mikan radoista älyttömästi. 


Lauantaina oli aamusta klo 9.50 eka rata, ja tajusin vasta edellispäivänä kun katselin aikataulua, että miksiköhän molemmille radoille on kaikille aika? Kannattaa sitten siinä vaiheessa lukea säännötkin, eli JSP-kisoissa saa mennä molemmat radat, tuli ekalta tulosta tahi ei. Normiässämmissähän finaaliradalle ei pääse, jos ei tule tarpeeksi hyvä tulos. Josta syystä tuli pikkuisen kiire suunnitella matkajärjestelyt uusiksi, otin toisenkin yön mökkiin. Jota tosin en käyttänyt, kun lähdettiin illalla kotiin pakoon sitä kuumuutta. Levättiin kuitenkin ennen lähtöä hetki. Noh, sitä ennen kuitenkin kisailtiin tosiaan ne kisatkin :D Eka rata tosiaan aamulla, ja toinen rata sitten iltapäivällä klo 15 suurinpiirtein, joten päästiin siinä välissä mökkiin vähän syömään ja lepäämään. Tosin Jujulle ei kelvannut edes ruoka, vissiin niin kuuma että vain vesi kelpasi. 


Tässä radassa ei mitään ihmeellistä ollut, kepit se hemmetti jätti kesken. Huoh. Tässä en kyllä edes myönnä tekeväni mitään että lopettaisi, en käännä katsetta enkä tossuja tms. Vauhti oli kateissa, lönköteltiin menemään, joihinkin hyppyihin se teki semmoisen pikkuaskelen ennen hyppyä, eikä leiskauttanut vaan yli. Tosin silläkin vauhdilla ilman korjausta, tulos olisi ollut kohtuullinen. Että hitto sentään. Muita virheitä ei tullutkaan tällä radalla. Taidettiin olla sijalla 36. ennen toista rataa. Parhaansa Juju kyllä yritti, tuo kuumuus ei vaan todellakaan sovi meille kummallekaan.





Sitten vuorossa agirata iltapäivällä, ja jotain outoa tapahtui puomilla, en tiedä luuliko Juju sitä keinuksi, mitä se myöskään ei aiemmin ole tehnyt. Mutta oudon hitaasti sen meni. Kepeille mulla oli monta vaihtoehtoa ohjaukseen, ja kun meni hitaammin kuin normaalisti, päätin että teen 6-7 väliin persjätön. No mutta hei ylläri! Taas keppivirhe, vedin sen omalla liikkeellä ohi aloituksesta. Mitä enemmän minusta tulee epävarma noista kepeistä, mitä enemmän "autan", sitä enemmän niitä virheitä tulee. 




Lopulta kuitenkin sijoitus yhteistuloksissa 29./59. että saatiin me sentään tulos ekoissa arvokisoissa! Ensi vuonna toivottavasti on vähän viileämpi kesä :D 

 Juju on oikeasti ihan paras agikoira, me pidetään nyt kesätaukoa, oman seuran kisoissa mennään pari rataa kylläkin. Syksyllä me rokataan taas!

Kommentit