H-hetki lähestyy

 Käytiin maanantaina Enkun kanssa tiineysröntgenissä ja samalla se sai toisen herpesrokotuksenkin. Astutuksesta 55 vuorokautta. Mamma voi hyvin, ruoka kelpaa ja kävelyllä se käy mielellään, jos mennään sinne minne se itse haluaa. Reijan sanoin, "sillä on mielipiteitä". Mun mielestä se on vaan hemmetin itsepäinen koira. Kimin kanssa se ei suostunut menemään kymmentä metriä pidemmälle, absit pohjaan ja takasin himaan. Ei ole sen koommin yrittänytkään viedä sitä ulos. On se toisaalta hassu, voisihan sitä takapihalla käydä kakalla, mutta ei. Se on otettava hihnaan ja vietävä kävelytielle, joka on aidan toisella puolella. No hyvähän se on, että pidetään oma piha siistinä :D

No mutta, alla siis röntgenkuvat. On kyllä laadukkaat laitteet ja erittäin selkeät kuvat tuolla Päijät-Hämeen eläinlääkäriasemalla. Sitten alettiin laskemaan lapsia. Tässä muuten näkyy hyvin, miten ne voivat piiloutua suolenmutkiin. Ylemmässä kuvassa ei näy kuin 4 pentua, alemmassa sitten sen verran liikkunut pentu, että näkyy viideskin. Kun joskus syytetään eläinlääkäriä etteivät osaa laskea, no eipä tuota näkymätöntä voi kukaan laskeakaan ;) Joku sanoi, että on siellä kuudeskin siellä suolissa. Se jää nähtäväksi, mutta mun "gurut" laskivat että viisi, ja ne ovat aika monesti (ellei aina) olleet oikeassa. 



Ell tuumasi, että on hyvin kasvaneita ja tasakokoisia pentuja. Kun kerroin että paino on noussut 4 kiloa (mikä on aika paljon), niin hän tuumasi että sitten on oltava paljon nestettä. Schapen pennut eivät niin paljoa syntyessään paina, joku vanhempi kasvattaja laskeskeli että puoli kiloa per pentu tulee painoa, nesteen paino mukaanlukien. Enkku on nimittäin melkoisen pinkeä. Hän tuumasi, että pitäisi olla helppo synnyttääkin kun tulevat "hyökyaallon" mukana ulos. Piti tarkistaa, niin Jipolla painot nousseet 2.6, 3 ja tokassa pentueessa jopa 5 kiloa. Kaikissa ollut se 8 pentua. Englalla edellisellä kerralla 4,4 eli se taitaa kerätä enemmän tuota nestettä. Pitää vielä lisätä ympärysmitat, ne ovat kasvaneet vyötärö 50-70 ja vatsaa ei aiemmin mitattu, mutta nyt 74 cm. Helposti se kyllä synnyttikin, pari puristusta ja pentu pihalla. Saas nähdä synnyttääkö taas seisoviltaan niinkuin viimeksi. Niitä pentuja sitten kiva koppia kun tulevat ulos :D Jippo kyllä synnyttää ihan kyljellään. 

Eilen illalla pääsin töistä kymmeneltä, ja mittasin iltalämmön. Se olikin peräti 38.6, aamulla oli 37.4 ja Enkku läähätti kovasti. Siis erilailla kuin normaalisti, ja mietin jo että eikait se nyt jo ala avautumaan. (vrk 56, kyllähän se päivien perusteella jo voisikin) Suvin kanssa viestiteltiin, ja päädyttiin siihen että ei sentään kumminkaan kun ei muita oireita kuin nopea läähätys ole. Ruoka kuitenkin maistui, eikä ole tyhjentänyt vielä ollenkaan. Koirahan siis tyhjentää suolensa kakkaamalla usein ennen synnytystä, ettei pesä likaannu ponnistaessa. Tosin ennen röntgeniä kävi neljä kertaa, muttamutta. Onhan tämä sellaista mietiskelyä tässä(kin) vaiheessa. Tyttöjen mielestä Enkku myös tuoksui hyvin mielenkiintoiselle, kävivät haistelemassa todella tarkkaan sitä illalla. Rauhoittui se läähätyskin sitten illan mittaan, pennut varmaan mellastivat ja voihan siellä olla supisteluja jo. Maha on laskeutunut, ja pennut vaihtaneet paikkaa alemmas maanantaista, että kyllä ne siellä järjestyvät synnytystä varten. En usko että sunnuntaille asti menee, joka on 61.vrk. 

Lootaan käytiin tutustumassa, muttei sillä petaamisen tarvetta vielä ollut. Kovasti nuuhki kaikki paikat pentuhuoneessa. Pentuhuonehan pidetään muilta kiellettynä alueena, emä saa rauhassa olla pupsien kanssa siellä pari ekaa viikkoa. Jos ei Juju sinne taas salaa karkaa hoitamaan lapsia... Jippo lähtee hoitoon torstaina, ettei taas sekoa synnytyksen aikana. Sehän oli viimeksi niin hädissään kun kuuli pentujen äänet, ja oli varma että sen täytyisi ne hoitaa. Joten kaikkien osapuolien stressiä vähentääkseni, se pääsee Sannalle lomalle. 

Tänään Englan aamulämpö oli 37.5, pikkuisen levoton yö oli kyllä mutta saatiin molemmat nukuttua. Saa nyt kyllä luvan pitää ne kinttunsa ristissä vähintään torstai-ilta kymmeneen asti, jolloin mulla alkaa viikon synnytysvapaa. Teen nyt töitä vuorotta sen takia, ja tänään on aamu ja yövuoro, huomenna sitten vielä se iltavuoro. Mutta joka tapauksessa, kohta se jännin hetki on käsillä!

Kommentit