Jopas on aikaa vierähtänyt

 ...edellisestä postauksesta. Ei tänä koronavuonna ihan hirveästi tapahtumia ole, ja kaikki pikkuiset treenivideotkin tulee laitettua instaan. 

Agilityn saralla ollaan käyty Ville Liukan treeneissä Stromförsin Ruukin idyllisissä maisemissa kolme kertaa, ja Misa Riiali vetää joka toinen viikko meidän treenejä. 

Ollaan siis onneksi saatu vielä treenata, maski päässä tutustutaan rataan ja kuten videoista näkyy, koutsi pitää maskin päässä. Joten niitten oppien suhteen ollaan kyllä hyvällä mallilla, ja kevääksi/kesäksi huristellaan Misan kotiin joka toinen viikko. Päästään ulos treenamaan ja aina isolla kentällä. Ja ihan hulluna toivon, että kunhan kevät ja kesä tulee niin päästään ulkona kisaamaankin. 

Tammikuun 19. Misan treeniä. 

Tässä tammikuun lopusta koko radan treeni itsekseen, tosin tehtiin pätkissä. Aiheena puomilta vasen, inin ja loppusuoraa, ja hyvin meni!

Yhdet Villen treenit tammikuussa:

Tämä video 23.2. olleista Misan koko radan treeneistä. Juju on ihan hurjan taitava, ja meikä ei jaksa juosta yhtään. Tämä on ihan treenin lopuksi veto, ja nollanahan se olis mennyt (joo sinne esteelle 21 asti, kun loppuun en jaksanut. Mutta eihän kisoissakaan ole kuin 21 estettä maks. :D )

Kaikesta tästä nyt sitten on seurauksena se, että ollaan treenattu ittemme kyllä todellakin kisakuntoon, kunhan niitä kisoja vain olisi. Tai siis taidot olisi kisakunnossa, mun juoksukunto ei niinkään ole nousussa. Tosin kisat aina pistää minuun sellaisen adrenaliinipiikin, että sillä kyllä ne pari rataa juokseekin :D Jujun taidot ovat kasvaneet ihan mielettömästi, katselin jotain facen muistoa vuosi sitten, ja pitäisi kyllä ihan aina muistaa se työ mitä on tehty jotta pääsee tähän pisteeseen. Että mun mielestä se nyt on valmis kolmosiin, ei kyllä olisi ollut niitten rotumestisten jälkeen jossa nousunolla saatiin. Ja sekin oli syksyllä, että kehitystä kyllä tapahtuu koko ajan! Se inin:kin ollaan melkein jo selätetty. Kunhan olisi niitä KISOJA, että päästään testaamaan taidot myös radalla. 

Ainiin ja täyttihän mun musta kaunotar jo kolme vuotta helmikuussa. Miten ihmeessä? 

Jippokin pääsee aina treenaamaan kun itekseen käydään, ja on kyllä ihan yhtä innoissaan kuin aina.  Kuvassa tyttärensä Mantan kanssa. Johonkin latasin sellaisen pomppaloikka-videonkin siitä, mutta enpä nyt löydä mistään. Se on kyllä ihan superotus <3 

Hassu Cassu on myös reipas ja pirteä ukkeli, lihakset siltä on kuihtuneet melkolailla ja on semmoinen kuivan kesän orava, mitä jotkut vanhat miehetkin ovat. Näkö siltä alkaa heikkenemään, ja ehkä kuulokin hieman, tai sitten käyttää hyväkseen sitä että ei sitä nyt enää ihan kaikkea tartte kuulla. Kolmen kuukauden päästä täyttää jo 12! Vilu sillä ilmeisesti on, koska tykkää tulla ihan viereen nukkumaan ja lämmittelemään. Ja joka ilta tulee sohvalla viekkuun istumaan, että rapsuta selkää. No minähän rapsutan <3 Kuvassa Cassu Mantan ja Jipon välissä. 

Ja sitten meidän suru ja murhe. Jecun jalka on todella kipeä. Niin kipeä, että en tiedä näkeekö enää kesää. Milloin on aika tehdä se viimeinen palvelus? Milloin sinä annat periksi, ja tajuat sen minkä muut näkee ensi silmäyksellä? Suljetko silmäsi viimeiseen asti, vai kannatko vastuusi ajoissa? Onko sinulla oikeus vain odottaa, vai onko se sinun velvollisuus antaa sen lähteä suurinpiirtein saappaat jalassa, vai odotatko sitä päivää että on ihan pakko? Silloinko on aika, kun se enää halua lähteä edes ulos? Silloinko, kun se kävelee enää vartin lenkkejä tasaisella? Silloinko, kun se ei ota enää yhtään raviaskeltakaan eikä varaa painoaan yhdelle jalalle ollenkaan? 

Se päivä oli jo. 

Tämä on minun Jeccuni. Tällaisena se pitää muistaa.

En tiedä mitä tehdä.