Tytöt epiksissä

P-haun epiksisissä eilen molemmat tytöt mukana. Juju tietty mölleihin ja Jippo kisaaviin. Pitää sitä vissiin jotenkin alkaa treenaamaan niitä SM:iäkin varten. Onhan Jipon kanssa tehty omatoimitreenejä, mutta missään ryhmässähän se nyt ei ole. Ja ollut aika pienellä tekemisellä viime aikoina, ihan vaan siksi että se on ollut tällä kertaa aika pitkään flegu juoksujen jälkeen. Pidetty sitten oikein kunnon tauko, on mulla tuo toinen jolle pitää kaikenlaista opettaakin. Ei se kunnon tauko pahaa tee kellekään. Kisattu on viimeksi helmikuussa, nyt Porvoon iltakisoihin oltaisiin menty, mutta oli niin hirveä helle että peruin ne kisat. Edellisenä iltana käytiin mittauttamassa Jippo uudelleen mediksi, jei! Vaikka sinänsä vähän jännitti, niin toisaalta olin kyllä varma että medi se on. Sen kun aikoinaan mediksi mittasikin Savioja sillä vatupassimitallaan. Toki arvasin että joutuu kiertoon, alin mittaus 42 ja ylin taisi olla 42,5 cm. No nyt on kisakirjan välissä arvopaperi :)

Nojuu, siis eilen ekana möllit ja Jujulle otin kaksi rataa, kuten tietty Jipollekin. Aattelin että taas ei ole mitään muuta kriteeriä kuin se lähtö ettei varasta, ja oman vuoron odottelu ja että tottuu niihin kaikkiin muihin koiriin, älämölöön, tuomareihin yms. Eipä ne sitä haitanneet/kiinnostaneet, vaikka tuomarinakin sattui olemaan Mari, joka meille pitää myös näyttelytreenit :D Mari olikin tehnyt tosi kivat radat sekä mölleille että kisaaville.

Vuoroon ensin siis Juju, ja sehän sujui hienosti! Hienosti odotti lähdössä, en uskaltanut kovin kauas mennä, kun ei olla tuommoista vielä treenattu. Alkusuoralla 4 hyppyä ja sitten putki. Menin kakkoshypyn kohdille ja siitä liikkeelle. En tiedä mihin se oli kaahaamassa tuolta yhdeltä hypyltä, missä piti kääntyä putkeen. Enpä sitä kyllä juurikaan mihinkään siinä ohjannutkaan :D Loppusuoralla lyhyestä putkesta kääntyy jo kohti, ottaa vielä eteen-käskyllä kaksi hyppyä mutta putkeen ei enää mene, josta kieltovitonen. Loppuun siististi siis vitosella. Mehän saatiin oikein tulos, en semmoista uskaltanut edes odottaa. Hyvä Juju!!

Toka radalla lähdössä uskalsin mennä pidemmälle ja vaihdoin siihen kaahauskohtaan valssin, ja kääntyi kyllä tosi nätisti! Jatko sitten kulmasta olleesta putkesta ei mennytkään niin hyvin, pudottaa riman, menee putkeen mutta sen jälkeen on jo hieman ihmeissään että mitähän tässä pitäis tehdä. Ohittaa yhden hypyn eikä taaskaan mee sinne putkeen. Tosin fokus on ihan muualla kuin radassa. Loppuun sitten taas ok. Onhan nuo tietty ihmeellisiä nuo noin pitkät radat, edelleenkään ei tehdä sellaisia treeneissä vielä. Ehkä se oottelee palkkaakin jo siinä. Mutta eka radan vitosella päästiin kolmannelle sijalle mölleissä, jei!

Jippo sitten olikin huomattavasti intoa täynnä, ja tiesin että no nyt on tauko tehnyt tehtävänsä.  Siis mehän ollaan lähinnä treenattu keppejä ja puomia itekseen, ja ihan pieniä radanpätkiä. Ja puomi niiiiin nätisti joka kerta oikein, vaikka mitä olisin tehnyt. Ja sitten: eka rata loiks! Toka radalla kun jään oikeen kattomaan ja käskyttämään, niin se kattoo takas ja loikkaa vielä korkeammalta. Jepulis! Ja arvatkaa palautinko? No en! Koska looginen ohjaaja, ja silleen. Pilattu on, ja ihan ite. Myönnetään. Muuten eka ja toka rata loistavaa menoa, kaahailee menemään ja vaikka tein vastiksen tuohon putkelle ennen A:ta, niin silti vetää pitkäksi. Liian myöhässä ohjaus, ja toisaalta intoa karvatassuissa ;) Puomin jälkeinen elämä eka radalla onnistui, toka radalla ei, kun se ei kuunnellut puomilla, niin ei sitten sen jälkeenkään. Mutta mun Jippo is back! Nyt kun olis viileät kelit niin olispa mahtavaa kisata sen kanssa! Missään superhelteissä on aivan turha lähteä kisaamaan, ei ole ohjaaja eikä koira parhaassa vireessä silloin.

Vitosella siis toinen sija, hienoa Jippo!! Iltanamit ansaittu :)

Keppitreenit

Jujun kanssa käyty hallilla tekemässä keppejä nyt urakalla, tällä viikolla tulee kolme kertaa, kun olen päättänyt että ennen pentujen tuloa mun on saatava se siihen kuntoon, että voin jatkaa kotona suorilla kepeillä. Mietin että jos jatkaisi sitten vaikka verkoilla jos niikseen tulee, katsotaan nyt. Tiistaina mentiin putkesta vauhdin kanssa, ja ihan ok menee nämäkin.Naurattaa kun tuo sen takapää elää ihan omaa elämäänsä, koikkeloi vähän hassusti. Ekan toiston jälkeen tässä kavennus. Perjantaina mennään vielä kerran tällä viikolla.

Samalla kerralla tehtiin myös keinua muutama toisto, ja mentiin nyt sitten myös puomia eka kerran! Aattelin että kokeillaan nyt miten se siihen esteeseen ylipäätään suhtautuu. Tietty heti tokalla toistolla räpiköi siinä, ja putoaa. Mutta ei jää ihmettelemään, kun mennään heti perään uudelleen enkä jää surkuttelemaan sille. Täytyy juoksuttaa sitä vaikka maassa olevalla alastulolla. Toivottavasti nämä nyt ei mene sekaisin, kun kaikki kontaktit tulee melkein yhtä aikaa. Tosin A nyt on ihan erilainen kuin puomi ja keinu. Mutta ei se tuota puomia ainakaan nyt keinuksi ajatellut, eikä hidastellut ylösmenoa.

Että edistyy edistyy! Saas nähdä saanko sen kisakuntoon tälle vuodelle, vai startataanko vasta ensi vuoden alussa. Kisaikä tulisi täyteen elokuussa, mutta se ei tule onnistumaan kun pennut on silloin. Eikä sen tartte kisavalmis vielä silloin ollakaan. Myös loppuvuoden mittaustilaisuuksia pitää alkaa väijymään, heinäkuussa olisi meidän Gameseissa, mutta ne on iän puolesta liian aikaisin.


Kommentit