Huligaanien treenailut

Tiistaina käytiin vähän aksailemassa, Jippo jatkoi putken treenaamista kun Kimi oli mukana apparina. Päästiin siihen vaiheeseen että minä lähetän Jipon putkeen ilman että pidän siitä kiinni ja ns. usutan putkeen. Namialusta toimii parhaiten kuitenkin tässä vaiheessa. Tutustuttiin pussiin eka kertaa, ensin kangas vähän ilmassa ja siitä laskettiin pikkuhiljaa alemmas kunnes oli maassa. Meidän pussissa on aika painava kangas, aika paha pienelle mutta alkoi sujumaan ok muutaman ohituksen jälkeen :)

Jipon treenattavat pikkuhiljalleen:
-kiipee
-eteenlähetys alustalla
-kiertää
-ohjaukset siivekkeillä

tokoa varten:
-pa
-seiso
-maahan
-istu-aika hyvällä mallilla jo, menee ilman apuja

Kerran ollaan tällä viikolla tehty kiipeetä, lisäsin käskyn koska osaa jo tosi hyvin etsiä asennon. Liikkeenkin kanssa pysähtyy kun kävelen ohi. Tulee useimmiten vasta luvan kanssa pois. Nopeammin se tän on kyllä hiffannut kuin isänsä :)

Jeccu teki rataa mikä oli hallilla valmiina, siinä tuli kierrä-käskyä mikä toimi ja tuli vastaiseen käteenkin sikahyvin tällä kertaa! Jee! Sitten oli pussista u-putkeen ja siitä takaisinpäin suoraan putkeen missä jättäydyin vähitellen itse kauemmas jotta ehtisi suoran putken jälkeen olevaan tilanteeseen. Sitä jälkeen olevaa tilannetta en kyllä edes treenannut mutta tuo oli aika hyvä treeninaihe tällä kertaa. Aika kauas pystyi jäämään jo ilman että tuli suoran putken ohi. Hitaasti ja varmasti Jecunkin kanssa eteenpäin, en viitsi rasittaa sitä liikaa. Rimat minikorkeudella eli toisiksi alimmassa.

Cassu treenasi sillä kerralla vastakäännöstä ja se osaa sen yhteen suuntaan muttei toiseen :O Tai sitten se vaan ei kuunnellut ja halusi päästä puomille. Kallistun ekan kannalle. Samalla sitten puomin kontaktia ja keinua.

Jecun torstaitokot:

Viimeinen kerta jälleen tokokurssia; ensi kerralla pitää mennä edistyneemmälle kurssille vaikka ei paljoa ollakaan treenattu. Ilmeisesti kuitenkin enemmän kuin luulin :) Alkuun kehäänmenotreeni, eihän Jeccu siitä onneksi mitään välitä kun on tottunut näyttelykävijä. Samaan syssyyn luoksepäästävyys rivissä ja pysyy tosi hienosti vierellä pa:ssa, vähän lipaisi vissiin kättä kun kävivät koskemassa :)

Paikkamakuu seuraavaksi kun kerta oltiin niin hienossa rivissä, palkkailin välillä, varsinkin häiriön kohdalla eli kun joku kävi laittamassa koiran maahan uudelleen tms. Piti paljon paremmin katsekontaktia kuin viime kerralla, ei pyörinyt pää juuri ollenkaan. Sivullenousu vois olla nopeampi. Nousee kyllä heti mutta ei niin täpäkästi kuin haluaisin.

Liikkeestä seisomista, tämä on se ainoa liike luoksetulon lisäksi mitä olen ihan oikeasti ajatuksen kanssa opettanutkin Jeculle. Ihan hyvin toimii, pitää alkaa häivyttämään käsiapua. Tein myös sitä että jätin seisomaan ja kiersin ympärillä, taakse en vielä mennyt vaan sivuille ja siinä pysyi hyvin. Palkkailin tietysti siitä. Tuli samalla treenattua pikkaisen seuraamista mikä tosiaan on ihan vaiheessa, lähinnä se on näyttelymenoa eikä tokoa :D Sen kanssa pitää mennä tosi ripeästi itse että se joutuu edes ravaamaan kun on sen verran isompi kuin Cassu. Muuten se vaan lähinnä lompsottelee.

Lopuksi oli kolme eri pistettä, ekassa pujoteltiin Einen ja Helin ympärillä. Koiran ei tarttenut seurata mutta pitää koko ajan kontaktia. Jeccu oli niin taitava että Heli alkoi heiluttelemaan käsiään ja hyppimään paikallaan, no sitä Jeccukin jo joutui kattomaan että mitä se nyt alkoi hillumaan :D Äkkiä sain kontaktin takaisin eikä sitten enää katsonut! :O Se vaan jaksaa mut yllättää joka kerta tolla keskittymiskyvyllään. Toka pisteessä luoksetulo, otin ihan tokomaisesti ja se meni okei. Vika piste oli liikkeestä maahan mitä ei olla treenattu ollenkaan, menihän se järkkyavuilla maahan. Siinä sitten jatkoliikkeenä oli että kiertelin ympärillä ja palkkailin samalla. Sanoin että sitä ei varmasti kestä että kierrän ympäri koska ikinä ei olla tehty. Heli sanoi että kehut koko ajan ja toistat käskyä niin varmaan pysyy. Ja niin se pysykin! Taitava poitsu, tokoa lisää vaan senkin kanssa.




Kommentit