Ultrassa
Käytiin siis ultrassa 4.1. torstaina, joka oli ensimmäisestä astutuksesta laskien 27. tiineysvuorokausi. Pyysin ajan aamuksi, koska olin menossa iltavuoroon töihin. Onneksi, niin eipä tarvinnut sen enempi jännittää. Tosin taisi montaa muuta ihmistä jännittää enempi kuin itseä, viestejä pukkasi edellisenä päivänä ja iltana useampikin ;)
Olin jo itse varma, että on se tiineenä, merkkejä kyllä oli samanlaisia sekä erilaisia kuin viime kerralla. Raasu puklasi kaksi kertaa torstai-aamuna lenkilläkin. Ja kun laitoin sille loimen, ettei karvat kastu ihan kokonaan märällä kelillä (jotta lääkärin olisi mukavampi karvat ajella mahasta), niin uppista vaan-soljet jäi toisistaan neljän sentin päähän. Ihan ei aiempi mitoitus riittänyt :D Se on nyt niiiiiin laiskaa ja niiiin raskaana, aamupissallekin se pitää hinata. Heittäytyy vaan selälleen, kun sanoo että mentäiskös pikapissalle takapihalle. Lenkillä lyö jarrut pohjaan, kun on tarpeeksi omasta mielestään kävellyt. Tosin tämä nyt vähän hellitti, kun tuo pahoinvointi laantui. Kukapa sitä nyt itekään oksennus suussa lenkille haluais. (anteeksi mielikuva :D) Syömisen lopetti taas pariksi päiväksi, mikään herkkukaan ei uponnut. Jonkun makkaranpalan otti kyllä, mutta pudotti eteiseen, kun etoi sekin. Ja eikä nyt siis ruokita koiria millään makkaralla, mutta pakko oli kokeilla kelpaako mikään ;) Ruokahalukin tosiaan palailee. Ihan ensi vaiheen merkkejä sillä oli yletön hellyydenkipeys, sekä rauhallisuus.
Eli torstaiaamuna "lenkin" jälkeen kohti Metsäpirttiä, on tässä ihan liki hevostilalla kunnon maalaiseläinlääkäri. On aika pro tuossa ultraamisessa, kuulemma hevosilla pitää erottaa sukupuolikin todella aikaisessa vaiheessa. Enpäs tuota aiemmin tiennyt. Meikku kysyi minulta, että miltäs itestä tuntuu, sanoin että olen sitä mieltä että tiineenä on. Kokeili seisoviltaan Jipon vatsaa, ja tuumi että ollaan sitten samaa mieltä. Nostettiin Jippo pöydälle, ajeltiin karvat ja sitten jännityksellä katsomaan monitoria. Olipa ihan eri meininki kuin viimeksi! Meikku sanoi ja näytti, että tässä on oikea sarvi, ja lähti vetämään ultralaitetta, ja sieltähän niitä vaan rivissä näytölle ilmestyi. Hän laski että 1-2-3, ihan itsekin näin että joo, niin on plops-plops-plops-vaan, rinkuloita ruudulle ilmestyi. Sitten vaihdettiin vasempaan sarveen, se ei ihan niin selkeä (itselleni) ollut, mutta Meikku tuumasi että tässä sarvessa vähintään yhtä monta. Sain sitten napattua kuvankin monitorista, ja olipa ihana ultrakäynti tällä kertaa! Tiedänpä mihin jatkossakin tullaan, ei kahta sanaa siitä. Semmoinen rauhallinen ja lämmin olo tuli tuosta käynnistä.
Siitä sitten Jipon kanssa lähdettiin, ja kun lähdin ajamaan, niin iski pikku paniikki. Jostain ihmeen syystä olin aivan varma, että pentuja on viisi. En todella tiedä miksi, mutta näin koko ajan ajattelin. Sitten tuli ne ajatukset, että voi kun kaikki menisi hyvin, toivottavasti kaikki pysyy hengissä, vähempikin kyllä olisi riittänyt...Mentiin kotiin, ja otin pojat ja kävin niiden kanssa lenkillä vähän ajatuksia järjestämässä.
Olen niin onnellisessa asemassa, että mulla on ihania pennunottajia odottamassa, pisimpään on odottanut jo -16 heinäkuussa pentua kysellyt. Toivotaan että hänelle oma pikku agilitytyttö nyt saadaan <3 Monella on ennestään schape, ja pari uuttakin perhettä rodun pariin tulee :)
En ole yhdistyksen sivuille yhdistelmää vielä laittanut, odotellaan syntymää ja katsotaan nyt, miten monta pentua tulee. Laitetaan sitten sinne jos tarvetta on. Tämä yhdistelmähän kyllä täyttää yhdistyksen vaatimukset, siitä ei ole kyse. Sukupuolijakauma kyllä jännittää, koska tällä kertaa narttuja on kyselty enemmän, ja viimeksihän syntyi uroksia enempi....jotta nyt sitten vaan jännitetään helmikuun alkuun asti, ja onneksi synnärille lupautui kaveriksi colliekasvattaja Tea, että saan lisäkäsiä auttamaan jos vaikka pentuja tosiaan kovasti paljon maailmaan tulee, ja vaikka pentujen kuivausapua tarvitsee. Ja onhan se mukava, että on joku seurana, Kimi ilmoitti että hänellä ei ole mitään aikomusta pentulaatikkoon synnyttämisen aikana katsoakaan :D Naurattaa vieläkin se viimekertainen hyvin nopea lenkille lähtö, kun synnytys alkoi. Mutta sitten kun synnytys on ohi, sitähän ei saa sieltä lootasta kulumallakaan pois <3 Ihanaa, kun on mies joka rakastaa eläimiä yhtä paljon kuin itsekin, ihan kaikkea se vaan ei kestä :D
Olin jo itse varma, että on se tiineenä, merkkejä kyllä oli samanlaisia sekä erilaisia kuin viime kerralla. Raasu puklasi kaksi kertaa torstai-aamuna lenkilläkin. Ja kun laitoin sille loimen, ettei karvat kastu ihan kokonaan märällä kelillä (jotta lääkärin olisi mukavampi karvat ajella mahasta), niin uppista vaan-soljet jäi toisistaan neljän sentin päähän. Ihan ei aiempi mitoitus riittänyt :D Se on nyt niiiiiin laiskaa ja niiiin raskaana, aamupissallekin se pitää hinata. Heittäytyy vaan selälleen, kun sanoo että mentäiskös pikapissalle takapihalle. Lenkillä lyö jarrut pohjaan, kun on tarpeeksi omasta mielestään kävellyt. Tosin tämä nyt vähän hellitti, kun tuo pahoinvointi laantui. Kukapa sitä nyt itekään oksennus suussa lenkille haluais. (anteeksi mielikuva :D) Syömisen lopetti taas pariksi päiväksi, mikään herkkukaan ei uponnut. Jonkun makkaranpalan otti kyllä, mutta pudotti eteiseen, kun etoi sekin. Ja eikä nyt siis ruokita koiria millään makkaralla, mutta pakko oli kokeilla kelpaako mikään ;) Ruokahalukin tosiaan palailee. Ihan ensi vaiheen merkkejä sillä oli yletön hellyydenkipeys, sekä rauhallisuus.
Eli torstaiaamuna "lenkin" jälkeen kohti Metsäpirttiä, on tässä ihan liki hevostilalla kunnon maalaiseläinlääkäri. On aika pro tuossa ultraamisessa, kuulemma hevosilla pitää erottaa sukupuolikin todella aikaisessa vaiheessa. Enpäs tuota aiemmin tiennyt. Meikku kysyi minulta, että miltäs itestä tuntuu, sanoin että olen sitä mieltä että tiineenä on. Kokeili seisoviltaan Jipon vatsaa, ja tuumi että ollaan sitten samaa mieltä. Nostettiin Jippo pöydälle, ajeltiin karvat ja sitten jännityksellä katsomaan monitoria. Olipa ihan eri meininki kuin viimeksi! Meikku sanoi ja näytti, että tässä on oikea sarvi, ja lähti vetämään ultralaitetta, ja sieltähän niitä vaan rivissä näytölle ilmestyi. Hän laski että 1-2-3, ihan itsekin näin että joo, niin on plops-plops-plops-vaan, rinkuloita ruudulle ilmestyi. Sitten vaihdettiin vasempaan sarveen, se ei ihan niin selkeä (itselleni) ollut, mutta Meikku tuumasi että tässä sarvessa vähintään yhtä monta. Sain sitten napattua kuvankin monitorista, ja olipa ihana ultrakäynti tällä kertaa! Tiedänpä mihin jatkossakin tullaan, ei kahta sanaa siitä. Semmoinen rauhallinen ja lämmin olo tuli tuosta käynnistä.
Kerroin Meikulle, että Jippo on itse 8 pennun pentueesta, äitinsä 7, ja äidinäiti myös 8 pennun pentueesta. Kun emälinjassa tämäkin asia kulkee. Edellisessä Jipon pentueessa oli siis myös se 8, ja yksi menehtyi, ei kehittynyt samaan tahtiin muiden kanssa. Meikku tuumasi, että niin-meillehän opetetaan että ei saa sanoa lukumäärää tarkasti, ettei tuijota siihen liikaa, mutta niin.....Lappuun kirjoitti 6? 7? ja minulle sanoi, että on siellä 6+.
Olen niin onnellisessa asemassa, että mulla on ihania pennunottajia odottamassa, pisimpään on odottanut jo -16 heinäkuussa pentua kysellyt. Toivotaan että hänelle oma pikku agilitytyttö nyt saadaan <3 Monella on ennestään schape, ja pari uuttakin perhettä rodun pariin tulee :)
En ole yhdistyksen sivuille yhdistelmää vielä laittanut, odotellaan syntymää ja katsotaan nyt, miten monta pentua tulee. Laitetaan sitten sinne jos tarvetta on. Tämä yhdistelmähän kyllä täyttää yhdistyksen vaatimukset, siitä ei ole kyse. Sukupuolijakauma kyllä jännittää, koska tällä kertaa narttuja on kyselty enemmän, ja viimeksihän syntyi uroksia enempi....jotta nyt sitten vaan jännitetään helmikuun alkuun asti, ja onneksi synnärille lupautui kaveriksi colliekasvattaja Tea, että saan lisäkäsiä auttamaan jos vaikka pentuja tosiaan kovasti paljon maailmaan tulee, ja vaikka pentujen kuivausapua tarvitsee. Ja onhan se mukava, että on joku seurana, Kimi ilmoitti että hänellä ei ole mitään aikomusta pentulaatikkoon synnyttämisen aikana katsoakaan :D Naurattaa vieläkin se viimekertainen hyvin nopea lenkille lähtö, kun synnytys alkoi. Mutta sitten kun synnytys on ohi, sitähän ei saa sieltä lootasta kulumallakaan pois <3 Ihanaa, kun on mies joka rakastaa eläimiä yhtä paljon kuin itsekin, ihan kaikkea se vaan ei kestä :D
 |
| mamman masu vrk 28 |
Kommentit