"Lähi"kokeessa Pieksämäellä

Meinaa olla nuo tokokoepaikat kiven alla evl:ssä-joten lähdin Tiinan seuraksi Pieksämäelle. Hän oli jo sinne Voitto-mittelin kanssa ilmoittautunut, ja kyseli josko lähtisin matka-ja kisakaveriksi. Kiitos vaan siitä hänelle! No mikäpä siinä, kahdestaan matkakin kuluu rattoisammin. Tuon reilun parin tunnin ajan minkä sinne kestää meiltä ajaa. Illalla innoissaan jo kassin pakkasin, laitoin kellon soimaan klo 5.25 ja eikun pää tyynyyn.

Aamulla herään siihen että koirat haukkuu, olin kuulevinani koputuksen ovelta (kun eihän meidän ovikellokaan ole toiminut kuin ties milloin viimeksi.) Kömmin sängystä ylös, keittiön kautta vilkasemaan mikron kelloa, joka näyttää 6:07!!!!! Järkytys, pitäis olla jo matkalla ja äkkiä huikkaamaan ovelta Tiinalle että: Oota kymmenen minsaa!! Koirat takapihalle, itelle vaatteet niskaan ja hampaitten pesu, ja nakkipaketti vielä kassiin Cassulle palkoiksi. Koirat sisään, Cassu mukaan ja autoon. Klo 6:15 päästiin sitten lähtemään, tehkää perässä :D 8 minuuttia herätyksestä matkalla Pieksämäelle. Huh. Herätyskello oli kyllä herättämässä klo 5:25 mutta tiistaina jostain kumman syystä. Ehdittiin just tasan klo 8:30 sinne hallille, eli ihan just sopivasti kun koe alkoi klo 9 ;)

Halli on kylmä, mutta siinä on lämmin ja tilava odotus/kahviotila, tosi mukava kisapaikkana. Ja kaikkien pisteet tulevat liikkeittäin näkyville ruudulle, voi siitä sitten seurata omaakin tilannettaan (jos tahtoo.) Metskut on kivasti styroksilaatikossa lämpimässä, tän idean vois varastaa omaankin halliin ja kokeeseen, vinkvink.

EVL:ään oli ilmoittautunut 15 koiraa, kaikilla paikallaolot kolmessa erässä peräkkäin ensin. Ei siis niin kuin minä taas aattelin, että eka ryhmä tekee kaikki liikkeet, sitten toka jne vaan kaikki teki enste ne paikallaolot ja sitten liikkeet kahdessa osassa kaikki peräkkäin. Ei tullut semmosta pitkänpitkää odottelua sitten kenellekään. Aikaahan tuolla tietysti kului, kun noin monta koirakkoa muttei omasta mielestä mitenkään tuntunut pitkältä tuo oman vuoron odottelu. Tietty kun pääsi aina välillä tekemään jotain. Ja porukka oli kyllä tosi mukavaa, kaikkien kanssa siinä harmiteltiin kun jollain joku liike meni pieleen, tai ihasteltiin kun meni hyvin. Mä kyllä niin tykkään tokoihmisistä, kun siellä ei sitä muitten mollaamista näy ollenkaan. Ei se mitenkään ole iteltä pois, jos toisen koira tekee hienosti! Saattaapi saada vaikka hyviä vinkkejäkin johonkin ongelmaan.

No, jokatapauksessa, tuomarina toimi Erkki Shemeikka, jonka kokeessa en koskaan ole ollutkaan. Puhuttelussa muistutti liiallista sosiaalisesta palkkaamisesta, siitä ei näköjään pidä. Varmaan tarkoitteli temputtelua tms, koska ei ainakaan mulle sanonut missään vaiheessa että liian innokkaasti palkkaan. Seuruussa pitää semmosesta oikeasti kämmenenleveyden päässä seuraavasta koirasta, nojaamisesta vähentää pisteitä. Tiukkana oli pisteiden kanssa, ei ihan helpolla niitä irronnut.

Joten siis tosiaan paikalloloilla aloitettiin, näistä saatiin molemmista kymppi :) Mistä saa olla tosi tyytyväinen, ei kovin moni koira siihen pystynyt. Pisteet ropisi nuuskimisesta, tassun siirrosta, tms. Mistä tosiaan kyllä kuuluukin rokottaa.

Liikkeet tehtiin siis kahdessa osiossa, normijärjestyksessä.

-seuruu 7, tää on oikeasti nyt ihan karmeeta kateltavaa itestäkin. Hetkittäin ihan ok, mutta todella hetkittäin.
- zeta 7, eka asento väärä. Piti olla i-s-m ja Cassu seisoi myös ekan. No saatiin pisteitä jo sentään!
- luoksari 6, ekassa annoin käskyn liian aikaisin, ja tokassa jäi ekalla seisomaan???
- ruutu 0. Huoh. Niin kaunis ja hieno merkillemeno, sain jopa korjattua ruutuun, mitä en ole edes treeneissä kovin montaa kertaa onnistunut tekemään, tahtoo aina palata luo. Onneksi tätä justiin torstaina tehtiin. Tai onneks ja onneks, mutta sain kokeessa korjattua! Sitten ei pää kestänyt käskynodotusta, ja lähti kaahottamaan luo jo kun tiesi että kohta se käskee. Kuulin kun se lähti tulemaan, ja mietin että mitä ihmettä se puuhaa! Mulle sanottiin että se lähti liikkurin käskystä, mutta ei hän kyllä ehtinyt myöskään mitään sanoa. Tähän tarttis liikkuritreeniä! Että se kutsu ei aina tulis multa samassa kohdassa ja samaan aikaan. Olis tästä vielä kasin saanut, tolla korjaamisellakin kun muutenhan se oli loistava.

Eka osio

Ekan osion jälkeen kyllä harmitti tuo ruudun nolla ihan hitosti. Kun se oli muuten tosi hieno, ja sain sen hemmetti vielä korjattua sinne, mitä en ikinä oo onnistunut tekemään.

No, tokaan kehään mennessä jännitys tosiaan ihan tiessään, kun tiesin että eipä tässä mitään mahiksia ykköseen ole. Vuorossa kaikki Cassun lemppariliikkeet, noudot ja kaket. Aloitettiin ohjatulla, kaikkia vähän mietitytti katsomossa tuo siirtynyt valoläikkä, että häikäiseekö se koiraa? Alettiin sitten tekemään vähän galluppia, ja kaikki ketkä valitsivat oikeanpuoleisen lätkän arvonnassa, saivat oikean. No minäkin sen sitten valkkasin ja vasen tuli :D Ei siis toiminut...

-ohjattu 8,5. Ihan sairaan tyytyväinen tähän! Huomaatte varmaan, että merkillä on ollut palkka valmiina, kun sitä nuuhkaisee että missäs se olis ;) Huolimatta valoläikästä yhtään, hakee varmasti ja nopeasti oikean kapulan. Tuodessa pyöräyttää kapulaa, tulee sivulle huonosti.
- metsku 9, vino loppupa.
- tunnari 8, puree kapulaa ja vino loppupa. Tunnarissa ei kyllä ollut kuin kaksi pientä reikää, vastakkaisilla puolilla joten ei se sitä jäystänyt eikä pureskellut sen enempi, kuin otti suuhun kunnolla. Merkkaa heti oman, mutta haistelee muut tooooodella tarkkaan ennen kuin uskaltaa olla varma ja tuoda sen heti löydetyn. Liikkurikin tästä huomautti, että sen kyllä näki että heti merkkas, mutta piti vielä varmistaa.
-kaket 9. Näistä tuomari kommentoi, että todella hienot, ihan inasen liikkui eteen-ja taakse kahdessa vaihdossa. Kakeista tämä tuomari oli todella tarkka, ei tainnut kymppiä herua kenellekään eilen.

Toka osio

Eli loppupisteet 228,5 ja kakkostulos. Tässä vaiheessa siellä kun kattelin tulostaulua ja laskeskelin pisteitä, tajusin että sillä ruudun kasilla lopputulos olis ollut 260,5 eli ykkönen....hehe. Tuolla pistemäärällä oltiin siis sijalla 6./15. joten ei se kuulkaa huonosti mennyt ollenkaan! Kolme ekaa sai ykkösen, ja pari kakkostulosta sitten myös. Pikkasen huvitti Shemeikan yritys lausua schapendoes. Päästin hänet tuskasta ja autoin vähän ;) Pari ihmistä taas tuolla tulikin kysymään, että minkä rotuinen Cassu on, siinä omaa vuoroa odotellessa.

Loppupäätelmä: Uusi paikka jännitti Cassua sen verran, että vaikka olikin iloista ja reipasta menoa yleisesti ottaen, niin se sortuu tuollaisiin pikkuvirheisiin mistä on päästy ajat sitten. Noissa näkyy se epävarmuus, sama kuin tuossa tunnarin varmistuksen varmistuksessa. Ja luoksarissa jää seisomaan maahan-käskyllä, en jaksa muistaa milloin se tuommosen virheen olis tehnyt? Ei edes yhdessäkään voittajan kokeessa. Ehkä pari kesää sitten treenatessa...MUTTA mihin voi olla ihan sairaan tyytyväinen on se, että pystyi toimimaan kumminkin tosi kivasti vieraassa paikassa, ei ollut ollenkaan ahdistunut matkaseurasta vaikka se uros olikin. Sille on tehnyt kyllä nyt taas todella hyvää siellä kurssilla käyminen ja muitten seurassa oleminen. Nyt ilmottelen meitä kaikkiin mahdollisiin kokeisiin, ja toivotaan että tähdet osuu kohdilleen että mukaan päästään. Nimittäin, jos se joka liikkeestä pisteitä saa, se on sitten varma ykkönen se. Nii.

Kommentit