Jeccu harrastaa

TOKOA:

Viime viikolla yksi päivä kävin kentällä kaikkien kanssa puuhastelemassa tokoa. Ruutua nyt tehtiin alkuun kaikkien kanssa, Jeccu on joskus aiemmin sitä muutaman kerran tehnytkin muttei montaa kertaa.


Tässä on yksi asia mistä nuo kaksi vois ottaa oppia Cassulta :) Toivotaan että saan kaikkien ruudun yhtä hienoksi! On toi Jecun vauhti ainakin aika hurja :D Tuli mieleen kun tätä katoin, että Saviojan Anne sanoi että tarkkailepa sitä, meneekö ruutuun tai hakeeko kapulan aina samalta puolelta. Voi olla senpuolentassuinen silloin. Eli niinkuin ihmiset on oikeakätisiä. Tuossa se ainakin meni ekan kääntyen oikean kautta (parempi toisto) ja tokan vasemman kautta, missä oli vähän huonompi loppupaikka. Mut ei sinänsä puoleinen näköjään. Ettei mene siis aina samaa kautta/puolta.

No joo, asiaan takasin eli sitten tehtiin seuraamista, kyllähän tuo aloluokkaan olis jo kelpoinen. Vois olla tiiviimpää, kontakti kyllä pysyy ihan kivasti. Hyvä tuo yksi oikealle käännös, törmäillään toisiimme kun tulee niin lähellä siinä. Mutta siinä oli ainakin tarpeeksi lähellä! 1.52 kohdassa on aika nättiä seuraamista jo, semmosta kun olis koko aika niin olisin tyytyväinen.

Käännöksiä, muistin Marikan neuvoman vasemmalle käännöksen kikan, sitä kun aloin tekemään niin johan toimi! Ja on tarpeeksi hidasta että ehtii Jecunkin aivot mukaan :D Myös seisomista, siis että on paikallaan vaikka kävelen missä. Tää on vähän haastavaa, ainakin tassu meinaa siirtyä jossei koko koira.

Hieman ärsyttää tuo kun oli video jalustalla, olis voinut vilkaista että mihin se video näyttää ja laittaa se silloin päälle kun treenaa eikä silloin kun siirtelee tavaroita. Joten sen takia muitten treeneistä ei oo videota kuin ruudusta :D



Noutoa erilaisilla kapuloilla, muovi, puu ja metalli. Kyllä se nuo hakee, kantaa kauniisti pureskelematta tai pyörittelemättä mutta miten mä opetan sen tuomaan ne pa:han?? Yritin noin niinkuin sen Cassulle opetin, huusin vaan matkalla sivulle! kun oli tuomassa. Tulihan tuo, "pikkasen" vinoon ja räkäsee kapulan heti..hmm-mietintämyssyä päähän. Vinkkejä saa antaa! Metskunkin tuo nätisti, se jäi vielä pystyyn kun heitin, nätisti nenällä kippas sen että pääsi nostamaan :) Juhuu!

Tässä muuten paikka missä oon aina haaveillut pitäväni tokotreenit, vielä en ole kehdannut sinne tokokamoja raahata. On ihan tuossa meidän vieressä kaiken lisäksi, 500 m matkaa enintään. Siellä on aukeitakin mihin sais niin ihanasti ruudun ja kaikkee, oih.



AGIA:

Nyt mä ihan oikeasti päätin että ne kepit tehdään loppuun, koko kesän tuossa pihassa niitä vaan siirrellyt nurmikonleikkuun tieltä. Sitäpaitsi tauosta ei näköjään ole ollut mitään haittaakaan, ihan eka toisto menee pipariksi mutta muuten melko hyvää menoa:


Mua kyllä ihan mielettömästi kiinnostaa että säilyttääkö se tuon "uivan" tyylin loppuun asti, ei ainakaan vielä edes yritä pomppia puolelta toiselle. Eikä ne tosiaan ole montaa senttiä enää auki. Se on niin hauskan näköinen kun vetää ittensä matalaksi ja pään rungon jatkeeksi ja lähtee suihkimaan. Focus on hyvin eteen. Tessa kuvas Jecun tyyliä höyryjunaksi :D

Pistin Kimin taas kuvaamaan, hienosti hakee aloituksen:




kroolaaja


Sitten eilen mulla oli paikka Samin koulutukseen, päätin että Cassu jää ansaitulle tauolle viime kisojen jälkeen, motivaatio-ongelma kesällä kuumasta johtuen ei oikein innosta. Ensin meinasin antaa paikan pois, mutta aattelin että no hitto, mennäänpäs nyt Jecun kanssa kattomaan kuin käy! Onhan mulla tätä arsenaalia mistä valita :)

Radalla ei ollutkaan keppejä ollenkaan, mitä ekana aattelin että sanon sitten ettei niitä tehdä vielä. Hih! Kävipä hyvin. Siellä oli kyllä keinu sekä puomi mitä ei olla hirveesti tehty, niinkuin ei mitään muutakaan viimeisen vuoden aikana. Kokeiltiin ensin keinua miltä näyttää, kun onhan se nyt sen osannut hienosti: http://youtu.be/BO2OivMGrhc Tuo saattaa olla ehkä kolmas kerta kun keinua on ylipäätään tehty. Sami kysyi että miltä sä haluat että ne näyttää, ja sain hyviä neuvoja siihen mitä tehdä. Sitäpaitsi ylipäätään kun niitä treenaa niin tuleehan niihin varmuus suoritukseen. Niitten puuhien jälkeen päästiin sitten itse rataan:


Vedän alkuun ihan liikaa sitä itseeni päin, pois ansaputken suulta, kääntyy niinkin hyvin että menee jopa puomille :O Onhan siinä sekin että sitä on tehty juuri äsken. Sami sanoi että menis ihan suoraan kun et vedä ku ihan pikkasen ittees päin. No näinhän se teki. Puomia ei hae käskystä, lähtee perään kun tulee kiire luo. Siinä piti jättää ohjaus "seinäänpäin" jotta sen otti, ei ollut itellä kiire kummiskaan mihinkään. Sitten se ihanuus on saanut itteensä estehakuisuutta ja itsenäisyyttä, kun en ota kerta kunnolla putkesta mukaan niin käy hyppäämässä parit hypyt mitkä sieltä putkesta tullessa näkyy. JEE! Tää on ihan toivottavaa Jecun kohdalla, on ollut niin kiinni nuorempana mussa. Tulee ihan superhieno kontakti tuon videon lopussa, on kyllä hyvä pohjatyö kannattanut! Muistelin tossa että samallailla sekin tarjosi kontaktia joka paikkaan, niinkuin Jippo nyt. Sitä kun pennusta asti tehtiin kotona niin juurtuu sinne kalloon ihan eri tavalla.

Mentiin rata loppuun asti kyllä, kuvaajalle tullut pikku fiba tai jäänyt kuuntelemaan Samin neuvoja ja kuvattu loppuaika yhtä hyppyä :D Tuosta rata jatkui kasihypyn takaa, tummaan putkeen mihin se hienosti tuli vedolla vaan. Laaaaja ohjaus hypylle, siitä takas putkeen ja loppuhyppy puomin edessä. Ennakoivaa valssia treenattiin vielä, siinä jos en pidä ohjausta päällä niin kääntyy heti pois esteeltä. Ei tietenkään ole niin varma kuin Cassu että "kuhan sinnepäin huitasee" niin menee.

Mutta olipa mahtava treenata koiran kanssa millä ei tosiaan ole minkäännäköistä motivaatio-ongelmaa! Samin kommentit oli että kääntyy ihan sairaan hyvin,  ja: hieno schapendoes! Kun sekin ihastui Jeccuun ja sen asenteeseen ja tekemisen iloon. Tuolla pojalla on kyllä semmoinen vaikutus ihmisiin :) Jatkoa seuraa siinä muodossa että ilmotin Jecun myös yksiin Lotan treeneihin, ja elokuussa jatketaan myös Samin kanssa. Jipii! Siihen mennessä ne kepit on sitten valmiit! Nii!

Kommentit