Aksamoodissa tokokisoissa

Juu, helle oli ja mä tyhmä luulin että ei tartte temputtaa tai teettää juuri mitään ennen omaa vuoroa ettei "latistu" liikaa. Oli nimittäin melkonen helle, jonain aiempana kesänä Cassu jopa siirtyi varjoon paikkamakuussa kun treenasin. Muuten oli ihan hienosti, siirtyi vaan auringosta puun varjoon ja jatkoi muina miehinä. Eikä viime kesänä suostunut lenkkeilemään 500 metriä pidempään kun oli kuuma. Perse penkkiin vaan ja minähän en pidemmälle tule. Aloin sitten agilityä ajatellen jo viileämpänä aikana totuttamaan siihen että kuumemmallakin voi tehdä sentään jotain. On muutes tuottanut tulosta, tänään sitä virtaa sitten riitti vähän liikaakin...Olis pitänyt siitä "korskumisesta" se jo tajuta ;) Jonnalle sanoin että jos Cassu olis porokoira niin se olis ollu just semmosella häfhäf-häfhäf-tuulella. Pari kertaa tuli jopa haukku, yks liikkeiden välissä ja yks liikkeen aikana :O

No, jokatapauksessa niin paikkamakuukin alkoi silleen perseen halvaannuttavasti että viereen tuli uros mistä Cassu ei tykännyt, yleensä tokossa ei välitä mistään eikä kenestäkään. Tänäänpä välitti, hivuttauduin hiljalleen oikealle lähemmäks narttucollieta ja tuli semmoset sievät 2 metriä väliä siihen ja 4 siihen urokseen. Meidän porukassa ei ollut kuin 3 koiraa tosiaan. Ekassa oli 5, en tiiä miksi ne silleen ne jakoi. En meinannut saada kontaktia Cassuun millään kun piti kytätä sitä toista koiraa, omg. Sitten siellä meni moottoripyörä ja Cassu tsuumaili että jaa iskä tulee! Jotenkin onnistuin kasaamaan itteni ja koiran ja meni ekalla maahan. Piilo oli semmoinen hauska seinä missä oli reikiä ihan niinkuin Linnanmäellä mistä saa pään työntää läpi ja on ku jossain kuvassa. Kuikin sieltä reiästä että mitä se tekee (no en mä nyt sentään päätä siitä läpi laittanu ;)), hyvin oli muuten mutta katteli sitä urosta alkuun ja mä mietin että mitähän mä teen jos se siitä nousee....No ei onneks noussut, saatiin kymppi paikkamakuusta sentään.

Avossa oli siis 8 koiraa ja me tietysti taas toka vikana. Ihme arpaonni meillä ettei missään, ei agi-eikä tokokisoissa olla ekojen joukossa. No yks ootti siellä autossa viileessä etten ota muka liian aikasin ulos läkähtymään. Haha. Meitä ennen olevan koiran aikana hain ulos autosta ja otettiin vähän pa:ta ja muutaman askelen seuruuta. Siinä ne valmistelut.

Yksilöliikkeet alkoi liikkeestä maahan, pisteitä 9. En tiiä mistä lähti piste. Ei ehkä lähteny niin hyvin mukaan kuin yleensä, keskittyminen huonoa. Siis Cassun.

Jatkettiin seuruulla, olipahan muuten ihan sikapitkä seuruukaavio. Juoksuaskeliakin oli koko kentän pitkän sivun verran. Toisaalta meillä se on parempi, Cassu aina parantaa loppua kohden. Käännöksiäkin oli joka suuntaan useampi. No tästä 8,5. Alkuun vähän piti huomauttaa että "tule" kun meinas jätättää (edelleen keskittyminen). Sitten oli aika skarppina. Muuten ihan todella hyvää meidän seuruuta, ehkä jopa parempaa kuin viimeksi. Tähän se treenaaminen on tosiaankin auttanut ;) Tyytyväinen!

Luoksetulo 7. Valui aika monta askelta, varmaan neljä-viis ennenkuin pysähtyi. Mutta pysähtyi sentään eikä tullut läpi. Ja tuli kyllä aika kovaa.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 0. Just, ei tosiaan keskittynyt yhtään ja aatteli että kokeillaanpa nyt tätä kun en just kuullu mitä oltiin tekemässä. Tein kehän ulkopuolella ja teki ihan oikein. Sarjassamme muka satavarma liike.

Noutaminen 9,5. Mua jo hieman pelotti että näinköhän varastaa kun oli niin intona mutta ei onneks. Lopun pa hieman kaukana, muuten hyvä eikä kuulunut ainakaan että olis mälvännyt.

Kaket 9!!!! Supertyytyväinen! Käytiin näitä nimittäin kahden päivän sisään varmaan kymmenessä eri paikassa tekemässä. Ajoin vaan autolla johonkin, otin Cassun ulos autosta, tehtiin kaket kerran ja seuraavaan paikkaan. Vähän se saatto ihmetellä että no onpa outoa :) Mutta autto näköjään, nousi ekalla! Täytyy kyllä tunnustaa että ekan maahanmenon ihan inasen ennakoi, vilkas sivulle ja laski että jaa, nyt pitää mennä jo maahan. Ehdin ehkä suun aukasemaan ja sanomaan m niin se oli jo. Tuomari ei tainnu huomata, liikkuri kyllä.

Hyppy 7. Tää olis varmaan oikeesti pitänyt mennä nollille, Laisi oli kiltti ja antoi vielä pisteitä. Cassulla ei enää pää kestänyt yhtään, oli ihan liian ylivireessä tänään kyllä. Meni siis näin että käskin hyppy, meni, sanoin istu, Cassu tasan samaan aikaan kun muka istu -sano väy, käytti perseen maassa ja hyppäs takas ja tuli sivulle. Oli ihan selkeesti sitä mieltä että mä osaan tän urpo!

Kokonaisvaikutus 8,5.

Tuomari eli Harri Laisi sanoi lopuksi että kaikki muut on hyvää mutta luoksetulosta ja hypystä joutui vähän rokottamaan. Sanoin hänelle että on olevinaan niin älykäs koira että vähän ennakoi (siitä hypystä). Sanoi että se on kyllä paha virhe. Ja jatkoi että no minkäs sille voi, koira on viisas ja tuumaa että onpa tuo ohjaaja tyhmä kun on niin hidas :D Liikkuri kommentoi kun lähdettiin kehästä että no sillä kyllä riittää virtaa! Muut koirat kun oli aika läkähtyneitä...No niin riitti mut keskittymistä ei. Kokonaispisteet 154,5.

Eli tästä lähtien oli keli mikä hyvänsä niin sillä on jotain teetettävä ennen omaa vuoroa (paljon!!). Ja treenaamiseen keksittävä parempi systeemi. Ennakointi saatava pois ja kuulokoje päälle. Tai siis pitäis keskittyä siihen mitä sanotaan eikä tehdä niinkuin ite haluaa ja luulee että tätä me ollaan tekemässä, kyllä mä tän jo tiedän. Käskyä on odotettava. Virettä siis tokoon alemmas. Saada se ylipäätään rauhallisemmaks ennen koetta. Mutta siihen olen tyytyväinen että muistin kehua kunnolla liikkeitten välissä minkä otin tavoitteeksi itelle. Hauskaa meillä oli kyllä kehässä, poistuessakin mentiin juosten loppumatka autolle ja kehuin koko matkan kehänauhalta asti. Ainakin Cassulle jäi hyvä maku tosta kokeesta. Pitää vielä oppia lukemaan koiraa että milloin sitä pitää kehua hillitysti ja milloin vähän innostavammin ;)) Siinäpä mulle tavoite sitten!

Kommentit