Pentujen perjantai-ilta

Meillä olikin mielenkiintoinen ja hauska perjantai-ilta, pennut nimittäin testattiin Kirsi Liikasen toimesta. Kirsi, joka toimi testaajana, on koiraterapeutti, eläintenkouluttaja ja kasvattaja (kennel Rochallor, lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira). *klik* Tällä kertaa Kirsi tulikin meille, testi tehtiin autotallissa, jossa pennut eivät tietenkään ennen olleet käyneet. Rakensin ihanan likaisista matoista alustan, ja fillareista ja pressuista barrikadin, jonka takana pystyin kuvaamaan kaikkien testit. Unohdin sinne myös puhaltimen päälle, josta kova kohina videoilla sitten johtuu, mutta eipä tuokaan näyttänyt hirveää ihmetystä aiheuttavan. Tulipahan samalla taas yksi uusi asia koettua.

"Testauksen tarkoitus on olla puolueeton, sekä kasvattajaa että pennunostajaa hyödyttävä, näkemys pennusta. Useimmiten pennun käytös muuttuu kun se joutuu uuteen tilanteeseen yksin vieraan ihmisen kanssa, ilman sisarusten tai emän tukea. Näissä tilanteissa voi kasvattajallekin tulla yllätyksiä – puoleen ja toiseen – pennun käyttäytymisestä. Se syrjäänvetäytyvin ei sitten ehkä ollutkaan niin arka, vaan dominointiin pyrkivä, taistelutahtoinen ja reipas otus. Tai toisaalta, muita pentuja kurmuuttava päällepäsmäri ei ollutkaan porukan rohkein vaan muuttui yksinollessaan varovaiseksi ja passiiviseksi. Vaikka pentutestaus antaakin paljon tietoa pennun perusluonteesta ja taipumuksista, se ei kuitenkaan ole mikään pysyvä ennuste. Pentutestin tarkoituksena ei myöskään ole karsia pentuja ”hyviin” ja ”huonoihin”.Luonteenpiirteet ovat ominaisuuksia joista suurinta osaa voi joko heikentää tai vahvistaa. Toisaalta, sellaista ominaisuutta mitä pennussa ei havaita tai sitä on vain hyvin vähän, voi olla mahdotonta opettamallakaan vahvistaa. Ympäristön ja omistajan vaikutus koiran aikuisiän käytökselle on suuri, karkeasti sanottuna 4/5 käytöksestä on ympäristön muokkaamaa."

Tuo ylläoleva kursivoitu teksti on sitten erittäin tärkeä, jokaisesta pennusta kasvaa sen omistajan/-jien näköinen ja oloinen koira. Riippuu ihan hirveästi kokemuksista, sosiaalistamisesta, minkälainen aikuinen koira pennusta kasvaa. Muistakaa olla johdonmukaisia koulutuksessa ja tavoille opettamisessa. Liiallinen paapominen ja asioihin ylireagoiminen tekee pennustakin hysteerisesti käyttäytyvän, sehän ottaa mallia sinusta. Jos ulkona lenkeillä tai tietenkin kotonakin on jotain uutta (koska kaikki on nyt uutta pennulle) mikä ihmetyttää, ei siitä pidä tehdä numeroa. Lähinnä oma suhtautuminen pitäisi olla luokkaa, "jaa tommonen." Antakaa pentujen seistä omilla tassuillaan, olette itse vaan se tuki ja turva siinä lähellä. Eikä napata sitä pentua syliin aina kun tulee jotain uutta vastaan! (Lisään nyt tähän vielä, että jos oikeasti on joku uhkaava tilanne, niin tietenkin silloin poistatte pennun tilanteesta heti. Ei sitä sentään syöttää kellekään tartte :) ) Teidän reaktioista se pikkuinen pentu ottaa mallia omalle käyttäytymiselleen.  Ja jos kotona on joku epävarma koira, älkää alkuun ottako sitä mukaan lenkille jottei pentu ota siitä mallia. Yllä olevaan kursivoituun tekstiin liittyen, helpompihan se on kasvattaa lähtökohtaisesti täyspäisestä pennusta täyspäinen aikuinen, esim. arkuus periytyy voimakkaasti. Tsemppiä matkaan tuleville omistajille! :)

Noniin, taas olen tuon saanut paasattua, niin jatketaan siitä, miten pennuilla testi meni. Testinä siis Volhardin testi. Pennut testatiin tässä järjestyksessä, ensin otin pojat, ja sitten lähinnä vaan aina sen, joka tuli ovella vastaan kun menin ylös vaihtamaan pentua. Joten ensimmäiseksi testiin pääsi

Tuure/Trolling Stone:
  1.  Sosiaalisuus/3. Tulee innokkaasti, korkea häntä. Suluissa 6., ei tule ollenkaan. Lisähuomautus, tutkii ympäristöä, rento.
  2. Seuraaminen (mukana kulkeminen)/3. Seuraa innokkaasti, korkea häntä. Suluissa 6. Ei seuraa tai menee muualle.
  3. Kiinnipitäminen/2. Taistelee
  4. Sosiaalinen dominanssi/6. Menee pois ja pysyttelee kauempana, tutkii ympäristöä, täysin rento. suluissa 3. yrittää nuolla testaajaa kasvoista. 
  5. Nostaminen/2. taistelee, suluissa 3. rentoutuu, ei taistele.
  6. Noutotaipumus/2. Ajaa takaa esinettä, seisoo sen päällä, ei tule takaisin.
  7. Kivunsietokynnys/3. Pääset laskuissa 5-6 asti ilman reaktiota.
  8. Ääniherkkyys/3. Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa uteliaisuutta ja menee ääntä kohti.
  9. Uteliaisuus, saalisvietti/2. Katsoo, tarttuu kiinni, haukkuu. 9 b) Leikin laatu: Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena, tarttuu, vetää ravistelee ja tarttuu syvällä otteella, vetää voimakkaasti.

 (tässä vaihtoehdot hyvä/hyväksytty/hylätty)

Tuuren lyhyt kuvaus: Itsenäinen, utelias, reipas pentu. Avoin ja rento vieraan ihmisen kanssa. Syttyy nopeasti saalisärsykkeeseen, tarttuu epäröimättä saalisleluun, mutta jää hieman omimaan sitä. Keskittyy hyvin leikkimiseen, kestää kuormitusta.

Tuuren pisteet jakautuivat tasan kakkosiin ja kolmosiin. Vahvaluontoinen poika, joka menee kyllä osaaviin käsiin :)  Video.

Testin pisteytys:

Eniten ykkösiä: Koira on erittäin dominoiva ja omaa aggressiivia piirteitä. Se on nopea puremaan eikä sovellu lapsiperheeseen. Tarvitsee kokeneen kouluttajan, joka osaa säilyttää johtajuuden itsellään.

Eniten kakkosia: Tämä koira osoittaa dominoivia elkeitä ja vaatii selkeää, johdonmukaista sekä oikeudenmukaista kohtelua aikuisten kodissa. Luotettava koira, kun oppii kunnoittamaan omistajaa. Usein eloisa, ulospäin suuntautunut luonne  ja voi olla liian aktiivinen vanhemmille ihmisille ja liian dominoiva lapsille. Usein hyvä työkoira.

Eniten kolmosia:  Tämä koira on hyvä valinta tavalliselle koiranomistajalle, se sopeutuu hyvin uusiin tilanteisiin ja on tavallisesti sopiva vaihtoehto lapsiperheisiin. Voi olla liian aktiivinen tietyissä tilanteissa. Hyvä koulutettavuus ja terve asennoituminen elämään. Hyvä valinta harrastuksiin. Useimmissa roduissa tavoitteena on, että suurin osa pennuista edustaisi tätä keskiarvoa.

Eniten 4:sia: Tällainen koira on hiukan alistuva ja vähemmän ulospäinsuuntautunut kuin edellinen. Soveltuu tavallisesti hyvin lapsiperheeseen tai vanhemmille ihmisille. Usein helppo kouluttaa, ja hyvä harrastuskoira, varsinkin jos saaliviettinen tai ahne.

Eniten 5:sia: Tällainen koira on erittäin alistuva ja tarvitsee paljon rohkaisua kasvattaakseen itseluottamustaan ja tullakseen ulos kuorestaan. Sopeutuu huonosti muutoksiin ja tarvitsee rauhallisen ja tasaisen kodin. Tavallisesti varma lasten kanssa ja puree vain stressaantuneena. Ei paras vaihtoehto ensikertalaiselle koiranomistajalle, koska tämän tyyppinen koira pelästyy helposti ja tarvitsee pitkän ajan soputuakseen uusiin kokemuksiin.

Eniten 6:sia: Itsenäinen koira, joka saattaa pitää taputuksia jopa epämiellyttävänä. Saattaa olla vaikea sekä käyttö- että seurakoirana.
6a) Jos muista osa-alueista on 1:siä, erityisesti osiosta 3, voi tämäntyyppinen koira paineen alla purra. 6b) Jos koira on saanut viitosia, voi alistuva koira usein piiloutua tai jäykistyä kun vieraat ihmiset ottavat siihen kontaktia.

Ei selkeää kaavaa (paljon 1:siä, 2:sia ja 5:sia): Tälläisella koiralla saattaa olla jotain vaivaa testitilanteessa. Se on ehkä juuri syönyt, madotettu tai muuta vastaavaa. Kannattaa testata uudestaan muutamaa päivää myöhemmin. Jos tulos on sama, koira on luultavasti hyvin epävakaa (tai se on sairas)ja siitä tuskin tulee hyvää seura- tai harrastuskoiraa.


Tärkeää huomioitavaa: 
Kolmosia osioissa 1 ja 4: Näin sosiaalisen koiran kanssa on helppo tehdä yhteistyötä, ja se on huomionkipeä ja ystävällinen. Sen kiinnostus ihmisiä kohtaan voi olla tärkeä työväline koulutuksessa, riippumatta muiden osioiden numeroista.

Ykkösiä osioissa 3 ja 7: Todennäköisesti dominoiva yksilö. Ei välitä fyysisestä kosketuksesta. Tulee olemaan vaativa koulutettava ja erittäin vaikea käsitellä. Kokeneen ja erittäin johdonmukaisen ihmisen koira.

Viitosia ääniherkkyydessä ja saalisvietissä:
Tästä tulee todennäköisesti helposti säikkyvä koira, mikä ominaisuus ei ole koskaan toivottava. Tulee vaatimaan paljon töitä saada helposti säikkyvää koiraa tottumaan erilaisiin tilanteisiin ja ennaltaehkäsitä pelästymisiä. Ei luotettava kriisitilanteissa.

Avaan tässä vähän lisää tuota testiä, siis kuormituksen kestäminen tarkoittaa sitä, että kun testaaja leikkiessä hieman työntää kyljistä, tai vetää käden pään yli, koira ei irrota lelusta. Sosiaalinen dominanssi, tuossa kun pentu lähtee testaajan luota tutkimaan ympäristöään rohkeasti, mieluummin kuin jää testaajan luo, pentu on lähtökohtaisesti melko itseriittoinen, jota pitää opettaa tekemään työtä ohjaajalleen. Tämä itsenäisyys näkyi kaikissa pennuissa, ja niinhän sitä pitää ollakin, koska rotu on jalostettu siihen. Kivunsietokynnystä testataan nipistämällä pentua tassusta, ja jos reagoi kovin äkkiä, ainakin hakuharrastus voi olla hankalaa. Jos koira lopettaa työskentelyn kun oksa osuu rintaan, tms. niin sellainen ominaisuus ei kovin toivottavaa siinä lajissa.

Seuraava testattava oli
Elmo/Rock-N-Troll
  1. Sosiaalisuus/2. Tulee innokkaasti, korkea häntä, "lyö" tassuillaan, nuolee käsiä
  2. Seuraaminen, mukana kulkeminen/3. seuraa innokkaasti, korkea häntä, suluissa 6. ei seuraa/menee muualle, tutkii ympäristöä, rento.
  3. Kiinnipitäminen/2. Taistelee
  4. Sosiaalinen dominanssi/6. menee pois ja pysyttelee kauempana, tutkii ympäristöä, rento. suluissa 3. yrittää nuolla testaajaa kasvoista.
  5.  Nostaminen/3. Rentoutuu, ei taistele.
  6. Noutotaipumus/3. ajaa takaa esinettä, ja tuo sen testaajalle. suluissa 2. ajaa takaa esinettä, seisoo sen päällä, ei tule takaisin.
  7. Kivunsietokynnys/3. Pääset laskuissa 5-6 asti ilman reaktiota.
  8. Ääniherkkyys/3. Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa uteliaisuutta ja menee ääntä kohti.
  9.  Uteliaisuus, saalisvietti/2. Katsoo, tarttuu kiinni.  9 b) Leikin laatu: Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena, tarttuu, vetää ravistelee, urisee ja leikin edetessä tarttuu syvällä otteella, vetää voimakkaasti.
Fyysinen tarkastus/hyvä.

Lyhyt kuvaus: Reipas ja utelias pentu. Kiinnostuu testaajasta, kun tutkinut aluetta, tulee silloin avoimesti suoraan syliin kiiveten. Hyväksyy käsittelyn, mutta viihtyy enemmän ympäristöä tutkien kuin testaajan kanssa. Leikkii hyvin, parantaen loppua kohti.

Elmon pisteet jakauivat niin, että eniten kolmosia, muutama kakkonen ja yksi kutonen. Yllättäen taas siinä sosiaalisessa dominanssissa. Tämänkin pojan kasvatuksessa pitää olla määrätietoinen. *video*

Paavo/Trolls Royce
  1. Sosiaalisuus/ 3.Tulee innokkaasti, korkea häntä
  2. Seuraaminen, mukana kulkeminen/6. ei seuraa tai menee muualle, suluissa 3, seuraa innokkaasti, korkea häntä. 
  3. Kiinnipitäminen/3. rentoutuu, ei taistele
  4. Sosiaalinen dominanssi/3.
  5. Nostaminen/3. rentoutuu, ei taistele
  6. Noutotaipumus/3. ajaa takaa esinettä, ja tuo sen testaajalle.
  7. Kivunsietokynnys/3.
  8. Ääniherkkyys/3. Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa uteliaisuutta ja menee sitä kohti.
  9. Saalisvietti/2. Katsoo, tarttuu kiinni. 9b) leikin lattu: Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena, tarttuu saaliiseen, laskee irti, tarttuu tiukalla otteella ja vetää.
 Fyysinen tarkastus/hyvä.

Lyhyt kuvaus: Avoin, reipas pentu. Utelias, kiinnostunut ympäristöstä mutta hakee kontaktia testaajaan. Käsittelyssä rento ja luottavainen. Syttyy hyvin saalisleikkiin. Pitävä ote, vaikkakin etuhampailla, kestää leikissä kuormitusta.

Paavon pisteet selkeästi kolmosia, paitsi saalisvietissä kakkonen ja taas tuota itsenäisyyttä löytyy osiossa 2. Paavo on mielestäni hyvin tasapainoinen ja vakaan oloinen pentu. Pidän kovasti. *video*

Pojat siis testattu, nartuista ekana ovelle tuli vastaan Juju, joten siitä jatkettiin.

Juju/Tripp Trapp Troll
  1.  Sosiaalisuus 2. tulee innokkkaasti, korkea häntä, "lyö" tassuillaan, nuolee käsiä.
  2.  Seuraaminen, mukana kulkeminen/2. Seuraa innokkaasti, korkea häntä, kulkee jaloissa.
  3.  Kiinnipitäminen 3. rentoutuu, ei taistele, suluissa 2. taistelee voimakkaasti
  4.  Sosiaalinen dominanssi./3. Yrittää nuolla testaajaa kasvoista. ja suluissa 6. menee pois ja pysyttelee kauempana.
  5.  Nostaminen/3. rentoutuu, ei taistele
  6.  Noutotaipumus/2. ajaa takaa esinettä, seisoo sen päälllä, ei tuo takaisin.
  7.  Kivunsietokynnys/2. pääset laskuissa 6-7 asti ilman reaktiota.
  8.  Ääniherkkyys/3. Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa uteliaisuutta ja menee sitä kohti.
  9.  Uteliaisuus, saalisvietti/2. Katsoo, tarttuu kiinni. 9b) leikin laatu. Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena, tarttuu, vetää ravistelee.
Fyysinen tarkastus/hyvä.

Lyhyt kuvaus:  Avoin, kontaktinhakuinen pentu. Utelias, vieras ihminen kiinnostaa enemmän kuin ympäristö, käy toki tutkimassa. Hyväksyy käsittelyn, melko rento. Syttyy hyvin saalisleikkiin, kestää leikeissä kuormitusta.

Jujun pisteet jakautuivat melko tasaisesti kakkosten ja kolmosten kesken, yksi enemmän kakkosia.  Ihan miun maun mukkaan tämä kakara <3  *video*

Saimi/Trick Or Troll
  1. Sosiaalisuus/3. tulee innokkaasti, korkea häntä.
  2.  Seuraaminen/3. seuraa innokkaasti, korkea häntä.
  3. Kiinnipitäminen/2. taistelee voimakkaasti suluissa 3, rentoutuu, ei taistele
  4. Sosiaalinen dominanssi/2. Hyppii, lyö tassuillaan ja suluissa 3, yrittää nuolla testaajaa kasvoista.
  5. Nostaminen/3, rentoutuu, ei taistele
  6. Noutotaipumus/3. ajaa takaa esinettä, ja tuo sen testaajalle.
  7.  Kivunsietokynnys/3. pääse laskuissa 5-6 asti, ilman reaktiota.
  8.  Ääniherkkyys/3. Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa uteliaisuutta ja menee sitä kohti.
  9.  Saalisvietti, uteliaisuus/2. Katsoo, tarttuu kiinni. suluissa 3. katsoo uteliaana, menee kohti. 9b)leikin laatu.  Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena, tarttuu, saaliiseen, laskee irti, tarttuu, vetää ravistelee.
Fyysinen tarkastus/hyvä.

Lyhyt kuvaus:  Avoin, reipas pentu. Hakee kontaktia testaajaan, viihtyy vieraan ihmisen seurassa. Hyväksyy käsittelyn, vaikka omaa tahtoa löytyy. Hyvä noutotaipumus. Syttyy hyvin saalisärsykkeeseen, vielä hieman kevyt ote, mutta jatkaa leikkiä loppuun asti.

Saimin pisteet melkolailla kolmosia, nekin missä kakkonen oli suluissa kolmonen. Saimi oli testaajien suosikki, kiva kokonaispaketti heidän mielestään. Itse asiassa oli se omallakin "listalla", jalostusta ajatellen sillä vaan on inasen lyhyehkö häntä, mutta jos harrastuskoiraa pelkästään olisin valinnut, niin vaikea olisi ollut valita. Saimi on se pikkuprkl, joka aina roikkuu jossain sukassa tai housunlahkeessa kiinni :) Ja tiukasti. *video*

Myy/Good Golly Miss Trolly
  1. Sosiaalisuus/2. tulee innokkaasti, korkea häntä, lyö tassuillaan, nuolee käsiä
  2.  Seuraaminen/6. ei seuraa tai menee muualle, tutkii ympäristöä, rento. Suluissa 2. seuraa innokkaasti, korkea häntä, kulkee jaloissa.
  3.  Kiinnipitäminen/ 3. rentoutuu, ei taistele, suluissa 2. taistelee voimakkaasti
  4.  Sosiaalinen dominanssi/3. Pysyy testaajan lähellä.
  5.  Nostaminen/3. rentoutuu, ei taistele
  6.  Noutotaipumus/2. ajaa takaa esinettä, seisoo sen päälllä, ei tuo takaisin.
  7.  Kivunsietokynnys/4. pääset laskuissa 3-4 asti ilman reaktiota.
  8. Ääniherkkyys/3. Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa uteliaisuutta ja menee sitä kohti. Suluissa 4. kuuntelee, paikallistaa äänen.
  9.  Saalisvietti, uteliaisuus/3. katsoo uteliaana, menee kohti. Suluissa 2. katsoo, tarttuu kiinni. 9b) leikin laatu.  Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena, tarttuu saaliiseen, laskee irti, tarttuu kevyellä otteella, vetää, tarttuu, vetää ravistelee, "urisee".
 Fyysinen tarkastus/hyvä.

Lyhyt kuvaus:  Avoin. Testaajan seurassa viihtyvä, kuitenkin ympäristön suhteen utelias jota tutkii intensiivisesti. Hyväksyy käsittelyn. Hakee kontaktia testaajaan. Syttyy saalisärsykkeeseen, leikkii intensiivisesti, mutta puruotetta vaihdellen.

Myyllä myös eniten kolmosia, pari kakkosta ja tässä tytössä näkyy myös itsenäisyys selkeästi. Myy on nimensä mukaisesti hirmu ihana, pikkuisen ilkikurinen muttei yhtään ilkeä ;) Siivotessa siitä ei pääse eroon, roikkuu mopissa kuin takiainen. Myös omalla valintalistalla. Oli kyllä niin monta kivaa narttua mistä valita, onneksi ei tarttenut enää poikia tähän valintaan sotkea :D *video*


Vielä viimeisenä, muttei missään nimessä vähäisimpänä vaikka pienin onkin, Ruuvi. Se oli pikkuisen unisen oloinen testaajan mielestä, niin minustakin. Olihan ne tässä vaiheessa olleet jo pitkään hereillä. Ei kyllä hirveästi vaikuttanut normaaliin käytökseen kuitenkaan.

Ruuvi/Lilla Trollboll
  1.  Sosiaalisuus/3. tulee innokkaasti, korkea häntä.
  2.  Seuraaminen, mukana kulkeminen/6. ei seuraa tai menee muualle, suluissa 3, seuraa innokkaasti, korkea häntä. 
  3.  Kiinnipitäminen/2. taistelee
  4.  Sosiaalinen dominanssi/3. yrittää nuolla testaajaa kasvoista
  5.  Nostaminen/3. rentoutuu, ei taistele
  6.  Noutotaipumus/2. ajaa takaa esinettä, seisoo sen päälllä, ei tuo takaisin.
  7.  Kivunsietokynnys/2. pääset laskuissa 6-7 asti ilman reaktiota.
  8. Ääniherkkyys/3. Kuuntelee, paikallistaa äänen, osoittaa uteliaisuutta ja menee sitä kohti. Suluissa 2. kuuntelee, paikallistaa äänen, haukkuu.
  9.  Uteliaisuus, saalisvietti/3. Katsoo uteliaana, menee kohti, suluissa 2. katsoo, tarttuu kiinni. 9b) Leikin laatu. Seuraa saalista vauhdikkaasti ja kiinnostuneena, tarttuu saaliiseen, laskee irti, tarttuu kevyellä otteella, vetää.
Fyysinen tarkastus/hyvä.

Lyhyt kuvaus: Avoin, reipas pentu. Ympäristön suhteen utelias, mutta hakeutuu testaajan seuraan. Hyväksyy käsittelyn, mutta omaakin tahtoa löytyy. Syttyy saalisärsykkeeseen, "vaanii" mutta tarttuu leluun. Alussa hakee otetta, loppua kohden leikki vahvistuu.

Ruuvilla eniten kolmosia, mutta niistä kolmessa suluissa kakkonen ja yksi kutonenkin tuossa seuraamisessa. Joten itsenäinen pikkupimu on tämäkin, onneksi menee myös osaaviin käsiin harrastuskoiraksi. Ruuvi on kyllä myös aivan ihana pentu, mikä kyllä tykkää olla sylissäkin hellittävänä. Sille on jos jonkinlaista harrastusta tiedossa tulevassa kodissa, paimennusta myöden, ihan mahtavaa! *video*

Yhteenvetona Kirsi sanoi, että on kokonaisuudessaan kiva pentue. Reagoivat järkevästi ja rohkeasti ääneen, keskittymiskykyä löytyy, mikä näkyy tuossa leikissä, jaksavat jatkaa leikkiä pitkään. Monesti kun schapeissa sitä ajatukset hajottavaa keskittymisen puutetta on. Kaikki syttyvät tosiaan hyvin leikkiin, mikä on hienoa. Koulutuksessa otettava huomioon tuo itsenäisyys ja itseriittoisuus, jos haluaa että koira tekee työtä ohjaajalle eikä "itselleen". 

Tästä viimeisestä lauseesta tuli ihan Jeccu mieleen, se kun tekee töitä hirmu mielellään, mutta joskus ihan vaan sen takia, että pääsee tekemään töitä. Ei siinä välttämättä yhtä Tuijaa tarvita. Oili tästä aikoinaan huomautti, ja se kyllä on saatu toimimaan niin, että töitä tehdään minun kautta/minulle, eikä yksin. Ja kun sen saa toimimaan, ai että miten hienosti toimiikaan! Muistetaan ettei anneta sen söpön karvanaaman vahingossa päästä niskan päälle, ne on siinä nimittäin todella ovelia. Palvelijaksi pääsee äkkiä, jos ei pidä varaansa. Nyt täytyy vielä lopuksi muistuttaa kuitenkin siitä, että schapendoes on pehmeä rotuna, eikä sen yksilöt koskaan ole kovia, vaikka vahvoja luonteeltaan olisivaktin. Joten koulutus ei saa olla "lyttäämistä", ilon kautta opetellaan olemaan hyviä yhdessä!

söpö nassu

Kommentit