Järvenpään kurssikerta nro1

Mä kun olen aina tykännyt noista Korrin koulutuksista, niin selasinpa kerran että oisko heillä lähettyvillä jossain seurassa koulutusta, missä olis paikkoja vapaana. Osui sitten silmään että Riitta pitää Järvenpäässä tiistaisin kilpailevien jatkokurssia. Selostus sille oli näin: "Kursseilla harjoitellaan koirakkokohtaisesti tokoliikkeitä, ratkotaan kisauralla vastaantulleita ongelmia, treenataan kisavarmuuden ja häiriöiden sietokyvyn parantamista. Vuorokertoina paneudumme joko
häiriö/kisamaiseen treeniin, tai koirakko- ja liikekohtaiseen treenaamiseen. Niin henkilökohtaista opastusta kuin lyhyitä yhteisteorioitakin! Käymme lävitse ja harjoittelemme myös uusien tokosääntöjen mukaisia liikkeitä." Ja kuulosti just siltä, mitä pitäisikin treenata, joten ei kun sähköpostia matkaan ja toivomaan että kurssille mahduttaisiin. Ja mahduttiin, jes!

Eilen siis eka kerta, ja sillä kertaa tehtiin kaikki yhdessä. Ihan mahtavaa tuon Jecun kanssa, ei tartte miettiä meneekö se häärimään muiden touhuihin. Siinä neljä koirakkoa puuhasteli, eikä se niihin kiinni jää, vaan keskittyy omaan tekemiseen.

Riitalla on näköjään selvä suunnitelma treenikerroille, ehdittiin tekemään eilen vaikka mitä! Ensin oli vuorossa kisanomaiset kaukot. Käytiin yksi kerrallaan näyttämässä missä vaiheessa ollaan, odotellessa piti viritellä koiransa niinkuin oikeaan kokeeseenkin tekisi. Kysyin että mikä on eka vaihto, koska mä aina otan sen yhden kerran ylös joko sei tai istu. Tästä on tullut tapa, ja näyttäis toimivan. Kisarutiini nro 1 :) Me oltiin vuorossa kolmantena, joten ehdittiin tuo yksi nosto tekemään, pikkasen seuruun pätkää että tietää että hommissa ollaan, ja sitten laitoin sen käy-käskyllä maahan. Kun meidän vuoro tuli, siitä sivulle ja "kehään" kutsuttaessa. Siirryttiin paikalle niinkuin kokeessa ja suoritettiin tämä liike, "kehässä" sai ja piti palkata sosiaalisesti, sitten kehän ulkopuolella miten halusi. Meidän kehäänmeno sai kehuja, näki kuulemma että rutiini siihen on :) Ja hupaisaa on myös se, että Jecun kaket keräävät myös niitä kehuja nykyään, eikä siitä oo kovin kauaa kun ne oli ihan vaiheessa. :D Hienot on Riitankin mielestä.

Tehtiin illan aikana niin monta asiaa, etten yhtään muista missä järkässä. mutta laitan nyt ylös muistiin näitä.

Tsekattiin peruutus, me tehtiin evl-tyyliin mutkan kera. Tämänhän Jeccu myös osaa. Tästä Riitta sanoi, että on tosi hyvä kokonaisuus, ainoa missä voi parantaa on alun pomppu jos haluaa nilittää. Sehän siis pomppaa pikkasen lähtiessä liikkeelle. Tähän kiinnitettiin Oilinkin kanssa huomiota, mutta kun oltiin silloin niin alussa että oli tärkeämpää opettaa se peruutus ylipäätään. Etupalkalla pelkkää istumasta nousemista, tähän neuvoksi. Mutta ei siis välttämätöntä, hyvännäköistä tekemistä tämäkin.

EVL paikallaolot ekaa kertaa! En tosiaan yhtään tiennyt miten tässä käy, kun ei oo ollenkaan kokeiltu. Istumista erikseen, mutta ei muuten. No heti kun piti jättää koirat, sanoin istu, niin sehän meni maahan. Joten jättäessä ainoastaan odota, niin jää siihen asentoon missä on. Niin kovin päässä se maahanmeno. Istui koko ajan, oli kyllä vähän sen näköinen että meneeköhän tää nyt ihan oikein. Maahan vähän nihkeästi, selkeästi oli vähän sitä mieltä, että tää ei nyt mee ollenkaan oikein :D Oltiin vikana rivissä, ja vikana kutsuttiin sivulle, se meni hyvin kyllä. Eli ihan ok, toki treeniä tarttee varsinkin siihen maahanmenoon. Haluan että se on nopea pläts.

Autonmatto-treeni. Tällä tähdätään eteen-menoon ruudulla. Mentävä maton kautta, klik kun osuu. Aloita läheltä.

Purkki-luoksari, tähän piti keksiä Jeculle oma versio, se kun ei mee lelulle. Purkkiin nami, ja vaihtelevasti mennessä stoppia (hallintaa) tai lupa mennä suoraan. Kiva juoksuleikki. Tähän keksittiin sitten myös meille oma twisti, pyydettäessä luokse siitä stopista, laitetaankin myös maahan aika lähellä itseä (käytä avuja), niin saadaan treenattua evl-luoksetulo leikin varjolla. Siitä taas vapautetaan takapalkalle, jotta ajatus siellä kuitenkin. Hauska juttu, tää jää ehdottomasti treeniin. Koirakin tykkää, kun saa juosta.

Tunnaria evl-tyyliin kulmassa, en muista monta mutta varmaan kymmenkunta? Toi ensin väärän, näitä "maustettiin" muiden käsissä ensin. Tuolla tuuli tosi paljon, en tiedä haksahtiko siksi, lähetin uudelleen hakemaan ja toi oikean. Haisteli kyllä hienosti ja teki töitä.

Vikana ruutu, matkalla kaikenmaailman häiriöitä, tunnareita, avoin kassi jossa namipussi (ounou, ylittämätön este...). Ruudun takana ja vieressä muut koirineen. Sekä kun ruutu oli vähän mäen päällä, niin sitä ei edes näkynyt sieltä lähetyspaikalta itelle, saati sitten paljon matalammalle koiralle. Tähän tartti kaikki alustan tai näyttöavun, oli aika vaativa. Mutta suoriuduttiin lopulta!

Aivan mahtavat treenit, oikeen odotan niitä seuraavia kertoja. Seuraavalla kerralla tehdään yksilöliikkeitä, sivussa sitten odottajille eri treenipisteitä.

Kommentit